MUURAHAiSiA

MUURAHAiSiA

Joukaiset laskevat veden taa Hesperiaan,
kurkien parvi auraa niitun viimeiset lumet;
onneksi eivät ole pikkutarkkoja,
kulottunut maa jää laikukkaaksi.

Hempeän lempeitä ehtoita,
väkevä maan tuoksu paisuttaa mielikuvitusta,
takaumien virrat tulvivat kilpaa sulavien vesien kera;
ajassa on jonniinjoutavaa hökelehtimistä.

Päivä päivältä yöt kuulastuvat,
ehtyvät pian tyyten
ja kasvamisen wimma yltyy kiihkeimmilleen.
Huurut väistyvät jänkien ja aapojen ylle.

Näkymät ympäristöön muuttuvat;
joka kerta katsauksessa on uudennäköistä,
toisaalta - eipähän pääse tympäisemään.
Ja sitäpaitsi syntipukkikin on mainio - kevät,
elämän synnyttäjä.

Yksinäinen vuonelo toljottaa rantteella typertyneenä,
laskee alleen ja raksuttaa pois koparat naksuen.

Säpsäyttää mennessään laulurastaan,
se kapsahtaa huilu kainalossa männyn latvaan;
luritus saa muurahaiset kipittämään selkäpiitä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!