SOTKAPARi

SOTKAPARi

Wiina virtasi vuoksena katukäytävillä
ja minä polo tyydyin akkunan pielestä seuraamaan
hulkin päälle käsin päätöntä keekoilua
akkansa ympärillä pienessä uveavannossa.

Vaikka selkeä tarve sillä selvästi oli,
ja päämäärä - saada pää sekaisin onnesta;
samaan tapaan kuin ihmisenlapsella wiinasta.

Nooh - tänään on toinen selvä ja uusonneton nuiva,
toinen monimutkaista ympyrää uiva keväänlapsi;
yhä pärskyllään - jatkaa teerenpeliään vedessä,
edetäkseen täyttymykseen saakka.
Ja se onni; se on sillä yhä.

Niin kauniin seesteisillä väreillä maalaa huomen,
hiljaisuus - sarastus käy yli ohuen hämärän;
kuolpunan halki kiemurtelevan runon kahtapuolta
metsojen kaulat haihtuvat kajeeseen,
vaihtuvat jaarikoiksi.
Olemassa on vain lompolo ja sen sotkapari;
uniset karhut paljastuvat tuulenkaatojen kannoiksi.

Ja vielä jatkan kappaleen,
seestyy seestymistään - pilven palteilla hehkeä ruso,
longissa kultainen reunus;
kuulimet poimivat lakkapäästä kevään laulun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!