HULVATON TULVA

HULVATON TULVA

Mitä isot edellä sitä pienetkin;
vähäpätöisinkin noro tulvii,
ärjyy, kiukkuaa ja äksyilee,
kiskoo varvun pätkiä, kuloheinää selkäänsä
ja käy rahtaamaan niitä Äiti meren syliin.

Solinaa, kohinaa - puro laulaa,
lähitienoo kihisee lämpöaallon hyväillessä kinoksia,
nietokset hapertuvat tuupertuen,
putoavat kontilleen niille sijoilleen,
lähtien vaeltamaan sulavesinä myötäleeseen.

Lompolot tästä täyttyvät,
tursuavat äyräidensä yli,
vielä hengissä olevat jäälautan rippeet
kippaavat reunalta laskupuroon;
se on viimeinen taisto.

Kaltiot puhkaisevat roudan - aukaisevat silmänsä,
aapojen aajeet laajenevat vellomaan sammalta,
jängät imevät pesusienen lailla tulvivaa kevättä;
säästäkseen,
päästääksen ajanoloon veden lirumaan
kesäkuumien janoisille.

Yhtä paisuvan veden hilpeää juhlaa
tämä hoppuisa keväinen meno.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!