KUURO

KUURO

Taivaankansi on niin matalalla,
että lätytkin joutuu syömään mahallaan;
hillon kera menee jo läträämiseksi.

Muuten on mukavaa,
tuuletus kaakosta kahdeksan metriä ja risat,
äkeissä puuskissa hyvän matkaa toisella kymmenellä.
Joutoaikoina hiiskumattoman tyventä.

Mikä tässä on maanmatosella ollessa,
satasella helottavassa kovassa valossa?
Valo taittuu vain muutaman hätäisen tuokion
pohjoisen kahta puolta - muuten tätä ja tätä,
ellei Jäämeren lyijynharmaa maalaa koko taivaanpiiriä.

Vieläkö sitä tavallinen ihminen voi muuta osata toivoa?
Lamppua tarvitaan vain sielun synkimpien komeroiden
läpikotaiseen penkomiseen.

Lahden santa täyttyy sateen miljoonista kosketuksista,
mykkyys oudoksuttaa - tanssituttaa,
piruetteja, pari harha-askelta ja vaaka;
omat kengän kuvat peittävät tuhansia sateen kuvia,
mutta tallaamattomia piisaa vaaleassa hiekassa.

Kuuro on ohi ennen kuin edes ehtii ajatella
pukevansa jostain ajatusten kätköistä sadeasun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!