VUONO

VUONO

Kaikkialla sikiää sikeää heräämistä,
viherryksiä putkahtelee tuonne ja tuonne;
purojen norot laulavat kesän kynnyksellä elämää.

Rentunruusujen piipat kalliopahtaan
suojaisassa huomassa harrastavat esiintuloa,
varttuvat vankoiksi muutamassa päivässä.

Karkuteille livahtanutta uusvilliintynyttä esikkoa
täydessä terässään siellä täällä hajanaisina pälvinä;
pikkirillin kynnen kokoinen kullero huojuu
sinnikkona yltiöpäänä tuulessa.

Minne katsookin ― erottaa oitis väkevää elämää,
villi pohjoinen luomassa nahkaansa kaikkialla,
synnyttää hurjalla säpinällä ankaran talven jäljiltä.
Kivien kasvua kuunnellessa erottaa ruohonkin
puskevan kuolleen kulon läpi.

Haavat paljastuvat ensimmäisinä tunturin rinteestä,
rungot hohtavat vaaleina,
kollottavat arpina ruskettuneessa kallaassa.
kun elämä talven jälkeen taas käynnistyy.

Porot synnyttävät, tokkia ajelehtii rannan vihertyvissä.
Katso - vihreä meri!
Arktinen nuorallatanssi sujuu ilman ihmisen apua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!