KUViOiTA

KUViOiTA

Jäljet ovat palanneet,
iloiset elämänmakuiset epäsäännölliset hurlumheit,
seassa muutamat tasaisen totiset;
olivat talvivarastossa koko keskisen arktisen talven.

Viteliköt ja karhakistot ovat täynnäns' askelkuvioita;
ristiturpain kera sikin sokin riekkoparven omat somat,
kaiken poikki ukkometson möyrimä järeä ura.

Ja tuota lystinpitoa vahtaamaassa tietty
kierrellyt ja kaarrellut repolainen,
jahtaamassa hiukopalaa toisten häistä - hävitön.

Tottunut haukankatse lukee jälkipöytäkirjaa
kuin polliisi rötöspaikkaa;
ehkenpä tässä lukemisasiassa se on ihminen,
joka kaikista otuksista vetää pisimmän korren,
siis nähdyn tulkinnassa.

Ajattelemisen kyvyllä siunattu epeli pystyy
johtopäättelemään mielikuvituksensa turvin jotain
sellaista mitä itse asiassa ei ole edes nähnyt.

Mutta on siinä omat harminsakin - kuten murheet,
kullakin omalaisensa vastukset ja mielenpahoitukset;
niitä eläinotukset tuskin pohtivat rahtustakaan,
antavat elämän soida nupit kaakossa kaiken aikaa. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!