MESiKÄMMEN

MESiKÄMMEN

Kosteat yöt seuraavat toinen toistaan käsikädessä,
jokaisen huomenen maisema on erilainen,
ettenkö sanoisi keväämpi.

En sano; vihreä puuttuu tyyten - se heleä elämän väri,
se tahto ja wimma luoda uutta kuolleen tilalle;
vain kuoliaaksi kulottunutta menneen talven heinää.
Havunneulasvihreää ei lasketa.

Utuja siellä täällä kuolpunassa leijumassa,
pehmeys on näiden keijujen aamun sana;
väistyvät - ensimmäisen säteen osuessa haihtuvat pois.

Äkin ilma on sees,
eeskahtaalle harhaileva katse pysähtyy,
kiinnittyy mesikämmeneen joka kyköttää saunan katolla.
Sydän on pysähtyä - tavoittelee kurkkuun,
satakaksi ajatusta riitelee siitä kuka tuli ensimmäiseksi;
kameran hakeminen voittaa.

Käännös kantapäillä saa unihiekan varisemaan,
karhu muuttuu naapurin Olli-kolliksi;
alkaa naurattamaan oikein ääneen.

Perkeleellistä hohotusta kuistilla.
Katti ottaa siitä nokkiinsa ja loikkaa kevääseen;
tuore kissaenkelin jälki jää todisteeksi nuoskaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!