POHJOiSEN TUULi
Tuiskuttaa,
päiväkausia muistuttaa,
viikkoja nurkissa kuiskuttaa,
rantteita tasaa, teitä ja pihoja tukkii,
siljolle kinosta kasaa;
virkkaa aution laseihin hauhdosta kukkii.
Hyinen wiima - selkosen vaeltajan pohjoinen piina.
Vauhtia intoa mereltä ottaa,
tunturin huipulta voimia kerää - puuskissa herää;
aukean umpea käyttää,
samalla pounikon kuoppia täyttää.
Jälkeä takana lanaa,
pian ei erota kulkijan vanaa.
Polttaa hiertää ahavoiduissa suissa,
kasvoille vinkuu,
kaula-aukosta kiertää, iholle hinkuu,
poskia poraa keskellä kairaa, aavaa maata.
Ujeltaa parkuu oksissa puissa,
vavistaa ravistaa karistaa varistaa,
vaaroja heiluttaa, jänkiä keinuttaa,
keloja kaataa, sormea heristää,
lumella kylistä inehmot eristää;
turvaa saa toisen sylistä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Hui mahoton! onpa viluinen kuva.
VastaaPoistaMataleenalle:
VastaaPoistaNo on, mutta vilunen oli tuulikin.