POHJANPALO
On heräävä keväinen pakkasyö.
Se tahtia tehtävään lyö,
vilulla varistaa, korvia aristaa.
Hahtoa oksilta karistaa - haamun olematon lehahdus;
kun pidän vahtia
ja yritän kuulla pitääkö ne ääntä - kuovkasat.
Äkin havahdun,
kiinnitän heti huomion nastalla taivaankanteen.
Ne ovat vihdoin siellä, neljän tuulen tiellä,
mystiset, oudot, kiehtovat valot - pohjanpalot.
Tumman tähtitaivaan yllä liehuu hohtava tulivyö;
levoton taivaanvalkia.
Heiluu ja huojuu, sinne tänne kiehuu
taivaanpiirin myötä riehuu.
Pohjattomaan alas, äärettömään ylös.
Laukkaavat revot pitkin linnunradan selkää,
huiskivat hännillään niin että kipenet sinkoovat
Kieppuvat ja riekkuvat kuni aamunkoissa vasta,
tyyntyvät ja asettuvat.
Löytävät tunturin povesta pesän - muuntuvat ketuiksi,
juoksevat kinokseen hopeisen helminauhan;
nappaavat riekon, aloittavat illalla uuden kiekon.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Kokeiluluonteinen asia.
VastaaPoistaAnonyymille:
VastaaPoistaJahas, vai niin. Että siis mikä?
Tulikettujen yöllinen kevätleikki.
VastaaPoistaRiekkuvat ja kiieppuvat, kunnes nukahtavat hetkeksi. Upeita ne varmaankin ovat leikeissään, voin vain kuvitella. Mielikuvitus on onneksi vapaa laji ajattelussa.
Enpä ole noin leiskuvia tulia nähnytkään koskaan, ei täällä näe kuin hailuja kaikuja vaan. Kirjoituksesi saa kyllä sielun silmät näkemään ^^.
VastaaPoistaMuutaman kerran olen pohjoisessa nähnyt, ovat kyllä upea ilmestys.. Hienosti siitä runoilet!
VastaaPoistaUnelmikolle:
VastaaPoistaNo kyllä loimusi, mutta mulla kamerassa hätäpäissäni (pakkasta -27) väärä herkkyysluku.
Kuvista tuli vain (h)aaveita siitä minkä silmällä näki.
Tuuluskalle:
Kyllä nämä vielä kaukana todellisesta, hyvin kaukana. Kiitos kommentista.
Elisalle:
Totta puhut, upea ilmesty on. Täytyy korvata sanoilla se minkä kuvassa menettää.
Kiitän kommentista.