KOLME KONNAA

KOLME KONNAA

Tarina on pitkä kuin nälkävuosi joten lyhentelen sitä omavaltaisesti niin kuin näennäisdemokratiassa kuuluukin tehdä, kerran olen itse itseni tähän tehtävään itse valituttanut ja sittemmin päässyt.

Niinpä - kaikella on hintansa. Kun antaa tai jättää päätökset joko laiskuuttaan tahi muka osaamattomuuttaan toisille, on syytä enää puristella muniaan tai jotain muuta vastaavaa.
Sehän on vain silkkaa omaa hölmöyttä, jos niin päästää tekemään.

Tämä on tarina Absurdistanin presidentistä joka oli mieltynyt liemiruokiin. Sellaiselta ajalta jolloin Korruptio-peikko uinui vielä tuhatvuotista untaan lapsenkengissä syvällä Äiti Markkinatalouden kohdun uumenissa.

Tämän presidentin luokse oli saapumassa vieras jostakin eteläisestä, kaukaisesta maasta - kuningas, joka joutui pitämään talvella "ruunun kera korvalääppiä", koska oli niin kylmää.

Presidentinlinnan keittiössä vallitsi vipinä ja kävi kuhina. Suoraan sanottuna täysi tohina. Presidentti oli henkilökohtaisesti ilmoittanut aamupalalla sihteerinsä välityksellä että kunkulle on tarjottava kilpikonnanlientä; maksoi mitä maksoi. 

Ja tottahan lumedemokratiassa varat sellaiseen löytyvät; kilpikonnan suojelumomentilta. Asia oli siis hallussa.

Kokkipoika vaan heti aamusta kaupunkiin ja kauppahallille, mereneläväkauppiaalle, valitsemaan päivällisen kolmatta konnaa. Ei löytynyt sillä erää siitä hallista, joten tie sonnalla, sivuryöppyä paineli kisälli eläinkauppaan josta konna sittemmin löytyi. 

Oli omistajansa hylkäämä. Nooh - tässä tapauksessa omistaja oli kuollut ihan silkkaan tavalliseen wanhuuteen ja ajallaan, syötyään ensin koko ikänsä voita ja sianlihaa, vältellen parhaansa mukaan kaikkia kevyttuotteita. Kiertäen kaikki terveysvaikutteiset, ruoaksi väitetyt, höpötuotteet sangen kaukaa.

Ja hyvän oli ja yltäkylläisen elämän elänytkin.

Mutta vainajalta tämänpuoleiseen jäänyt kilpikonnapa sinnitteli jo sadattaviidettäkymmenettä vuotta ja oli yhä vain terve kuin pukki.
Tämän vallankumoukset, I- ja II-maailmansodan ynnä kylmänkin sodan nähneen otuksen kokkipoika osti Absurdistanin kansalaisten piikkiin ja raijasi presidentinlinnan kyökkiin.

Kiireen oli sillä välin lykännyt keittolassa, niinpä pääkokki paiskasi konnan muitta mutkitta, oikopäätä ja tylysti lihanpaloittelupölkylle, antoi viimeisen voitelun, mumisi loitsun ynnä kohotti kirvestään antaakseen tuomion käydä.
Ei se niin vain onstunutkaan. Wanha ja wiisas konna tahtoi yhä vaan säilyttää henkensä joten se kiskaisi heti sukkelaan päänpollukkansa kilven uumeniin kun kokin ote hieman heltisi.

Murhaoperaatiota yritettiin useampaan otteeseen, useampien mestaajien toimesta, aina konna veti pitemmän korren ja henkiriepu säilyi.

Adjutantti tuli tarkistamaan että kaikki on kunnossa, sillä kunkun kone laskeutuisi parahultaisesti, eikä lentoasemalta ollut pitkäkään matka linnaan sen jälkeen kun tulliselvityskaavakkeet oli täytetty ja hyväksytty.

Pääkokki Adjugai Kudjmuvai N'Gomo n'gomo, itse keittiömestari, herrojen herra, ilmaisi hyvin runsaan huolensa konnien suhteen. Nuo herra adjutantin nimeltä mainitsemat konnat jäisivät ilman kolmatta, ainakin ilman sen lientä, ellei joku hopusti keksisi jotain näppärää murhakonstia, millä tätä wanhaa hengestään pihistelevää itaraa ei saataisi pian hengiltä.

Kun herra adjutantille oli kerrottu lähes likimain kaikki ne konstit joilla henkeä oli konnalta tivattu, tämä vain tyynesti otti konnan syliinsä, kiikutti pölkylle vatsalleen ja tökkäsi peukalonsa konnan hännän juureen. 

Konnasta moinen ei tuntunut  kivalta joten se kurotti kaulansa pitkälle ulos kuorestaan huutaakseen: "VOI SAATPERKWITT!" mutta eihän konnat osaa äännellä, joten se pysyi vaiti ja yritti vain pantomiimin keinoin kuvata rakkauttaan henkeään kohtaan.

Kokki vähät välitti toisten elämästä, huitaisi laserteroitetulla kirveellä pään eroon kaulasta ja siinä rytäkässä meni konnan sataviisikymmentä vuotta elettyä elämää ihan hukkaan.

Keittiömestari hämmästeli yhä kirves kädessään tovin adjutantin osaamista, kuni vihdoin tokeni kysymään kaluunaherralta:
"No mistae sinae tietae, ettae kun sinae tyoentae peukalo konnan persieen, se tyoentaeae kaula ulos jotta voin minae lyoedae paeaen pois?

Adjutantti vastasi: 

"No kuinkas sie arvelet miun muuten saavan pomolle aamusin kaikessa hötäkässä ravatin kaulaan?"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 1 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli joskus 2000-luvun alkupuolella.

PÖTY- JA MUiTA PUHEiTA

PÖTY- JA MUiTA PUHEiTA
 

Ensin tulee kolme möllöttävää,
keltaista kuuta vastaan rinnan,
sitten tuhat puhuvaa puuta peräkanaa jonossa;
kaikilla sama ääni huojuessaan.
Että puilla muka jalat - se on vale.

Huudahdan siihen suuntaan jotain vahingossa,
oikeastaan älähdän äkkäämisestä.
Metsä vastaa - huutamalla takaisin.

Poikki loikin joen, se on wanha tuttu,
koikkelehdin,
poikkean oikealle,
tolkku pakenee humeetista juoksujalkaa
etenee jäneksen lailla puikkien vitelikön seassa.

Kerran tavoitan sen vilahdukselta,
kaikki on hetkessä ohi,
tyhjyyteen laskeutuu hiljaisuus,
äänettömyyden linnikko ripustuu kokonaisuuden ylle
ja sitten kaikki vain on.

Säännöt on kirjoitettu ulos,
ei voi olla varma enää - korkeintaan epävarma;
pitääkö kaatuva puu ääntä sittenkään,
vai onko rytinä vain pölästyneen ihmisen
korvan valetta humeettivedelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VÄRiSEN

VÄRiSEN
 

Tuntuu että minun on tehtävä pian jotakin;
sellaista jota en osannut kuvitella rohkeissa unissa,
muuten luulen että palkeeni halkeavat innosta
puuskan lepattaessa lahkeissa,
nostaen karvat pystyyn pohkeissa.

Tohkeissani lohkotut ajatusten siivut limittyvät
suomuksi, hopeiseksi juomuksi taivaanpiirille,
teräksenharmaan sekaan.

Taipuvat nöyrästi, joustavat soukat metsän larvat,
vaipuvat syvään kumartaen tuulta ja tuulta.

Pomppivat eetosten arvat,
sen kiihkon saa tuta vain harvat wiimassa viihtyvät;
oudon viehtymyksen joka tempaa aatoksen mukaansa,
lennättää pitkin maita ja mantuja
vihreitä, sinisiä, ruskeita rantuja myöten,
lyöden ällikällä totutut tavat nähdä ja kuulla.
Antaen luulla että tämä on tässä,
maailma nähty - vaikka peiliin on yhä kurkistamatta.

Ja virta vie, huojuttaa,
juovuttaa kelluvaan tunteeseen;
ei vain voi luovuttaa,
tarttua äyräistä kiinni ja tyssätä.
Niin riemusta värisen ja märisen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LEiVOTAAN PULLAA

LEiVOTAAN PULLAA

Vaikka sorsanmetsästys alkaa kohta hetimmiten mitä pikimmiten, kaapastaan sitä ennen vielä jostakin kilo tuoreita puolikarkeita vehnäjauhoja, annos joko kuiva- eli perinteistä hiivaa, suolaa ripaus, pari munaa sekä sokeria. Lisäksi kardemummia ja köntällinen voita. Maitoakin siihen kuuluu lurauttaa loraus. Ja vaivataan. Sitten leivotaan pullaa.

Pullataikinasta juohtuukin mieleen viime päivinä taas uutisoitu ja henkiin herätetty Kepuli-korruptio.
Lempo soikoon! Sehän paisuu kuin pullataikina uunin pankolla.

Veikkaanpa että pääministeri Irene Harakiri saattaa suunnitella sisimmässään tsujigiriä ohi hiippailevia puoluetovereita kohtaan. 

Sukulaiskansamme japanialaiset ymmärtävät tsujigirillä sen että silloin työnnetään hiottava miekka äkisti, yllättäin ohikulkevan vartaloon itse lainkaan kipua tuntematta.

Harmittaa että poliisikunta joutuu näyttelemään jonkun tahon toivomuksesta tyhmempää kuin itseasiassa onkaan. Vaikuttaa hyvin runsaasti siltä että tällä erää korppi mieluusti nokkisi korpin silmään, mutta että jostakin Hyvä Veli-taholta on tullut määräys pidätellä pidätyksiä.

Se taas vaikuttaa sivistyneeltä ja kuten tiedämme; sivistys on kykyä lykätä herätteen ja tyydytyksen väliaikaa.

Todisteet rötösherrojen rötöksistä näyttävät olevan vesiselvät, mutta yksityiskohdat ovat vielä poliisivirkamiehillä hiomatta niin, että toistaiseksi vielä kai jokainen asianajaja pystyisi ne repimään sellaiseksi pieneksi silpuksi, ettei kansantuomioistuin saisi niistä aikaan lasta ei paskaa.

Syylliset siis tiedetään, mutta lierot luikertelevat yhä vapaalla.

~~~~~~~~~~~~

Keskusteltuani erään erittäin johtavan wiisaan kera tästä asiasta hän totesi, että ei näitä lahjuksen ottajia, naisen pieksäjiä, raiskaajia ja pöytäkirjan väärentäjiä ja kansanpettureita saada koskaan vastaamaan teoistaan koska nämä ketaleet ovat ehättäneet saattaa itsensä sellaiselle yhteiskunnan oksalle johon ei saha kykene ei pysty.

Hän totesi että kapina ja barrigaadeille nousu olisi ainoa konsti. Että hirttää pitäisi tyystin kelmit, mutta kun se on työläs toimi ja kun maassa on vielä työvoimapulakin.

Epäili ettei siitä kuiteskaan mitään tulisi. Että antaa vaan saakutti vie olla, liotkoon heimolaiset vain vitutuksessaan ja sillä siisti.
Minä lähden Inarille taimenia narraamaan.

Noin tiesi €uroopan toiseksi wiisain mies ja lähti sitten myös. Itse jäin rannalle ihailemaan sanansa mittaista miestä.

Kun hän illalla palasi maihin, toi tullessaan putelin tanakkaa savuviinaa. Se muuten sopii melko hyvin yhteen wäkevän Café brutal'n kera. Jos vaan se on nokipannulla keitetty.

Suosittelen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 6  ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee usein miettineeksi, että eikös vaan valheet ja lahjukset pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?

ruo'ikko

SiiKAPOTTUA

SiiKAPOTTUA
 

Ruovikon läpi kahahtava musta kokka
puskee karahtaen uran rannan santaan.

Jo seitsemänkymmentäseitsemän vuotta matkannut
mies - ukko, ponkaisee yhä ketterästi partaan yli
sannalle keulaköysi kourassaan.

Ontuu muutaman askeleen päähän
ja sitaisee sen polsteekilla kuostoon.
Linkkasee sitten takaisin,
potkaisee rassin keulan eteen
ja kiskaisee venettä sen verta,
että ylettää nostamaan tavarat maihin laidan yli
ilman kipuamista.
Säälii veneen pintoja.

Ensimmäisenä nousee puusaavi - puolillaan kaloja,
siikaa näyttää olevan, seassa muutama harri ja ahven,
mutta erillään muista,
päälle aseteltuna,
pullakka kolme-nelikiloinen taimen,
veret asianmukaisesti seisautettuna.

Saavin aseteltuaan kasaa nuotion jäänteet,
vuolee kiehisen ja tuikkaa tulen,
koukkaa pataan vettä ja nostaa kolmijalalle .
Siikapottua.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SAKON UHALLA

SAKON UHALLA
 

Pilvet puuntavat rusoa;
elokuun puoliväli ja kesä tuoksuu jo syksyltä.
Tuuliviiri saa puuskittaisia töitä,
innostuu sojottamaan kaakkoon välillä
kuin innostunut sonni,
mutta laantuu tovin kuluttua virattomaksi rievuksi
tangon nokkaan.
Nooh - elämässä täytyy olla intervalleja.

Kesä on pikkuhiljaa asettumassa ääriensä sisään.
Monenlaista outoutta on nähty median mukaan;
vaikka monet ovat hyvässä uskossa,
että ukkosen rytinä,
pauke ja salamat ovat normaali-ilmiö.

Nyt tälle konnuudelle ollaan etsimässä syntipukkia;
hyvänen aika, ukon ilmalle - ihmisestä.

Ettäkö haittavero luonnolle määrättäisiin,
omien metsien turmelemisesta
joita ihminen sattuu omistelemaan.
vaiko pieni sakko tuottamuksellisesta tihutyöstä?

Hongikon reunaan kyltti:
SALAMOiNTi JA SYÖKSYViRTAILU
EHDOTTOMASTi KiELLETTY!
SAKON UHALLA - KAiKKiNA VUODENAiKOiNA!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VELJENi TUULi

VELJENi TUULi
 
Tuulet ahnaasti päälle käyvät,
hyökkäävät kiivaasti tyvenen kimppuun;
yhdeksi monista yhtyen,
kuin sika limppuun himosta ryhtyen.

Niistävät liekit lyhtyjen,
valon itselleen riistävät - aikeensa kiistävät;
kun pitkin pintaa viistävät ryppyjä tehden,
sivulle liistävät virejä piirtäen.
siirtäen häilyvää kuvaa.

Kuivavat huulet,
innostus nousee jousen lailla,
kiihtyvät suonissa elämänvirrat holttia vailla.

Taitaa nousta myrsky;
pian pursuaa tyrsky,
se lainetta lyö loputtomiin,
hakkaa päistikkaan kivistä luodon selkää.
ei pelkää, ei lakkaa,
kasvoille pisaroita nakkaa.

Ne silmille hyppivät, tuntoa nyppivät;
sielu kiihtyy - se tuulessa viihtyy,
on tulessa nielu
ja henkeä haukon innosta;
odotan kohtausta veljeni tuulen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RUUSUJUURi

RUUSUJUURi

Sitä joutuu iniminen joskus - aika usein elämänsä varrella, noloon asemaan. Sitä enemmän ja useammin, mitä aktiivisemmin liikkuu monenkirjavassa ihmismassassa toreilla ja tuntureilla. 

Tuntureilla nyt harvemmin, mutta se niin hyvin sointuu tuon torin kera, ettei sanomista nyt voi, tällä erää välttää.
Etenkin jos tunturi pistää silmään heti kun porstuasta sukeutuu aamun ilmoja haistelemaan. On se vain  niin.

Mutta että jotta kerrankin kun olin ravannut puoli päivää kallaita muuatta palaksen alkua etsien ja väkitukun rannioita harppoen ja aina päätyen samalle puolelle tunturia, niin sitten yhden rannion päässä seista kököttää perinteiseen tyyliin kasattu kota.
Kodan vieressä nimiloppu hirvas, kulvakko, silloin oli nimittäin jo loppusyksy. Ja poron takana oviaukolla istui äijänkäppyrä, ryppyinen ja wanhaan kinnipeskiin itsenä vyöttänyt.
Näytti että oli omiin ajatuksiinsa vaipunut, Hockmannin tippapullo oli kädessä, toinen siinä vieressä nummella, tyhjä - korkki eripäällään.

Huomasin kellon jääneen pois kalvosimesta taikka tipahtaneen johonkin, mutta sen väliä, olin turhaantunut kun en löytänyt tahtomalleni polulle, sillä olisin halunnut kuvata ruusujuurta (Rhodiola rosea) kasvupaikallaan.

Pysähdyin kodan eteen ja ryiskelin niin kauan kuni äijäriepu suostui raottamaan luupollaan olevia silmiään hereillä- ja läsnäolon merkiksi.
Kun sitten näytti että olimma lopulta samalla taivaanpiirillä, kysäisin häneltä kelloa, mainiten hukanneeni tai unohtaneeni omani. Ja samalla kysäisin suuntaa siihen polun päähän.

Äijän rohjoon tuli sen verran eloa, että se kasentui ja ojensi kouransa kohti kulvakon haaraperiä, palleihin. Kohotti niitä pivossaan ja mumisi tovin päästä:
"Jo vain se näyttää killa olevan jo vartin yli puolipäivä. Nytten. Siltä se vaan hyinki tuntuu."

Meikäläisen täytyi hillitä itseään ja tyytyä vain muljauttelemaan silmämuniaan ja kohottelemaan kulmakarvojaan hämmästyksestä vaiti. Sitten sain siihen änkytettyä kiitoksen ja kuittauksen tiedosta.

Läksin harppomaan neuvottuun suuntaan ja pian olinkin sillä tienoolla josta ruusujuurta saataisi löytyä. Sopivaa kosteikkoa oli useammallakin taholla ja eräältä niistä silmäni poimivat kiehkuraisen mättään.
Kiertelin ja kaartelin sen ympärillä kuin kissa kuumaa puuroa kun hain sopivia valo- ja kuvakulmia makrokuvaan. Pilvipouta on erinomainen kuvaussää, sillä valot ja varjot vaihtelevat aika nopeasti.
Välillä valoa odotellesani ehdin haukkomaan myös taskuuni sullomat eväspalaset ja kun sitten olin omasta mielestäni valmis, käänsin laapotit tulosuuntaan ja läksin laskeutumaan palasta alamäkeen.

Oijustin kodalle. Kuin aika olisi pysähtynyt, wanha kulvakko oviaukon edustalla nuokkumassa pää alaskäsin, wanha äijänryökäle oviakolla nuokkumassa pää alassuin, leuka auki valahtaneena.
Ryiskelin siksi kunnes ukko raotti silmiään. Kysäsin taas kelloa epäuskoinen ilme silmissäni varmaan.

Ukko kumartuu, ottaa kulvakon pallin pivoonsa punnitsee ja nostelee,  vastaa sitten: "Jo vain se näyttää jo ehtoo saanneen, puoltakuutta astelee aika nytte. Häätyy tässä alkaakki niestalle pian kohta."

Kiittelen ja hämmästelen. En malta olla utelematta:
"Kauanko teiltä on kulunut aikaa siihen että te olette oppineet tunnistamaan ajan noista poron palleista? Vaikuttaako siihen poron ikä mitenkään? Tuohan näyttää olevan jo nimiloppu tuo tuossa."

Ukko kampeaa pystyyn ja sanoo samalla:
"Jo vain se tässä killa mithän ole tarvinnu opetella. Normaali näkö piisaa. No mie nostan kulvakon palleja kun ne oli tuon ossuuspankin tikitaalisen kellon eissä tuossa istuissani. Nyt näkyy hyin. Kato ite."

Ja totta Mooses, kun katsoin osoitettuun suuntaan, niin sieltähän ne näkyivät laaksosta, pankin katolta, poronkorkuiset ajan numerot.
Siihen haihtuivat mielikuvani mystisestä Lapin miehestä, tietäjästä ja noidasta. Havahduin takaisin maanpinnalle. Kiittelin opastuksesta ja ojennuksesta ja aloin laskeutua autolleni. 

Tämä on tätä. Ei kahta puhetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 19 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Tämän tarinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä tuli yhtä nopeasti kuin vekselin uusinta.

ZEN JA HERKiSTYMiSEN TAiTO

ZEN JA HERKiSTYMiSEN TAiTO
 

Asetun jaloilta aloilleni valittuun maahan;
laulettuani saapumisen laulun hiiskumattomaan.

Sammutan palavan mielen.
Löysään otsaa kiertävää paulaa,
oion venytellen kaulaa
ja lisään sitten henkeä vedettyäni - tyynnyttyäni,
rauhallisesti hiljaisuuden voimaa.

Avaan aistini ammoimmilleen,
kuulumaton valuu sisälleni kaikelle hereistä
avoimista aukoista tasapainottaen tolaani;
ahmin sieluni niin kyltymättömiin soppiin
tätä tyhjyyden olematonta äänettömyyttä
täysin häpeämättömin siemauksin.

Silminnäkijöiden puutteessa riivin yltäni kuoret,
kivetyn ja kuuntelen kiven mykkää kasvamista.

Muunnun syntymäpuvussani Rodinin ajattelijaksi.
Haritan silmäni tuijottamaan ei mihinkään.
Lasittuneen katseen suuntaan aution maanpiirin yli,
kauas äärettömiin horisontin taitse.
Linnunradan reunalle, kosmisen tyhjyyden hyväilyyn.

Syöksyn sfäärien syliin ja herkistyn kyynelsateeksi.
Tunnistan Zenin woiman ja tunnen kylläisyyttä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

YKSEYDESTÄ LUONTOON

YKSEYDESTÄ LUONTOON
 

Kesän huuma lei'uu väreilevänä kärjistäen tunteet,
herkistäen koko kehon,
kuulastaen ihon,
saattaen samalla poskille enteilevän hempeän punan.
Se on oire, häivähdys, enne.

Sielu lepää ajattomassa maisemassa,
mutta herkistyy niistä aisteja hivelevistä,
hyväilevistä ärsytyksistä,
joita ympäristö tuottaa.

Se korostaa mystistä tunnetta ykseydestä luontoon
eetosvirran tulviessa vapaaksi karkuutetun
mielikuvituksen suomissa mitattomissa uomissa.

Levottomat, tyhmätkin ajatukset saavat sijansa
sielun estottomassa vaelluksessa ylt'ympäriinsä,
eeskahtaalle ikäänkuin päämäärättä
ja kuitenkin määrätietoisesti.

Mutta ei sen väliä,
tyhmillä ei ole tyhmyyden monopolia,
päinvastoin,
oman tyhmyyden tietoinen käyttö,
sen tunnistaminen ja tunnustaminen,
on suorastaan riitti;
itsetunnon herättämisen ja vahvistamisen perusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

Ei ELÄMÄSTÄ SELViÄ HENKiSSÄ

Ei ELÄMÄSTÄ SELViÄ HENKiSSÄ

Näyttää siltä että on alkamassa juoksukilpailu - järjenjuoksukilpailu. No jos ei, niin sellainen täytyy heti panna alulle. Saattaa vain olla aika työläs, koska en usko että siihen on sponsoreita tyrkyllä.
On kovin mahdolllista että tällä menolla joskus tulevaisuudessa sponsorit järjenjuoksukilpailuun saadaan vain hivelemällä mutkaraudalla ohimoluita.

Joka tapauksessa kriittinen piste jossakin kohtaa tulevaisuutta tulee esiin ja pelastaakseen sen mikä pelastettavissa on, täytyy suorittaa hurjia toimenpiteitä. Toista maapalloa, Tellus II ei ole vierellämme killumassa.

Stephen Hawking, maailmankuulu brittiläinen fyysikko ja tähtitieteilijä, hahmottaa kokonaisuuden, näkee metsän puilta todetessaan: "Ihmiskunnan on vaikea selvitä hengissä seuraavia muutamia satoja vuosia."

Ja jatkaa: "Katastrofia on vaikea välttää seuraavan sadan vuoden aikana, ja vielä vaikeampaa seuraavan tuhannen tai miljoonan vuoden aikana."

Aika monet inimiset ovat tulleet samansuuntaisiin johtopäätöksiin ihan silkkaa täyspäisyyttään, maalaisjärjellä, eikä niitä tuloksia ja näkemyksiä pidä sotkeman  maailmanlopun ennustuksia suoltaviin uskollisiin humputuksiin tai elämä-lottoa kaupusteleviin kaikenkarvaisiin ennustajaeukkoihin horo- ja periskooppeineen. Astronomialla ja astrologialla on ero, toinen on tiede ja toinen on vitsi.

Maalaisjärjessäkin kyseessä on vain jo sattunesiin kongreettisiin tapahtumiin perustuva päättely, joka on tyystin eriasia kuin joku inimsten hyväuskoisuuteen perustuva ennustelu ja selvännäkeminen.

Yksinkertaisimmat, rumimmat, karskeimmat johtopäätökset perustuvat kylmään matematiikkaan. Se on niitä harvoja tieteenaloja joiden tulokset on havainnoitavissa, saavutettavissa ja siten pääteltävissä. Ennen kaikkea tuloksia on vaikea väärentää jos molemmin puolin pöytää sattuu istumaan yhtä taitavat neropatit.  

Nooo - meille kaikille tutut tilastot ja prosenttiesitykset ja  muut viritykset ovat tietty, sitten se toinen juttu vaikka niissäkin numerot ja laskentakaavat ovat periaatteessa täyttä totta - perustuvat johonkin joka on olemassa jollakin tapaa. 

Niiden avulla temppuilemalla heimon jäsenille syötetään lisäverot, lait ja asetukset ynnä muut kot-kotkotukset milloin mihinkin kohteeseen tai takia.

Kuitenkin matematiikan, fysiikan ja kemian tosiasiat määrittelevät hyvin pitkälle ne toleranssit missä elämä on pallukalla mahdollista ja missä ei.

~~~~~~~~~~~~

Luin huolestuneena kirjoitelmaa jostakin nettiläystäkkeestä  Siinä pohdittiin tyttöjen murrosiän aikaistumisesta ja siitä mitä kaikkea moisesta aiheutuukaan koko tytön/naisen/äidin/mummon elinkaaren ajaksi. Sen mukaan: "...tyttöjen murrosikä on varhaistunut länsimaissa. Esimerkiksi Tanskassa puberteetin alkaminen on aikaistunut 15 vuodessa kokonaisella vuodella."

Vahvasti varhaistuneen puberteetin tarkkaa syytä ei tiedetä. Vain se että tuollainen nopea kehitys on riski myös fyysiselle terveydelle.
"Olen huolissani. Jokin ympäristössämme tai elämäntyylissämme vaikuttaa tyttölapsiin, mutta emme tiedä mikä", sanoo kirjoituksessa professori Anders Juul Kööpenhaminan yliopistollisesta sairaalasta.

Lausunoissa viitattiin elämäntapaan, siis tähän mielipuoliseen, humpuukikuluttamiseen kiihottavaan elämäntapaan jonka uhreiksi markkinavoimat haalivat yhä nuorempia ja nuorempia saaliita. Tässä em. tapauksessa nuoria tyttöjä joiden ehkä koko elämä pilataan markkinaoneiston ahneuden ja voiton tavoittelun myötä, markkinoinnin kohteiden tulevaisuudesta lainkaan piittaamatta.

Ja mikä tässä on pahinta ja irvokkainta, vanhemmista suurin osa on itse jo niin syvälle ahmaissut koukun, että se ei edes huomaa mitä heidän omille lapsilleen ollaan tekemässä.

Ahneus, maineen ja kunnian haaliminen, menestyksestä kilvoittelu sokeuttaa ja sumentaa normaalisesti terveen humeetin kun liki lapsesta saakka kestänyt kulutusmanipulaatio lopulta saa ylivallan.

Siinä kyllä lapsille ei enää riitä kapasiteettia.

Tulokset alkavat olla jo tänä päivänä surullista katseltavaa ja tulevaisuus näyttää ollevaan vieläkin huonommissa kantimissa.
Päätän lähetykseni tähän. 

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 19  ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Tämän pakinan "parasta ennen" käyttöpäivämäärä oli ja meni.

äijihjävri

RiiPPUKiiKKU

RiiPPUKiiKKU
 

Maailmat palavat yhä,
joillakin kaatuilevat, toisilla nousevat pystyyn
ja peli on yhdeltä pelattu;
lannistetun ylle - savuaville raunioille,
rakennetaan uusi mielipuoli kaatumaan.

Eikä hulluudelle ole loppua näkyvissä
vaikka totuus on kirjoitettu matematiikkaan.

Joen töyräällä nöyränä - jyleän pahtaan alla
katsoo menoa ikuinen lapsi;
raskaasti vyöryvää vöyriä virtaa vertaa
ja elämää kertaa.

Itkee tuo ikiaikainen mies tiensä päässä
nöyrtyy kauneuden eessä
näkee elämän lipuvan kirjona veessä ja on.

Mitäpä nuista menneistä muista,
ei kaikkea muista
ja tykkää vain puista ja täysistä kuista,
ei lainkaan huutavista suista.

On yltynyt houkkien koukkiva tempo ja lento
poissa tyystin on eetos ja ento - tylsynyt.
Lopen kyltynyt siihen ja muuhun,
siksi liittää vain itsensä köydellä puuhun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

RiPE AAViSTUSTA

RiPE AAViSTUSTA
 

Tuulet etääntyvät,
jättävät haikuisia vanoja taivaanpiirille kiirimään.
Vievät kaiken kesästä mennessään
kun vetääntyvät sijoilleen lepuuttamaan siipiään
jonnekkin aavan meren tuolle puolen.
Nuokkuvat merimetsojen lailla ahteella.
Antavat syksyn saada kuni palaavat vihaisina puuskina
lennättämään ihmisten hattuja.

Muistot ja tunnekuohut elävät syvällä humeetissa,
sisus on pikkuavaruus - yksi suuri onni,
joka hoitaa auringon virkaa
ja sattumukset kierivät sen ympärillä tasaista kyytiä,
vuoroin paisteessa, vuoroin varjossa;
hurjastellen mielialan oikukkaalla vuoristoradalla.

Ilma kosteutuu
ja sitä vaan yhen äkin huomaa jossain liikkuessaan;
silmään osuu satunnainen kellastunut lehti,
ehtinyt tiensä päähän.

Siinä se odottaa nyt ujona,
että muutama miljardi seuraa perässä;
noudattaa sisäistä pakkoa,
pistää nesteet kiertoon ja korjuuseen
sekä alkaa muuttua ruskaksi.
Toisille iloksi - toisille tuskaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PARASTA SANAA ETSiEN

PARASTA SANAA ETSiEN
 

Äimistellen,
pikemminkin äimistyneenä päivittelin tolaa
johon olin ajautunut antaessani ajatusten
tovin harhailla parhailla haavemailla;
sananjalkain taajoissa viidakoissa,
keskellä aarnimetsien - parasta sanaa etsien.
Tyystin sulaa hyvää uskoani - unohdin sen.

Kun olisi pitänyt sanasta miestä ottaa ja motata.
Vasten kasvoja räimäistä, korville läimäistä
niin että uskoo.

Yksi lysti.
Olin onsiksi kaluttu luu tyhjyyden täyttämän
eheän kehän sisällä.
Utra, nolo polo - jolta puuttui utakka ote
kuni äidyin äkin ja äkkäsin jutun kulun;
tempasin tukevan ulun, rakensin pitävän sulun.
Toiselle ikävän.

Sovin itseni myötä - se teetti aluksi työtä,
joskin koskin samalla syvälle sieluni syvyyksiin
vedoten sen eetoksen hyvyyksiin;
mutta vääntäen, päätä kääntäen koitin,
voitin vastaanpanemisen suuren tunteen selättämällä
pelästyneen minuuteni.

Olin jälleen itseni herra - oivien sanojen asettaja.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SOUKKA MiES

SOUKKA MiES

Jäntevä, hoikka miehenpuoli laskeutuu tievan syrjää vinosti, meinaa tuiskahtaa nokalleen viltossa ranniossa joka kiemurtelee alas jängän reunaan.
Kuuluu muutama karskimpi sana, sellainen joka saisi jokaisen pikkupojan kateudesta vihreäksi. Jo vain niillä olisi mainio näyttää mahtia toisille pojille tyttöin huussin takana tupakilla.

Viimein näköjään painavaa ämpäriä raahaava hahmo laskeutuu jängälle ja käynti tasaantuu. Kalareissulta näkyy tämä otus tulevan, kahtia taitettu uistinvapa näkyy olevan toisessa kädessä ja täysinäinen ämpäri toisessa.

Vain on se soukka tämä mies, näyttää ihan kuin väljät vaatteet siinä itsekseen olisivat oiustamassa kotiin. Tämä kyseinen lajitoveri on Malakias Lörö, läpipasko, jolle tohtoritkaan eivät mahda mitään.
Aineenvaihdunta vaan pelaa siihen tahtiin että luiden päälle ei ehdi kertyä nahan lisäksi juuri mitään. 

Malakias on kylän akkain lempilapsi ja kateuden kohde. Ei oikeastaan päivää jolloin häneen ei jotakin pömppövatsaista tahi kovasyömäistä verrattaisi hyvässä eli pahassa.

On aivan sama mitä Malakias syö, ei sen väliä; saattaa hotasta paketin tai kaksi voita jos oikein hiukasee pitkän taipaleen jälkeen - sitä Puskan suosittelemaa, sitä suolaista, siitä kun tulee energiaa.

Saattaa ahtaa kitusiinsa kapan tuppipottuja kuorineen - aivan oikein, voin kera, kuin Puskaa pilkaten. Hörppää päälle nekallisen kermaa muina miehinä.

Eikä se siitään kummene, jonkun ajan päästä kun jo taas hiukoo, on otettava HK-sinistä pakka tai kaksi ja monastippa hänet on nähty oiustamasta tahi puuhiltaan HK:n siniset taskusta pullottain, Malakias syö niitä vänkylöiden asemasta: "Ova jotenki ruokasempoo."

Eikä koskaan, ei koskaan pilaa aamuansa Malakias nuivilla jyväannoksilla vaan aloittaa reteesti aina uuden elämän terveellisellä pekonilla.

~~~~~~~~~~~~

Vaan nyt näyttää Malakiaalla lykky käyneen, sanko on kukkuroillaan hopeisia kaloja, harreja varmaan, siikaa harvemmin kun vavalla saa. Nooo, pilkillä tosin, mutta harvoin lipalla, uistimella tuskin koskaan, jos nyt ei tyystin joku siian vonkale ole sitten aivan läpi elämäänsä kyllästynyt ja sillä kurin itsensä inimiselle einespöytään tarjoutunut.

Harmaa pirtti häämöttää jo metsän reunasta, jalkakin näyttää kevenevän. Pian kaartaa rantteelle hikinen mies, sillä kyllä se hikeä pukkaa helteellä laihakin huiskale.
Astelee suoraan kodalle, virittää oitis valkian syöpäläisten kiusaksi ja kopistelee savustuslaatikon tyhjäksi entisistä ryönistä.
Lataa sen täyteen harrin köllyköitä, ripottelee leppähökeitä, hieman sokeria sekä latskauttaa kannen paikoilleen ja virittää senkin alle kynsitulet. Vilkasee sitten auringon suuntaan, köllähtää porontaljoille ja pistää tupakiksi.

Vatsa kyllä jo ehdottelee pientä esileikkiä vaikkapa muutaman keitetyn kananmunan kera, sillä muna sopii sitten niin oiwallisesti juuri savukalan lisukkeeksi ja mustaherukkahyytelö - vielä koettaa senkin muistuttaa, mutta saapa Malakias sen tyynnyteltyä lupaamalla heti lämmintä harria kun vain suinkin varttua ehättävät.

On se vatsa sitten pirullinen kapine, saa ehdotuksillaan mielen lentämään vallattomasti. Yhen äkin nääs Malakias muistaa että porstuan konttorissa roikkuu puoliksi syöty palvattu lampaanviulu ja että se kohta tanssii siellä lampaanpolskaa - näillä helteillä, jos sitä kukaan ei mahdollisesti hotki käkättimeensä.

Ajatus jää kiusaamaan, töin ja tuskin Malakias saa pidäteltyä koipiaan jotka jo valmistautuivat lampaanviuluoperaatioon.

Aika kuluu hopusti ja pian on hetki joka kruunaa koko tilaisuuden. Karu mutta herkullinen eines paljastuu höyrypilven läpi kun Malakias nostaa kannen ja ottaa savustuneet harrin köllykät esille. Onnellisen miehen kasvoille virittyy auvoinen ilme.

Hetikohta paikalla alkaa kulinaristinen nautiskelu ja pian vatsakin lopettaa mököttämisensä, lauhtuu ja lopettaa kaihertamisen. Se sijaan käy himokkaasti ja täysipainoisesti ruokatorvesta valuvan herkullisen massan kimppuun.
Eikä aikaankaan kun kaikki muutkin kehon asiaankuuluvat elimet jo tietävät asiasta ja valmistautuvat omalta osaltaan niihin velvoitteisiin joihin luonto kaikessa kekseliäisyydessään ne loi.

Läpipaskon elämä tässä nykylaatuisessa, ruoan suhteen vittumaiseksi muuttuneessa kevytruoka-yhteiskunnassa on yhtä juhlaa, saa syödä aina mitä haluaa. Popsia vaikka purkillisen makeutusainemurusia, eikä niistä vain siltikään liho vaikka minkä tekisi.

Sen kun Malakias on toki pannut merkille, että vain reippaasti ylipainoiset käyttävät keinotekoisia makeutusaineita, siinä lienee siis syy heidän ongelmiinsa ja siitähän on saatu hiljattain ihan tutkittua tietoakin.
Pysyisivät vain kunnon turvallisissa maalaisruuissa ja sillä selvä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 19 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Tulen ja nokipannun ääressä sitä tulee miettineeksi, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut viime vuosikymmeninä yhteisömme inimisten kohtaloihin ja tolaan?

KOSKETUS

KOSKETUS
 

Pilvenpiirtäjän korkuiselta äidiltään sammakkoa
hetteen ahteella kerjäävä honkkeli kuren penikka
on hellyttävä näky;
koipeliini pehmentää karskimmankin näkijän sielun
pelkäksi pöydälle unohtuneeksi voiksi.

Vaaraa enteilevä,
pahanhajuinen hahmo vaaran kupeessa
kykkii parhaansa mukaan piillen tarkkailuasemissa,
pyrkien olemaan huomaamattomana,
kaikkien tuulien yläpuolella,
saadakseen näkymän vangittua rasiaan.

Ääääh!
Eihän siitä tule lasta ei paskaa,
tukahdetut tunteet pakahduttavat rinnassa,
pidätys pusertaa kyyneleet silmänurkkiin;
valahtavat ne polveilevista rypyistä sammalmattoon
antaen suolan myötä esimakua aavoista meristä.

Siinä kaikki, on tyydyttävä tällä erää muuhun.
Huomeneen avautuva kukka - mitä väriä tahansa,
kastepisara eminsä koukeroisessa korussa;
taustalla utuinen, tumman vihreä odelma;
kuin Satumaan unelma levollisen unen kohokohtana.

Se on toinen kosketus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MiKÄÄN Ei MUUTU

MiKÄÄN Ei MUUTU
 

Elokuun uneliaat, kauniit vedet virtaavat hitaasti,
poispäin, alaspäin.
Tekevät tilaa syksyn rankoille sateille näin,
vaikka tyvenen pinnan alla uinuu yhä muriseva virta,
se joka kurimuksessa yltyy kiihkeään menoon;
imaisee jalat poron alta ja vie mukanaan Ahtolaan,
laantuen vasta jokilompolossa itsekseen.

Rannan kivellä seuraton yksinäinen lokki,
mittaamassa akanvirrassa huilaavia kaloja.
Vain alamittaiset ja mitattomat hyväksytään peliin
jossa voittona on elämä.

Mustalla kivellä valkoista paskaa läjä,
mäjähtäneenä kuitiksi kiinnostuneille.

Pikkuruisen sateen tikistämä heiveröinen kyynel
ruohonkorressa päättämättömänä,
päästääkkö irti näkymättömän voiman pyynnöstä
ja valahtaa kasvulle sekä elämälle tuoksuvaan maahan,
vaiko ei.

Vuodesta toiseen samat rituaalit,
mikään ei muutu paitsi lokki.
Ja pisara.
Ja sää.
Sitten myötäleeseen seilaa lastu.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NAiMAHOMMiA JA -ONNiA

NAiMAHOMMiA JA -ONNiA

Naimahommat on nyt IN. Kaikki puhuvat naimisesta. Virallisesta naimisesta - takahuoneissa tapahtuva on yhä vaan edelleen se henkilökohtainen valinta. Naimisesta puhuvat papit ja piispat ynnä kristillisdemokraatit ja muut jumaluskovaiset, eku- ja hekumenistit, sekä tietty homot ja lepsot ja transut ja muut, joista jäljempänä käytän vain ilmaisuja: H-, L-, T- ja M-lajitoveri. Kohteliaisuudesta.

Naiminen on kuuma asia, vaikka partneri olisi ties missä ja mistä puusta veistetty.

Naiminenhan on kivaa, lempoako tuota kieltämään. Lähes kaikki sitä tahtovat tehdä. Vaatimattomimmat tyytyvät vain omaansa, jotkut kaikkien omaan tai somaan, jotkut karkuuttavat mielikuvituksensa, jopa holttinsa ja suosivat vaikka mitä. On myös jollakin tutkimuksella todisteltu, että ei se naimattomuuskaan pehmennä eikä syövytä aivoja niin pahasti kuin kuppa.

~~~~~~~~~~~~

Aina siitä saakka kun avioliitosta tuli tapakehityksensä myötä eräs harvoista rahvaan elämän kohokohdista on sen tunnekuohuiseen sisältöön vaikuttaneet kaikenkarvaiset romanttiset hupsut kirjoillaan, runoillaan, lauluillaan ja tarinoillaan  ja avioliiton se varsinainen karumpi ja raadollisempi matemaattinen osa on jäänyt yhä enemmän takavasemmalle. 

Sen aikaa koittaa nykyisin vasta erotilanteessa - kiiman ja huuman haihduttua. 

 

Romantiikan oiwalsivat ja omivat mitä pikimmiten, sen levitessä rupusakin keskuuteen ilmiönä, tuota pikaa  kaupustelijat, joista sittemmin kehittyi markkinavoimana tunnettu inimisten riivaaja ja päänsekoittaja № 1. 

 

Tämä Paholaisen keksintö taas niputti yhteen avioliiton, kiiman ja häät ja teki niístä ilmiön josta jokaisen pitää vähintään kerran elämässään saada nauttia ja varakkaimmat ties kuinka monta kertaa vielä uusiksi.

 
Avioliitto (avoin eli julkinen liitto) on ja oli varhemmin (kauppa)sopimus jolla jopa kansoja ja rikkauksia yhdistettiin. Pienemmässä mittakaavassa sukuja ja sukujen omaisuuksia, perimisjärjestyksiä ja sopimuksia. Puhekielessä ainakin oli jopa termi; naimakauppa.
 

Siis kaiken kaikkiaan avioliittosopimus oli jo muinaisina aikoina taloudenhoitojärjestelmä josta aika usein romantiikka oli hyvinkin loitolla.
Aivan tyystin jostain muusta syystä järjestettiin kuninkaallisia häitä (teattereita). Kansalle kun oli oltava sirkushuveja, jotta leijonille riittäisi ruokaa.

Nyt on sitten kesänhelteiden ansiosta vouhkaannuttu höpöttämään ja jahkailemaan sukupuolineutraalista avioliitosta. On puolueita kuten KOKOMUSTA ja VIRHEET jotka sallisivat kuulopuheiden ja kirjoitusten mukaan naimakaupan vaikka lampaan kanssa jos sillä vaan onnistutaan pysymään politiikan keulilla.

Sitten on epämääräinen liuta puljuja jotka sotkevat siihen uskonnollisen vakaumuksen, Suomen valtion uskonnon, isänmaan ja kodin, H-ja L-kammon, peräti jumalansakin - inimisten asioihin.
Vaikka jumala nyt viimeksi on rähissyt kelleen tästä touhusta.
 

On olemassa wanha sanonta:
Kun ihminen puhuu Jumalalle, sitä kutsutaan rukoukseksi. Kun Jumala puhuu ihmiselle, sitä kutsutaan skitsofreniaksi.

~~~~~~~~~~~~

On tavallisesta kansasta ilmiselvää, että nyt puhutaan puurosta kuin pitäisi puhua vellistä. Selvintä olisi jos kaikkien pariutuvien ja siis sopimuksia solmivien tulisi vahvistaa liittonsa todistajien läsnä ollessa valtion virallisella taholla yhteiskunnan edut saadakseen.

Tuo tapahtuman jälkeen voisivat asianomaiset järjestää vihkimisen riitin, "häät", kukin omalla, itse valitsemallaan viitekehyksellä, omassa viiteryhmässään.
Sillä ei olisi niinkään väliä vihkiytyykö H-lajitoverin, L-lajitoverin tai minkä muun otuksen kera. Vihkiytyväthän vapaamuuraritkin lastan ja harpin kera. 

 

Itseäni harmittaa moinen keskustelu vain kulttuurillisesta ja kielellisestä näkökulmasta, onhan avioliitto tarkoittanut selvääkin selvemmin suomen kielessä jo viisisataa (500) vuotta miehen ja naisen välistä avointa ja julkista liittoa. 

Ensimmäinen avioliitto kirjallisessa muodossaan löytyy Maskun Hemmingin virsikirjasta v. 1605. 

 

Niinpä jos nämä yltiöpäiset sananikkarit ja -sepät kerran pystyvät kutomaan sellaisenkin sanahirviön kuin sukupuolineutraali avioliitto, niin mikseivät he uhraa energiaansa keksimällä kokonaan uuden, yhtä mainion sanan joka kuvastaa kaikkea inimisten liittoutumista jonkun kera, oli se sitten otus tahi paholainen, jumala taikka patsas. Vai onko minun kutsuttava apuun veljeni Fenrir?

 

~~~~~~~~~~~~

 

Kuriositeettina voin tässä mainita että omat häämme me rakkaani kera vietimme korkealla tunturin jyleässä kurussa, tismalleen kesäpäivänseisauksen hetkellä.
Vaimon puolelta tapahtumaa todisti hänen oma tuttu jumalansa, minun puolelta wanha tuttuni Ukko ylijumala. Sulhaspoikana husky ja morsiusneitona wanhapiika parsson russel.
Vieraiksi saimma väkitukun kiirunoita sekä sinirinnan. Myös aurinko vilahti loppupeleissä. Akti oli mieltä ja sielua kuohuttava.
 

Seuraavana päivänä ajoimme Kittilän maistraattiin jossa sovittiin notaarin kera leivättömänpöydän edessä myötä- ja vastamäkiasiat tyystin kerralla selväksi.

Hääkohvet joimma kermaleivoksen kera baarissa. Hää(koti)matkalle ostimma K-marketista grillikylkeä ja tuoremehua ja kun sopiva kukkaniittu ja sen halki polveileva joki kohtasivat levikkeellä, pysähdyimme siihen hääaterialle vilpittömän luonnon keskelle.
 

Kaikenlainen stressi ja hässäköinti pysytteli kovin kaukana meistä.
Elämää on siis olemassa myös kaavoihin kangistumatta.

~~~~~~~~~~~~

Muistan kuinka jo ukkini, Raatteentien mies, siirtynyt hiekan syöntiin jo aikaa sitten, oli sen ajan radikaali. 60-luvulla kun vunukkana kirmasimma heinäpellolla tiesimme (kuulimme) että ukki oli naimisissa heinäseipään kanssa. Ei sitä kukaan pahastellut, mummikaan, vaikka se kailotti moista onneaan pitkin syänmaan pitkiä sarkoja. 

Lapsia sillä tosin ei ollut tiettävästi seipään kera, ei yhteisiä eikä adoptoituja. Ja mitenpä olisi ollutkaan kun muistan, seipään rei'issä oli 10" naulat tappein virkaa tekemässä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 14 naimattomalle ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Elämän tarkoitus on oivaltaa itseä ja rakkainta kunnioittava henkilökohtainen moraali ja elää siten.

norja

SUOT SONNALLE KYNNETYT

SUOT SONNALLE KYNNETYT
 

Ulommaiset syksyn alkamisen merkit voi haistaa;
maistaa ensimmäisten rohkeiden muurainten kypsyessä
selkosten keskellä aamuisin.

Kun udut leijuvat haamuisin hännin hillapeltojen yllä,
niittuvillojen laheissa syleissä - loitolla kylistä.
Kaikilta herroilta rauhassa.

Vain riekon närkästynyt älähdys yksinäiselle,
nälkäisenä hortoilevalle revolle tunkemisesta sisäpiiriin
juuri kun se on käymässä levolle;
kiirii autereen sisällä,
pian vaipuen sekin sammalmaton uumeniin.

Ja sitten se alkaa: Lakkoja, lakkoja!
Se willitsee ukkoja akkoja - hulluksi saattaa,
rämpimään lämpimään hetteiseen suohon kuumalla;
mielipuolena kihisevän räkän sekaan.

Saa ryntäämään aavoja aapoja, jänkien sänkiä,
kyntämään impiä rimpiä saappaat hiertäen jalassa,
ansiot silmissä kiertäen.

Ja kun laantuu hillitön kiima,
taantuu saaliiden vahti, jahti ja rahti.
Suot sonnalle kynnetyt ammottavat tyhjyyttään,
huutaen herkkujaan takaisin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

APAJA

APAJA
 

Valmistautuminen on kuin pyhä riitti,
suunnittelu, pohdinta ja kaavailu, pyydyksen laavailu
tuulen haistelu ja maistelu - taistelu mielipiteestä
kun kaksi wanhaa jurrikkaista tervaskantoa
näkee saman asian eripuolilta järveä.

Eikä tuumaakaan anneta periksi, menee väittely eriksi.
Vasta näkemys paras voittaa henkien taistelussa.

Sopu suunnasta syntyy nyrkkiä puiden,
toisen jo melkein uiden;
tuuli tyyntyy, nuotta puolitetaan toiseen veneeseen
ja suunnataan vierivierin apajapaikalle.

Hartaan hiljaisuuden vallassa siula sojuu veteen,
alkaa tasainen hivuttaminen kohti rantaa.

Kokka karahtaa, kiskominen alkaa,
siulaa lappuu veneen pohjalle.
Kun kalimat tulevat, loppu kasaantuu sannalle.

Hopeisena kihisevä nuotan perä sähköistää ilmapiirin,
saalista on jaettavissa kaikille apajalaisille yllin kyllin,
niillekkin kyläläisille jotka eivät vaivoiltansa
apajalle pääse.

Veitsiä hiotaan, tuli rätisee padan alla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiiDUN ÄÄNi RiHVELiTAULUSSA

LiiDUN ÄÄNi RiHVELiTAULUSSA
 

Huurujen mykkä kakofonia;
leijaavat siekaleet harsuisina riekaleina pientareen yli,
valuen alavien maiden hiljaisuuteen vaivatta.

Kohtaloiden yöt satuttavat toisensa tienoilla
joilla elämäntapa voittaa kilvoittelun
ja jossa näkemiselle annetaan arvoa.

Syntymätön päivä murehtii kohdussaan ehtyvää aikaansa,
mutta kypsyy hetki hetkeltä kajeeseen.
Ilmiöön joka sen täytyy ensimmäisenä lähättää
maailman turuille ja toreille wahvistamaan uskoa
elämän jatkumisesta vaikeuksista huolimatta.
Aina katkeraan loppuun saakka.

Tunturikihun kirku sävähdyttää,
säpsäyttää hereille nuokahtaneen,
kuin kuivan liidun ääni rihvelitaulussa.
Pörhistää ihokarvoja,
saattaa kusiaiset juoksemaan selkäpiin myötä;
keskellä yötä.

Koiravahdin virka lakkautetaan suden hetkeen
ja viimein kun sika on pieraissut,
oikoo kukko kaulaa - laulaa kieun.

Ihmiset asettavat liean kaulaan ja lähtevät töilleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AAMUN SARASTAESSA

AAMUN SARASTAESSA

Elokuinen runollinen huomen kuin satu, valmistelee aamupuuhiaan. Taivaanpiiriin on maalattu kultainen viiru jakamaan sininen kansi säällisesti maata mönkivien olentojen ja ilmaa halkovien lintujen kesken.

Lounaalta ajaa pumpulimaisia pilven pöyhäkkeitä joku ylätuuli. Tuuliviiri on jouten, virattomana, lerppuu reporankana tangon nokasta. Metsä ei ätvähäkkään ja muutama varhaisaamun tirpunen koettaa kakistella ja köhiä kurkkunsa yönhuurujen jäljiltä laulukuntoon, samoin kuin porstuasta ulos kammertava wanha emäntä aivinaisessa yökoltussaan - köhii ja puhisee. 

Muhkurainen keppi toisessa ja  kirjottu tupakkimassi, tulivehkeet ynnä käppyrävartinen korsteeni toisessa suonikkaassa kourassa astuu uksesta.

 

Pääskyt koukkailevat pihan yli ja tervapääskyjen kirkuna kiirii taivaankaarilla. On eräs elämisen kultaisista hetkistä jossakin pohjoisessa Suomessa.

Laskeutuu rappusille purstolleen, oikoo helman säädylliseen asentoon. Kurottaa ja poimii varpaan väliin voikukan sekä alkaa hommiin. 

Avaa massin ja painaa piipunkopan massin suusta, alkaa etusormella haalia tupakin murusia koppaan, painelee ja tukkii, tunnustelee kuni saa mieleisekseen.
Kääntää koukun huulilleen, kuristaa massin suun ja asettaa sen rapulle. Sitten ottaa tikun askista, raapaisee sen kylkeen ja nostaa liekin pesälle. Vuosikymmenten uurtamat posket lommoutuvat imusta ja etusormi sekä aski vuorottelevat kun hehkumaan alkanut pesä siistitään sopivaksi.

Sitten ensimmäiset testaushaiut sisälle keuhkoihin, syvälle niin että tuntuu hyvälle ja vaikutus alkaa lähes silmänräpäyksessä. Keho tunnistaa aineet joita se on vaatinut koko aamuyön, itseasiassa siihen muori on herännytkin aamutuimaan - tupakinhimoon.

Puhallus, hetken harkinta ja nyt sitten jo tupsautellen wäkevämpi annos sisään, hetken pidättely ja ulostoimitus.

Nyt on elimistö viritetty, hiukanen ilmoittaa olemassa olostaan, mutta wanha emäntä karkottaa sen kokemuksen tuomalla itsekurilla syrjemmälle. Keskittyy kuullostelemaan heräävän huomenen ensiääniä, haistelemaan tupakin turruttaman nokan kautta elokuun aamun tuoksuja.
 

Ja mikä ettei, kyllähän niitä tällaisessa idyllissä onkin, mesiangervojen tuoksu ylimmäisenä, ryytimaasta sekoittuu mukaan tilli sekä piisistä leijaileva savun häivähdys yhdistettynä raollaan olevasta akkunasta karanneeseen kahvin tuoksuun kiihottavat. 

Karkuuttavat sielun ajelehtimaan menneen ajan virtaan - muistelemaan.

Silmät sulkeutuvat...

 

~~~~~~~~~~~~

 

...rantteelle astelee hälisevä lapsikatras. Kesäinen päivä on kuumimmillaan. Karjankellon kalahduksia kuuluu vaimeana niitulta, osa vunukoista valmistautuu uimaan.

 

Pieninkin tahtoo mukaan, muttei huolita. On laskenut alleen, toinen sinisen housun lahje roikkuu puolireidessä, se on kastunut. Hiekkainen suu vääntyy kiellosta väärälleen ja kyyneleet herahtavat ennen ensimmäistä parkua. Äiti tulee karjakeittiön suunnasta, kaappaa pikkuruisen kainaloonsa ja kiikuttaa kaivon vierellä olevalle paljulle. Kiskoo lapselta  housut pois kulkiessaan ja istuttaa pienokaisen auringon lämmittämään veteen. 

 

Kastelee housut ja puristaa ja vääntää. Toistaa homman ja levittää ne kaivon kannelle kuivumaan. Lapsen itku on vaihtunut iloksi. Se läiskyttää ja räiskyttää vettä käsillään, läntäröi ja lorottaa vettä ja nauraa veikeästi.

Muiden penikoiden häly on vaimennut, ovat suorituneet sinne uimareissulleen. Nainen, äiti, istahtaa rapulle, oikoo helman säädylliseen asentoon ja käy työhön. Avaa rapulla lojuneen tupakkimassin ja painaa piipunkopan sisään ja alkaa etusormella haalia tupakin murusia koppaan, painelee ja tukkii, tunnustelee kuni saa mieleisekseen.
Kääntää koukun huulilleen, kuristaa massin suun ja asettaa sen rapulle. Sitten ottaa tikun askista, raapaisee sen kylkeen ja nostaa liekin pesälle. Heleän punakat posket lommoutuvat imusta ja etusormi sekä tikkuaski vuorottelevat kun hehkumaan alkanut pesä siistitään sopivaksi. Hymy herkiää...

...silmät sulkeutuvat, oma lapsuus pala mieleen, kesä, tuoksut, uimareissut. Sitten myöhemmin tansseista palaamiset kaikkine kommelluksineen:

 
Että se Römperin Aabrammiki osasi sitte olla tyhymä sillo muinon. Ensin tanssittaa koko illan, sitten pyytää päästä saatille ja kun tullaan pellon päähän josson elukat laitumella, niin kysyä pämäyttää varpaisiinsa katsoen: 

"Mistee se muuten sonni tietää, jotta millonka ne lehmät haluvaa?"
 

Kun minä vastaan sille: "No haistaavat tietenki, senki pölövästi", niin se vaan käestä pittää ja taluttaa minua kotiin päin.
 

Vielä se mokoma aitan rapulla tivvaa, jotta millonka muka nähhään. Minä vastaan sille, jotta: "Nähhään sittä kun nuhas paranoo..." ja tempasen aitan oven nokan eistä kiinni.

~~~~~~~~~~~~

 

Ovi narahtaa. Wanha muori säpsähtää ja lykkää piipun leukaperiinsä sekä kiskaisee wahvat sauhut. Kuuluu raskaita askelia pirtin permannolta. Papparainen kurkottaa uksen raosta: "No senkö täytistä se tänne jäi? Kohvet jäähtyy! Tulehan sisälle eläkä siellä höpsi - vilustut vielä!"

Muori nousee, oikoo itseään, sanoo takakäteen:
"No tulenhan minä, Aabrammi, tulen, tulen, heti kun tästä saan nokkani selväksi turautettua. Sinulta se nokka jo selevinny - tähän ikkään.""

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 11 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Taivaanrannan maalaaminen vapauttaa inhimillisen elämän ikeestä.

BORGEMÁNNU

BORGEMÁNNU
 

Hopeisen kuun jälkeen saa borgemánnu;
kaikki taivaanvalot asettuvat uomiinsa
kuin alati virtaava vuo tulvan ja tyvenen välillä.

Elokuun lämpimän kosteaan yön syliin
tyyntyvät äänet pehmeäksi tunteeksi olemisesta,
elämästä jossakin hämärän rajoilla,
kahahtavan ruovikon siimeksessä.

Leppyvän tuulen uskomaton, sietämätön keveys,
kohottaa hengen, lennättää eetosta,
irrottaa sielun levottomaan leijuun
untuvaisen usvan ylle veden peiliin.

Sysimustan pinnan kalvosta se näkee kuvajaisen,
jonka mielen williintynyt kuvitus helposti piirtää
hourupäiseksi panoraamaksi,
kosmisten sfäärien kaleidoskoopiksi ilman rajoja,
satunnaisten väreiden hajottaessa ohimenevästi näyn.

Sillä peilinäkin vierivä veden pinta kätkee sisäänsä
äänettömän murinan.

Sen jyleän virran äänen,
jonka voi tuntea rikkomalla kalvon
ja työntämällä käden rannan kivestä tukea ottaen
vetiseen elementtiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!