TYNNÖRiTiLA

TYNNÖRiTiLA

Kaikessa kuviteltavissa olevassa soi,
kaikessa soi sinisen himmeä napayön blues,
autereen yllä keinuen leijuu;
ehtyneen kuun riekalaisten varjojen siekaleissa soi.

Arktisen hysterian huojuva tanssi
taustalla suloisen komppirenkutuksen rytke,
matalien rumpujen jytke.

Hurvitteleva keitos suruvoiton makeassa liemessä,
kirjokannen huomassa;
luomassa henkisen jaman toiviotilaa nuorennetun,
itseään suurenmoisemmaksi tuorennetun sielun
varjojenmaasta paluun sijaksi.

Loppua ei vielä näköpiirissä,
ei vaikka pitkällä silmällä katsoisi,
eikä hoppua,
ajanrattaan unettavaan tahtiin soljuu sinivirta
zenin katkeamattomana vyörynä.

Verkkaan tahtiin vaeltavat ihmisen lapset
tuulen huuhtomaa rantabulevardia koirujaan
langasta kauko-ohjaten.

Kaamoksen rajaaman sinisen tynnöritilan
täyttää hyödyllisyyden käsite alusta loppuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne