NAPAYÖN UNELMA

NAPAYÖN UNELMA

Pohjan Akan piiskaama raihnas nahka;
laskeutumassa huterasti tutisten -
kummassa unen- ja valveen rajatilassa -,
läskisoosiin.

Sellaiseen pitkän elämäntyön tehneen imisän
kylkisiivuista haudutettuun -
oivalliselle tuoksuvaan kermaiseen huntuun.

Siihen ihanaan samettiseen se
kurttuista kaulaansa myöten vajoaa,
voitelee - silmät kiinni, tuoksua ahmien -
hourivilla hyppysillään huulia,
muistelee Akan raivoisia joulunalustuulia.

Ei polta,
ei pala nahkainen luupussi;
niin on osannut miellyttävään lämpöön
mestari lauhduttaa soossinsa.

Jossain Louhen suunnalla;
vuorten kupeilla - lompoloiden onsiloissa -
jääkuvastimen alle vangittuina hyytyneet aajeet
tanssivat pirunpolskaa - elämän suurta viikatetanssia;

Rutjan vihertävissä loimuissa osman verenhimo
saa vaatimen kurkusta tyydytyksen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne