OiKEA

OiKEA

Etutalven epämääräistä aikaa,
ties missä se varsinainen hötkyilee vielä;
antanutko periksi pöljäpuheille - vaiko syömmistynyt
ja mököttää vittuillessaan jossain mörön persiessä,
eikä ilmesty kiusallakaan.

Päästää pödynpuhujat asettumaan saarnastuoleihinsa,
sijautumaan uskoonsa niin sisäänlämpiäväksi että
kun se sitten vihdoin ilmestyy
noiden hyväuskoisten höyrypäiden tiimoille
jostain hirveyden ytimestä;
saa paskat valahtamaan kintuille.

Sellaisella perkeleellisellä haipakalla tulee oikea talvi,
nitistää höpöpuheet kuin torakat pakkasillaan,
hyytävillä henkäyksillään
ja ruoskivilla tuulillaan.

Eikä ensimmäiseen luota,
tulee uudelleen ja uudelleen,
tunkee ryöttäuskovien saastuneisiin pimeydenytimiin,
kostaa noille humpuukia lasketteleville saatanoille
aina neljänteen sukupolveen saakka,
niin että roikaa.

Sellainen on housut kintussa yllättävä talvi;
wanhat hipit säästää, päästää vähällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne