ViRTUAALiMUSTA

ViRTUAALiMUSTA

Märkiä rättejä,
kuin kiimaan nousseen Pohjan Akan kaatioiden suojia,
liiskaantuu tihepäähän päistikkaa naamaan;
tällä haasteella edetään.

Lyhyehköiksi pyrkivillä askelilla vastatuuleen,
vastamäkeen,
vastarannankiisken riettaahkolla sinnillä pinnistäen.

Esiin ryöppyävät eetokset tikitoidaan
sähköllä toimivaan virtuaalimustaan muistikirjaan.
Puretaan sitten pirtissä.

Kaikki hampaat purevat toisiaan taskussa,
muovipussiin varastoituna,
tässä tuiverruksessa ei ole sijaa leegoille,
hyvä kun saa itsensä johonkin lomaan ahdettua.

Mutta vankka on asiaansa uskovan hinku,
vuoren yli on mentävä - mentävä vaikka kilon paloina,
vaikka Nuijasotien aikaisia viimeisiä akkoja sataisi,
vaikka lentäen ennettävä
kun kerran on päätetty.

Sitä yksinkertainen ihminen elää väkevässä toivossa,
josko nuo läntäreet lopulta pyryksi muuttuisivat
ja alkaisivat muodostamaan wanhan liiton talvea.

Oh-show-tah hoi-ne-ne