REVOHKA

REVOHKA

Meri,
taas jälleen kerran täyttymässä;
siksi kai sen vuoksirannoilla suontuu viipyilevä kävely,
on säällisen luontevaa haihattelun ulkoista jatketta.

Tiedähäntä monennettako kertaa täyttyy jo;
joka tapauksessa hätäisestikin laskettuna
merten synnyn ikä kertaa kaksi,
sillä kahdesti päivässä on sen virka tulla ylärajalle.

Joten siis aika lailla siniseen vivahtavia,
hupsuhkoja ajatuksia tursuaa tässä maisemassa;
ei sille voi mitään - tuo veden operaatio kiehtoo,
rietastuttaa kerta toisensa jälkeen mieltä.

Kyse kuitenkin kun on sellaisesta kaiken ihmisen
sielun käsityskyvyn ylittävästä vesimassasta
joka on liikkeellä yhtä aikaa tällä osaa maapalloa.

Osaa jossa meri hallitsee kuolevaisten maailmaa
kolmelta taholta suvereenisti - kokonaisvaltaisesti,
ilman että siihen minkäänlaista nokan koputtamista
yhdelläkään maanmatosella olisi.

Ihmiseläinten purkeissa kellumisia;
omine hyttisen paskan kokoisine tosiasioineenkaan
ei tämän kokoluokan revohkaan osaa laskea.

Oh-show-tah hoi-ne-ne