TUNTURIPÖLLÖ
Sarastus hiipii nuhjuisen oloisen pöllähdyksen takaa;
vetinen pilvi kyhää maihinnousua,
mataa vuoren myötälettä hyväillen vastamäkeen;
ilmiössä on jotain arkista,
jotain pyhää.
Sen tajuaa äkin kiviseen rinteeseen,
pahdan päälle lumipöllöä vahtaamaan tullut hullu,
yöllisten lintumaailmassa hälinää pitävien kunkku,
joutilaitten keisariksi itse itsensä ylentämä.
Mutta tajuaa kuitenkin että,
on sitä siinä vahtaamisessakin jotain edes -
tyhjää parempi - enemmän kuin ei yhtikäs mitään.
Muuten on rintuuksessa rauhallisempaa,
tunturipöllö on kai vissiin katsonut viisaammaksi
jotta paras pysytellä vain konnullaan,
eikä sotkeutua kaiken maailman lasinläpituijaajiin -
niistä saatana tiedä enää nykysin;
mikä niillä on lopputulema.
Koi pölähtää huomeneksi,
pilven riepu kuihtuu niine hyvineen kallaaseen.
lopahtaa olemattomiin vuodatettuaan märän kiville.
Aamumaa on mykkä - hiljaisuus jatkuu aitana.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi