ONSiLO

ONSiLO

Luola kyköttää yksinäisenä vuoren lanteella,
näyttelee erityisen happamaa ulospäin;
sisän kolea kosteus tehnyt tehtävänsä.

Vastaanotto on kalsea - poissulkeva ohi kulkevan;
kukaan vuosiin ole vaivautunut käymään sen tykönä -
ovat unohtaneet koko onsilon - jättäneet sen hylyksi.

Oikeastaan tuon ymmärtää hyvin,
kosteus ja pimeys sekoitettuna kolean oneuden
nostamaan mielenmustan tuskaan on purrut -
tehnyt tehtävänsä -, tulos uhkuu ulos;
sitä joskus satunnaisesti ohittaessaan.

Tuskinpa sen myötätuntoa hevin kohotettua saadaan;
no ehken saattaisivat led-valot piristää sitä,
sellaiset jotka saavat sähkönsä kennosta;
jos vaikka niitä keksintöjä sinne alkuun järjestäisi.

Ja saattaisipa vaan olla kovin pieni ele ihmiselle,
mutta tosi suuri luolamaailman apealle mielelle,
järjestää palava hautakynttilä sinne;
sellainen jossa vuorokauden tulipalo-takuu.

Konsteja kai olisi haluja ja kehtaamisia enemmän,
joten näillä vaatimattomilla sanoilla
jätän elävän kynttelitulen luolan huomaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne