LÖSSÄKKÄ

LÖSSÄKKÄ

Tuuli on häveyksissä,
meren peili heijastaa hentoa punaa - niin vienoa,
että sille kalpenee ujoinkin umpi-impi fifti-sixti
luvattoman riettaissa sisäisissä eetoksissaan.

Vain Tyynimeri - kaikkien valtamerten kingi,
voi olla tyynempi,
sitten jo heti seuraavana;
meidän oma kotoisen oloinen Jäämeri,
sitten vasta - monen monen meren jälkeen -,
Atlantti.
Eritoten eteläinen Atlantti.

Ei ole Kap Hornin voittanutta,
kymmenen miestä arkulla vainaan
ja rommia pullo;
no myrskyhän siitä nousee - sehän on selvä -,
vähemmästäkin - niissä hirvittävissä oloissa.
Tuolla rommimäärällä.

Met jatkamma harjotuksia täällä näillä eväillä;
mellevä mikä mellevä on tämä sileä kuvastin,
mukavan lössäkkä - oikein lahea.

Toki saattaahan se huono päivän tälläkin olla. - toki,
mutta mitä sitten - antaa olla,
purkakoon paineensa ja wimmansa rannan kallioihin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne