SUMEAN LOGiiKAN HARJOiTUS
Nukut pesässä.
Empivä, hämillinen - romanttinen huomen;
tuomen tuoksu, virran kuhnailevan unelias juoksu.
Yhden ainoan kerran kesässä.
Nihkeän lämmin aamu joka ei tiedä itsekkään,
sataakko vaiko paistaa - ei ole päättänyt.
Vaikuttaa että nyt ei tee kumpaakaan,
on pilkulleen siltä ja sen väliltä.
Onnenpekka se, kas ken sen tuta voi.
Sumea logiikka on sitä kun katsoo uinuvan prinsessan
vierestä silmäluomet juuri, juuri ja juuri raollaan,
epävakaista, arveluttavaa avautuvaa päivää.
Kaikki työt seisovat. Ja yksi nukkuu.
Jo ennestään hapuileva näkemys puuhasteluun
ainoina kysymykseen tulevina vaihtoehtoina
laiskottelulle tahi lonkanvedolle
ei saa kovinkaan suurta kannatusta
vaikka osallistujia on harvinaisen vähän,
tuskin lainkaan. Vain loogikko itse.
On vain odotettava.
Tai noustava, sytytettävä tuli tulisijaan,
savustettava itsensä hyttysten varalta,
koska niistä nyt ei koskaan tiedä.

Oh-show-tah hoi-ne
Sattu silimhän tuo kota. Jo se vain on somannäkönen, liekhän Erätikin kotia?
VastaaPoistaTuo sois Ämmilekki sopiva kesäkoti, etenki jos isoimmat sääsket sais piettyä ulukona!
Ämmille:
VastaaPoistaJo vain se killa on Irman kursima kota hyinki!
Oikein on hyvä siinä ruokaa tehä ja mukanaan kulettaa. Painaa 7kg ja kotapuut saa paikan päältä.
Sääsket pysyy killa ulkona jos tulta siinä piät.
Tässä tarkempia tietoja:
http://www.harmaasusi.com/eratikki.html