maanantai 1. kesäkuuta 2009

DEMOKRATiAA LAiTURILLA


DEMOKRATiAA LAiTURILLA

Muutamana, tai tarkemmin sanottuna vain yhtenä varsin aurinkoisena kevätpäivänä asettuivat Sokrates, Platon ja Aristoteles Kaamasen akkain pyykkilaiturille Kaamasjoen mutkassa. Siinä missä on se petongista valettu veneenlaskupaikka. Ei se mihin on se viitta: Veneenlaskupaikka - sehän on väärällä puolen tietä ja vesikin on sillä puolla väärä - Vuontisjärvi.

Eikä sitä laituriakaan oltu hinattu vielä paikoilleen, mutta paikkahan on olemassa, talvellakin, vaikkei siinä mitään laituria huomaa tahi näy. Huoletta siitä karauttavat jänkäfilosofit peltipailakalla ahteelle ja siitä Kievariin kaljoille, ei tarvitse pelätä että pailakan suksen nokka kopsahtaa laiturin ponttooniin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

No nämä wanhat patut siis, Sokrates, Platon ynnä Aristoteles olivat päättäneet kokoontua Ultima Thule-symposiumiin Ultima Thuleen eli Inarin Kaamaseen koska halusivat näkökulmaa, hajurakoa sekä etenkin uutta katsantokantaa, mahdollisia uusia oiwalluksia, jo muinoin fiilailemaansa erinomaiseen demokratia-käsitteeseen.

Ja sikälikkin se oli heidän mielestensä tähdellistä, että kun olivat toistensa oppilaita lähes kaikki tyynni, paitsi Sokrates joka ei ollut.

Mutta siinä kysymyksessä
enemmistödemokratia hakkasi mennen tullen (2-1) Sokrateen, kun pohdittiin että minnekkäpäs sitä mennään hautomaan käsityksiä ynnä suorittamaan empiiristä pohdintaa ja arviointia tuosta mainitusta asiasta. (Sokratesta (1) näet kiinnosti Suomen Ateena, muita (2) Tunturi-Lappi)

Äänestyspäätöksellä siis heilahdettiin Ultima Thuleen symposioimaan ja siitä oli Kievarin emäntä kovin iloinen, sillä symposiuminenhan tarkoittaa reippaita ryyppyjuhlia. Iloisia paremman väen ryyppyjuhlia.
Symposium järjestetään siinä tapauksessa kun ei iljetä rahvaalle
kertoa että mistä varsinaisesti on kyse.

Äänestä päätellen alkuun hyvin kohtuullisen hillitysti alkaneet sympatiseeraukset kiihtyivät viinin, naisten ja karaokelaulun yhä yltyvässä virrassa niin että, orgia-vaiheeseen siirryttäessä tilaisuus kuulosti jo enemmänkin bakkanaaleilta - luvalla sanoen, kuin joltakin filosofian osa-alueen leikilliseltä, mutta haastavalta nokittelulta.

Sikälikkin kun oikein käsitin - ymmärrykseni mukaan ja nyt sitten jälkikäteen olen sallinut vielä itse itselleni sen selittää - siellä tarvittiin leukua muuhunkin kuin kuivalihan siivutukseen. Ainakin sanojen perustelujen vahvikkeeksi. Mutta tämä tästä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Nyt nämä herrat: Sokrates, Platon ynnä Aristoteles olivat sen oletetun akkain pyykkilaiturin tienoilla paikkaamassa illallisen symposiumin aikaan saamia aukkoja humeetissa. Sävyisinä, pikkuhiljaa rauhoittuneina ja muutenkin keskustelualttiina, mutta korrektisti - toinen toisilleen ajatusten vaihdon ja ilmaisemisen ääneen sallien.

Sokrates totesi, ensin haparoituaan ja mäyräkoiran avattuaan:
"Minua kuulkaas, arvoisat oppilaani, hieman
kyrsii tämä meidän kehittämämme mallin viilaaminen kaikenmaailman ketkujen omien tarkoitusperien mukaiseksi. Suoraan sanoen minua vituttaa kun katsoo päältä kuinka itseasiassa meidän systeemiä käytetään surutta porukan kusettamiseen."

"Ei siinä mitään, vedätys on luonnonlaki, senhän me tiedämme, mutta eikö nuo nyt voisi käyttää siitä jotain muuta nimeä kuin tämä meidän fixaama demokratia.
Minä vaan kysyn hyvät oppilaat."


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Platon kurottaa avatun mäyräkoiran persiestä putelin, narskauttaa hampailla korkin ja pistää sen sivistyneesti viittansa poimuihin josta se sopivalla hetkellä osaa solahtaa itseksensä, itse itsensä valitsemalla hetkellä johonkin ympäristöystävälliseen loukkoon noudattaen luonnonlakien sattumapykälää.

Ottaa sitten pitkän hörpyn, röyhtaisee, vapauttaa eetoksensa mukaisesti kaasua ilmaan, taputtaa rintaan ja toteaa:
"Olette pirun oikeassa arvoisa opettajani, pirun oikeassa. Asia on räytänyt minunkin sydämessäni
jo kotvasen aikaa. Olenkin tarkistellut ja ajatellut muuttaa vielä kerran omaa viritelmääni niin että sielun määritelmään jää vähemmän selitettävää.
Ajattelin että jospa siitä tulisi
tavallisen rupusakin näkökulmasta helpommin käsitettävää, samalla kun oligargeille hieman vaikeampaa muunnella käsitettä mieleisekseen."

"Kun minulla aiemmin oli järkisielu, intosielu ja haluava sielu, niin ajattelinpa jättää sen haluavan sielun tyystin pelkästään ahneille, persoille ja opportunistisille sosiopaateille joista tullaan jossakin vaiheessa kai sitten laatimaan tunnistuskriteerit. Sitten kun inimiskunta havahtuu lopulta.
Muilta osin pitäydyn kyllä hyvinkin wankasti aiemmassa filosofiassani."


~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Aristoteles, nuorin wesseli, köhii nyrkkiinsä ja kysyy olisiko hänelläkin mahdollisuus yhteen osuuteen mäyräkoirasta 12/1, vaikka ikä ihan täsmälleen ei sitä vielä edellyttäisikään.

Saatuaan putelin tunturipurojen raikasta vettä hän nostaa sen kuiville huulilleen, lunksuttaa oiwallisen suullisen, pyyhkii suunsa ja sanoo retorisesti:
"No joo - mikä ettei, samaa mieltä, samaa mieltä hyvät kolleegat.
Minusta varsinkin tämä edustuksellinen demokratia, tämä kaikkien näennäisdemokratioiden äiti, tämä se vasta kääntyy kansalaisiaan, äänestäjiään vastaan. Äänestämällä jotakin näennäisdemokratian esille laittamaa ehdokasta sitä vain hyväksyy loputtomiin saman järjestelmän. Saman jonka tunnuspiirteeksi Sokrates, wanha weikko tuossa aiemmin jo mainitsi kusettamisen."

"Olen sitä mieltä että näennäisdemokratiassa äänestävät vain opportunistit ja tyhmät. Täyspäisten tehtäväksi jää olla äänestämättä koska yhtään järkevää, oikeudenmukaista, tasa-arvoista vaihtoehtoa ei ole tarjolla."

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tässä vaiheessa keskustelu tyrehtyy siihen - jää paikalleen, koska Nikkaluohtan Piekka ajaa porauttaa ympär'päissään kolmelaitasella olemattomaan akkain pyykkilaituriin ja filosofeille tulee hoppu pelasta mäyräkoiran jäljellä oleva sisus parempiin suihin.

Platonilta kastuu varpaat ja se nielasee sätkän tumpin. Sokrates pyllähtää persielleen kylmään rantaveteen, kastellen viittansa. Aristoteles puolestaan hyppää mäyräkoiran kanssa vitelikköön, mutta Piekka kaivaa veneen pohjalta pullon oiwallista Talvisota-viinaa, ottaa ryypin, ojentaa ja sanoo kaikille:
"Lii-uv tääbbin wlan vâi piäsá-uv neetin monnii iärrás pehr?
(Onko täällä wlania vai pääseekö täällä nettiin jotain muuta kautta?)


Bures boahtin, Absurdistaniin!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä JUTTU demokratiaa pohtiville.
........
Demokratiasta on tullut varasvallan, kleptokratian, hatara kuliss

8 kommenttia:

  1. Ja tarina jstkuu Äteritsiputeritsipuolilautatsijängällä vai?

    VastaaPoista
  2. Helanes'lle:
    Se on Sallassa, ei siis sinne päinkään, Ailigas on henkinen kotini, siis yhäti vain pohjoisempaan.

    Kyllä myös Chargoggagoggmanchauggagoggchaubunagungamaugg-järvi houkuttaa. Sinne kun vielä joskus pääsisi.

    VastaaPoista
  3. Liekö kievarin emäntä ihan OIKEESTI onnellinen moisista sympoosiumeista?
    Eikö siellä nämä paikalliset vilosoovit piä sympoosiumia harva se ilta?

    VastaaPoista
  4. Arjaannelille:
    On se. Kyllä se on. Ja kyllä pitää. Hätäisimmät jo päivällä.

    VastaaPoista
  5. Ja sunnuntaina äänestämään.
    Muutkin kuin opportunistit ja tyhmät.
    Pitäisi tilastonikkarit selättää ja nostaa prosentit Koskenkorvan tasolle.
    Kun on äänestetty saakin osallistua symposiumeihin, joissa on oikeus kansan äänestyksiin.

    VastaaPoista
  6. Arleenalle:
    Sunnuntaina äänestävät ne jotka löytävät jyvän akanoiden joukoista.

    VastaaPoista
  7. Maailman on luonut jumaluus, jota voimme nimittää Järjeksi (nous) äärettömästä ainemassasta. Massa on ollut olemassa jo kaiken alussa. Alun perin eri kappaleet kuitenkin olivat olemassa mittaamattoman pieninä, lukumäärältään loputtomina osasina ja sekoitettuna eri tavalla tässä kaoottisessa ainemassassa.

    Nämä osaset muodostavat siemenet (spermata) tai pienoiskuvat kaikista kappaleista, joita myöhemmin tulee olemaan, mutta ensin ne pitää erottaa massasta ennen kuin ne saattavat saada nimen ja luonteen.

    Tämän luokittelun, jossa siis kaikki samanlaiset kappaleet erotetaan eroon erilaisista, suorittaa Järki. Tämä erityinen Järki on yhtä rajoittamaton kuin kaoottinen alkumassa, mutta puhdas ja riippumaton (mounos ef eoutou) tästä massasta ja kaikkialla samanlainen.

    Näin Anaksograan mukaan.

    -Vastaamme siis: WLAN.

    VastaaPoista
  8. Vastaus on aito ja oikea, sillä wlan'n lisäksi on vain mahdollisuus Eskelisen bussiin.
    Sitähän tosin Anaksograan ei silloin vielä tiennyt.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi