maanantai 8. kesäkuuta 2009

ABSURDiSTAN


ABSURDiSTAN

Jossakin kaukana kaukana pohjoisessa, hyvinkin kaukana kai, on omituinen maa - Absurdistan, kovin omituinen. Ei nyt aivan Ultima Thulessa saakka, mutta eipä kovin kaukanakaan siitä varmaan, koska niissä puhutut kielet muistuttavat kovasti toisiaan.
Tosin on niin että, kun Ultima Thulelaiset
puhuvat, Absurdistanlaiset eivät ymmärrä ja kun Absurdistanlaiset sittemmin puhuvat, päinvastoin sitä ei ymmärretä vastaavasti, tasapuolisuuden nimissä, kauempana pohjoisessa.

Erityisesti tämä tulee esiin monissa tavallisia inimisiä koskevissa asioissa ja kysymyksissä, etupäässä niin sanottujen kansanjohtajien ja tavallisen rupusakin välisessä vuorovaikutuksessa.

Kansojen välinen tasa-arvo toteutuu tässä näin siis luontaisesti, hyvin juohevasti. Kun toinen ei ymmärrä toista toisessa asiassa, niin vastaavasti jossakin muussa asiassa sitten toinen ei ymmärrä toista ja niin naapurusten yhteiselo on toistaiseksi sujunut ilman suuremmitta kohtauksitta. Pesäpallomaila- ja halkokauppiaat eivät ole päässeet lyömään rahoiksi ja siitä on kyllä hieman purnattu pesäpallomaila- ja halkokauppiaiden etujärjetön taholta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Absurdistanissa on muutamia kummallisuuksia, omituisuuksien lisäksi. Niitä tosin kerrotaan ilmenevän muuallakin maailmassa tavallisten kunnon inimisten harmiksi. Eipä silti. Vaiko ähäkutti?

Tässä kummassa maassa on itsekeksittyjä vuoristoja, mielikuvitusvuoristoja, joita on keksitty nähtävästi ihan vain huvin vuoksi kun siltä on tuntunut, tai ehkä joku on vain keksinyt silkassa palowiinapäissään alkaa nimittää kumpuja ja kukkuloita vuoriksi, sillä niistä saa rahaa. Vuoristoaluetukea. Vuoristoaluetukea jakavasta ihmefirmasta jossa ei ole yhtään työntekijää.

Tunnetuinpia Absurdistanin vuoria ovat Punavuori eli Rööperi, Simsiönvuori, Kanavuori, Kontuvuori, Maatianvuori jne. onhan niitä. Mutta nämä nyt aluksi.

Muuten! Siinä lafkassa on töissä vain byrokraatteja jotka elävät pelkästään muiden veroilla ja maksavat muiden veroista kasatuilla varoilla tukiaan. Aivan kuin olisivat kuitenkin ne itse tuottaneet ja ansainneet.


Muinaisissa kansantarinoissa kerrottiin syöpäläisistä jotka kuppasivat inimisten verta. Vähitellen niistä on hygienian ansiosta päästy lähes eroon. Noo, ehkä vielä yksi perusteellinen puhdistus olisi sittenkin tarpeen. Varmuuden vuoksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Absurdistanlaiset haluavat jostakin kumman syystä ulottua pohjoiseen. Hyvin pohjoiseen. Tarina kertoo että halun ja intohimon keksi muinoin joku Mooses-niminen persoona joka itse riippuu tai joidenkin mielestä peräti roikkuu jo narkurin orsilla yhden sikeän Reetan kera.

Kun Absurdistanlaisilta kysyy mistä se tuo moinen ulottuvuus muka alkaa, niin siihen jokaisella on lähestulkoon oma selityksensä. Jonkun mielestä se alkaa Absurdistanin pääkaupungista, joidenkin toisten absurdistanlaisten mielestä pääkaupunkia kiertävän köyhyydeltä ja maalaisilta suojaavan kehän ulkopuolelta. Siitä mihin on ajateltu jonkun suulla esittää tullimuuria.

Toistaiseksi tietoon on saatettu, että Mooseksen keksimä ulottuvuus on ulottunut kongreettisella tasolla vain kakka-asioihin naapurimaassa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tämä jo moneen otteeseen mainittu maa, Absurdistan, on hyvin runsaasti tunnettu demokratiastaan ympäri maailman. Sen esimiehet eli vallanavaimien haltijat näkevät kaiken ylösalaisin ja joskus päinvastoin. Se on varmaan hauskaa. Kansalaisten pahaolo nähdäänkin ylösalaísin käännettynä hyvänäolona.
Ei ole kauaa siitä kun siellä viimeksi
järjestettiin erityinen äänestystilaisuus. Siinä saivat hyväuskoiset äänestää vallanavainten haltijoiden esittämistä ehdokkaista omaa mieleistänsä.

Noin 60 prosentille (%) heimosta eivät tyrkylle laitetut ehdokkaat kelvanneet lain. Ja annetutkin äänet sekoittuivat kuin Baabelintornin kielet muinoin - niin pahoin, ettei kukaan lopultakaan sitten onneksi hävinnyt vaan kaikki voittivat. Pois lukien tietenkin ne jotka eivät kelpuuttaneet ainoatakaan.
Sen totesivat haastatteluissa tulosten selviämisen jälkeen tämän omituisen demokratian edustajat tuosta suuresta enemmistöstä
.

Äänestystuloksesta haltioituneet vallanavainten haltijat eivät osanneet peitellä onnea ja osaamistaan, vaan täysin rehellisellä naamalla ja kirkkain katsein väittivät demokratian silti toteutuneen. Heh & hah! Vaikka enemmistö ei edes äänestänyt heidän ehdokkaitaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ultima Thulessa asialle naurettiin kepeästi huvittuneena ja heti aamulla siellä lähtivät miehet tuntureille joita myös vuoriksi voi kutsua, koska ne ovat pyöreälakisiksi eroosion kuluttamia vuoria. Heidän ei tarvinnut aamunkoissa sanoa vaimoille että lähtevät tavoittelemaan pohjoista ulottuvuutta, koska entisestäkin tavoittelusta oli vielä pää hiukkasen kipeä ja osalla kuparisepät yhä töissä.

Vaimoväki huiskutteli onnellisena, punoittavin poskin, tunturiin katoavien miesten perään. Ja se tässä on kyllä kaiken rehellisyyden nimissä tunnustettava, että erinomaisen hyvin onnistuvat saamaan vaimonsa aamulla onnelliseksi ne joilla on jäljellä vielä pikkuripaus, ehken himpun verran, sitä nimenomaista, erityistä jälkitautia joka seuraa wägevästä pohjoisen ulottuvuuden tavoittelusta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä JUTTU Absurdistaniin!
........
Naiset pitävät hiljaisista miehistä, he luulevat heidän kuuntelevan.

2 kommenttia:

  1. Ihania peppuja...siis värikkäitä. Hyvinkö ulkoruokinnassa jo tarkenee?

    VastaaPoista
  2. Tarulle:
    Kyllä tarkenee, mutta tämä etana-netti tökkii.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi