KAiKKi TYYNNi

KAiKKi TYYNNi

Olin tovi sitten kusettamassa susiani tunturissa,
ei niitä irti voi päästää - pesintäaikaan,
kun vastaan raahusti valheiden vatsaan haavoittama mies
lehmänkokoinen reikä päässään.
Typertyneenä pololta kysyin:
Norsupyssylläkö sinua on ammuttu?

Haavikko keskeytti taivalluksen,
pälyili ympärilleen,
valitsi sitten ehdolla olevista mättäistä houkuttelevimman
ja pyllähti siihen omalle ahterilleen.

Asetteli tämä onea jonkun kyynärpäät polviensa päälle,
nojautui ruhjoutuneilla kasvoillaan kämmeniinsä,
mulkaisi jalkojensa juuressa lojuvaa,
pahoin murskautunutta kämmekkää ja totesi - utra:
Väärin päätelty senkin lemmon hemmo,
ei pitäsi uskoa kaikkea mitä näkee,
etenkään - kenenkään - mitenkään,
jos humeetti vääntää sen aiemmin opetetun mukaiseksi.

Itse asiassa,
ei minua ammuttu, ei norsupyssyllä,
eikä millään muullakaan vekottimella.
Tosiasiassa minua läiskäistiin valheella päin naamaa.
Siitä nämä jäljet.
Mutta minäpä ryystin tyystin tyhjäksi sen sielun.
Kaikki tyynni.

Oh-show-tah hoi-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!