YKSiAAMUiNEN KOi

YKSiAAMUiNEN KOi

Kirpeä huomen, raotan luomen,
seison porstuun rapulla, täydellä akulla.
Olen pirteä.

Hoksaan lumisen unisen tuomen - kajoon sinisen aamun,
riiuulta palaavan haamun, huurtuneen akkunan raamun.
Kaiteella tuultuvan raanun.
Nilin katolta harmajan paanun.

Oksaan nostanut tai ostanut joku punaisen pannan,
ehkä ihanan Annan.

Henkee vedän, räydyn, käydyn kohtaamisen muistan,
siihen aatoksein suistan, muistoistain täytyn.
Pullistun kuin härillään oleva rupisammakko
tai tupaa nurin puhkuva hukka.

Kahta rataa kahta sataa verantaa kuljen.
Kohta sataa.

Sisällä rinnassa tunnetta säästän. Salpaan.
Ulos päästän - päästän päästäni sieluni irti.
Olen kokkosi.

Pörhistän pyrstöä, leyhytän siipiä, hyppään ilmaan
ja kiidän ja liidän, heijaan perässä aatosten leijaa.

Sitten vasta,
taivahasta,
saapuu hilpeä pyry, peittää kuin lasta.
Häipyy rypyt kaikki - maisemasta.
Kohautan olan, otan kolan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne