HALTiOTiLA
Siinä se on.
Avaan ränstyneen parkani ja raotan.
Rentoutan kasvoni, löystän paulat, avaan palmikkoni.
Seison. Aistin taikaa. Pidätän rimpuilevaa aikaa.
Kykistyn mykistyneenä.
Lumoava näkymä valuu loihtuna aisteihin,
siirtyy soihtuna syvälle rintaan,
kiskoo kylmän hien pintaan.
Sitten kuuman joka muuttuu huumaksi.
Ja ne miljoonat väreet - ne kulkevat aaltoillen,
pitkin kyynärvarsia, selkäpiitäni, kupeita,
valuvat maan äärien ylle varpaista anturoiden läpi
säärien haivenia pörhistäen.
Annan luomien valua ja killistän niiden raoista oaivia,
kaunispiirteinen on ja sulava,
tuo kuperalakinen, paljas tunturipää.
Juuri niin kuin olin mielikuvissani sen elänyt.
Seuraan kallasta ja kiihtyneenä havaitsen,
kuinka tievat piirtyvät tasaisina pyöreina kumpareina.
Houkuttelevina, tenhoavana kuin naisen parmas.
Jatkuen kutsuvana kuumana uumana myötää.
Päätyen kuruksi kahden reitevän ahteen väliin,
autoksi, kaltioksi, joka purkaa äytsinä itsensä.
Siinä se on. Lumottu tunturini.
Siinä se on.
Avaan ränstyneen parkani ja raotan.
Rentoutan kasvoni, löystän paulat, avaan palmikkoni.
Seison. Aistin taikaa. Pidätän rimpuilevaa aikaa.
Kykistyn mykistyneenä.
Lumoava näkymä valuu loihtuna aisteihin,
siirtyy soihtuna syvälle rintaan,
kiskoo kylmän hien pintaan.
Sitten kuuman joka muuttuu huumaksi.
Ja ne miljoonat väreet - ne kulkevat aaltoillen,
pitkin kyynärvarsia, selkäpiitäni, kupeita,
valuvat maan äärien ylle varpaista anturoiden läpi
säärien haivenia pörhistäen.
Annan luomien valua ja killistän niiden raoista oaivia,
kaunispiirteinen on ja sulava,
tuo kuperalakinen, paljas tunturipää.
Juuri niin kuin olin mielikuvissani sen elänyt.
Seuraan kallasta ja kiihtyneenä havaitsen,
kuinka tievat piirtyvät tasaisina pyöreina kumpareina.
Houkuttelevina, tenhoavana kuin naisen parmas.
Jatkuen kutsuvana kuumana uumana myötää.
Päätyen kuruksi kahden reitevän ahteen väliin,
autoksi, kaltioksi, joka purkaa äytsinä itsensä.
Siinä se on. Lumottu tunturini.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Siinä se on, lumoava näkymä. Taitaisiko sitä tuon paremmin sanoa?
VastaaPoistaVapulikselle:
VastaaPoistaNiinpä-niin, kyllä tuollaista näkyä pysähtyy ihailemaan ja jotenkin sitä kuin kutistuu. Siinä katsoessaan.
Hei ja Wau!
VastaaPoistaTäällä blogissasi on upean näköistä!
Tervetuloa Bloggerin puolelle. =)
Lapin taikaa tarina täynnä.
VastaaPoistaJo vain, jo vain! Maalasit sanoin tosi tunteen, kuvahan jo sinällään on upea.
VastaaPoistaMukavaa, kun löydyit blogiini. Bloggerissa plussaa muiden blogien lukemisen helppous!
Nuori naaras ulvoo.
VastaaPoistaHallattarelle:
VastaaPoistaHei ja Wau Itelles! Ja kiitän.
Pe Kalle:
Tämä on Pekka melkoinen Taikamaa kun oppii näkemään saman minkä silmätkin.
Cranelle:
* No kun tuosta kuvasta ei oikein muutakaan voi saada.
* On vielä totutteluvaihe menossa, kerkesin tuohon Vuodatukseen jo tottua reilun tuhannen jutun verran.
Nuorelle naaraalle:
VAI NIIN!
Olisiko liikaa jos pyytäisin vääntämän nupin kaakkoon?
Haltiotila-kuva kyllä aiheuttaa melkoista haltioitumista. Saankos kysyä, mikä tunturi mahtaa olla kyseessä?
VastaaPoistaOn siinä mahtava maisema, kyllä kannattaa ulvoa!
VastaaPoistaPeregrinalle:
VastaaPoistaSaa kysyä, osa Saariston selkää, Iisakkipää.
Siskolle:
Ei muuta kuin hommiin!
Kuva ilmaisee itseänsä täydellisellä rauhallisuudellaan, voisi kuvitella kuinka korvat oikein pakahtuu äänettömyydestä. :)
VastaaPoistaRuusulle ja Roosalle:
VastaaPoistaOn niin hiljaista, että hiljaisuuden voi suorastaan kuulla.