KAJASTUS

KAJASTUS

Ohut valoviiru koin puolella taivaanpiiriä, syvänsinisen avaruuden alla. Huomenen ensimmäinen haave, lupaus joka antaa toivoa ja voimaa aloittaa uusi päivä.
Kalpea heijastus, aamuruskoksi vahvistuva, kun pilvet harsuuntuvat ja nousevat yläkerroksiin kultaisen kehrän ylivertaisesta voimasta, lieventää päivänalun odotusta.

Kummallinen, mystillinen on se kajasteen voima kun sitä istuu odottamassa kerrankin tyvenessä, äänettömässä tunturin kallaassa.
Ympärilleen pälyillen, kuin anteeksi pyydellen, sitä kaivaa leipälaukustaan aamiaisen, voipaperiin kääräistyt pari näkkileipää kinkku- ja juustolisukkeineen.
Virhevalintoja molemmat. Kääre sekä leipä. Kaikki tyynni.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tässä hiljaisuudessa jonka kuulee korvilla, hiljaisuudessa jossa käärepaperin rapistelu kuulostaa peltikatolla kävelyltä hollannikkaat jalassa. Jossa jokainen näkkileivän rouskaisu vastaa suurin piirtein, osapuilleen sitä kuin lapiollisen sepeliä nakkaisi kottikärryyn.
Ja kuin karmeimmaksi huipennukseksi, hermoja villtäväksi, nolostuttavaksi, suorastastaan häpeälliseksi, koituu se ääni, joka syntyy siitä kun leipä muhentuu leukaperien toimesta massaksi ja aloittaa tiensä takaisin kohti Äiti-maata, hiljalleen, tarkassa järjestyksessä.

Ajallansa etenevät ne leivän muuntumisprosessit, melkein kuin kello, ei minuutilleen, mutta vääjäämättömästi kuin aika vyöryy.
Vääjäämättömästi kuin auringon nousu - vaikkei sitä jokaisessa uudessa huomenessa havaitsisikaan.

Sen verran on inimisen älli kehittynyt šamaanien ajoista, että uskoo jo, uskoo että aurinko nousee jokaisena aamuna vaikka ei näyttäytyisikään, nousee vaikka koi ei taivaanpiirissä erikseen siitä ilmoittaisi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kummallinen on se kajeen voima, se hohto joka panee inimisen humeettiveden loiskuamaan kaikenlaisia oikkujen ja aatosten kiemuroita ja sekamelskaa kun siihen pääsee, siis kajoon, paneutumaan yksin, ei yksinäisyydessä, vain yksin ja sitten kaikessa rauhassa paloittelemaan taivaan ilmiön pienen pieniin osasiin ensin, sitten kokoamaan sen takaisin uudeksi hienoksi järjestelmäksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sellaiseksi täydelliseksi, ettei sitä hömpsäkkä kiireinen työhönkiiruhtaja huomaa lainkaan.
Ei tämä jo mainittu onneton reppana äkkää ollenkaan että sitä muotoa on käsitelty, palaset riivitty taivaalta pehmeälle porontaljalle kallaaseen ja siitä joinain aamuina pitkän harkinnan päälle aseteltu ihan sattumanvaraisesti, suorastaan huiskimalla takaisin.
Toisinaan kovin säntillisesti, hyvinkin runsaasti aikaa ja harkintaa käyttäen vain muutamien tiettyjen palasten paikkaa vaihtaen.

Ja saattaapa sitä joskus luojaansa miellyttääkseen ja siltä mieliharmin säästääkseen, asetella aamutaivaan palaset kiltisti tarkalleen samoille paikoilleen mistä ne kiskonut vierelleen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Monesti sitä tointa ei itselleen rakennetussa kiireessä huomaa, ei huomaa tunturin suomaa kaunista näkymää, huomentaivaan kajastetta, hohdetta kuin kangastusta tulevasta, unelmaa, utopiaa tasapainosta, mielenrauhasta ja levollisuudesta.

Kulttuurin rappiossa kiire ja huiske, suorittaminen sokeuttaa wiimeisetkin kauneutta etsivät silmät ja tilalle tunkee maaninen, alistunut ahdistus. Kipinä hiipuu, valo sammuu ja inimisestä tule järjestelmän tahdoton osa jonka koko elämän järjestelee joku epäinhimillinen, säälimätön ja tunteeton, kasvoton koneisto.

Niin mielelläni kun minä kajastuksen jok'ikiselle soisin, niin kuitenkin samalla ymmärrän, että siitä ei kannata alkaa saarnaamaan, eikä lähetystyötä tekemään.
Kyse on valinnoista ja ne valinnat tekee jokainen itse.
Toiset pakosta, toiset oivaltaen asian ja alkaen suunnitella pakoa Kurjuudenlaaksosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne