JÄLKiKÄTEEN

JÄLKiKÄTEEN

Näitä lauluja,
loputtomiin;
kuinka monta kertaa päivässä pitääkään
asettua aprikoimaan miksi tämä tai nämä tilanteet
tuovat jostain sielujen arkistoista toisinnon
niin kärkkäästi mielen ja kielen päälle.
Ääneen sanomista vaille.

Miten monasti on purtava leukaperänsä yhteen
ja välttäen näin nipin napin ääneen möläytyksen;
sellaista kun pidetään paremmiston ilmapiirissä outona.
Vähintäänkin kummana.

Mutta toisaalta tietty,
vain saadakseen nielaistua sanottavansa talteen,
wiime tingassa - kirjalliseksi tapahtumaksi;
merkinnäksi mustaan muistikirjaan - varmuuden vuoksi,
väkevässä uskossa,
että esiin putkahtaneilla ajatuksilla
olisi käyttöä vielä joskus.

Kyllä sen oitis huomaa jälkikäteen lehtiä selatessaan
miten hyvään maaperään ne on raapustettu;
usein miltei oivallista jälkeä syntyy
kun hät'hätää raapustetuista sanoista valitsee parhaat
ja laittaa ne omasta mielestänsä
parhaimpaan mahdolliseen järjestykseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SAALiiNHiMO

SAALiiNHiMO

Vietit,
nuo suuremmoisen riettaat kiimat
ajavat mielen ohi,
rienaavat niin kauan
kuni on pakko elinvaatteet raapia päälleen
ja lähteä.

Vaikka kuin olisi niillä sijoillaan hyvä olla,
lämpimän lähellä tuulen suojassa,
ihanaiset tuoksuvat herkut käden ulottuvilla;
oitis suussa kun vain päähän pälkähtää.

Ei, ei ja ei - jostain syystä toimettomuus ei maistu,
pieni epäselvä, epähuomiossa pilkahtanut järjen kipene
saa humeettiveen loiskumaan sillä kurin,
ett'on noustava,
vilkaistava akkunasta valkoisena hohtavaan maailmaan
ja kuinka ollakkaan - yhen äkin sitä vaan
huomaa kiskovansa pilkkihaalaria tupavetimien ylle.

Mitään erillistä pohdintaa ei tarvita,
päällisin puolin mitenkään pilkkimiseen liittymättömät
elämän vähäpätöiset yksityiskohdat
senkus vaan siunaantuvat jostain syystä läjään.

Siinä kaikki. Alat pukemaan,
sumeissa silmissä jumalaton saaliinhimo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VETELEE

VETELEE

Taivaanpiirin ehtoon värit vavahduttavat,
sykähdyttävät - aina.
Valo esi-isien Hesperiasta symbolisoi elämän kaarta,
omaa laistansa ikuisuutta;
ehkä siksi siihen tulee kiinnittäneeksi huomiota.

Illan värit kuvaavat loppumista, ehtymistä,
totuuden realismia - tämä on nyt tässä;
aamun taas alkamista, virkoamista, toivoa.

Pidän draamasta - lähes kaikki pitävät,
useimmat vain eivät halua osallistua siihen,
eivät halua olla paikan päällä tiettömässä selkosessa,
kaikkien jumalien selkien takana.

Sellaisesta on vaivaa - mukana liikaa hikeä, kyyneleitä;
tai sitten se pitää yltiöpääsuorittaa,
tehdä suorite kehumista varten.

Se että mokoma tola kuuluisi luonnollisena maisemaan,
ilman ylimääräistä korostusta,
ilman ensimmäistäkään paatoksen sanaa - ehei.

Ei vetele - istuvat mukavuudenhaluisina mieluummin
verettömässä, hajuttomassa kivikopissaan pohtimassa
maailman suurta ahdasmielisyyttä,
ei omaa - muiden.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LiUKUMiSiA

LiUKUMiSiAA

Arktisen hysterian sietämätön kauneus;
parin tunnin matka sadan sään kautta,
pysähtynyt valkeus vuoren kiirellä;
maan puolella hohtava aurinko,
mustalla merellä harmaanvalkea lumipyry.

Matkaaminen kahden "tulen" välissä
on niin erikoinen tapaus,
että panee takakäteen miettimään ylipäänsä
ihmeessä ajamisen mielekkyyttä.

Haihattelua ehken, mutta miksi ajaa
kun pysäyttämällä tiensyrjään saa saman efektin?

Seuraavan kaarteen takana ryssän helwetti,
merisavulla kuorrutettu vuoksi kohisemassa santaan,
tuokion päässä mustiin kiiltäviin kalliopahtoihin;
hyytynyt yksinäisen lohijoen suu - ilman harrastajia,
alleviivausta vaille oleva tyhjä jäämaailma.

Tässä hyisessä karussa suojanpuolella nuoskaa lunta,
kinosten avaria kaaria - kauneuden jatkumista;
muotoja saumattomasti täältä ikuisuuteen,
aina näkemättömiin paikkoihin ulottuvalla janalla.

Ei kukaan käsi ojossa vaatimassa tikettiä Ihmemaahan.
Saa katsoa - liukua arktiseen ykseyteen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SELLASELLA HAiPAKALLA

SELLASELLA HAiPAKALLA

Vastavalometsä on upeaa nähtävää,
tuuli puistelee hopeisia hitusia ryöppyinä;
sielu soittaa kuulimiin tingeli-tingeliä.

Lumi on kaikkialla oksistossa karkeina kiteinä
äreän pakkasyön jäljiltä,
mutta löyhää ja puuskat ripottelevat taikapölyn
ihmettelijöiden silmien eteen esiripuksi.

Ei tuollaista voi keksiä,
se täytyy omin siristävin silmin nähdä,
kevään valopilkuista on suorastaan tungosta.

Päivät pitenevät nyt sellaista haipakkaa,
etteivät tirpusetkaan tahdo pysyä kyydissä,
hormoonit ovat nouseet järkipoloa ylemmä,
määräilevät kiihkeään hyörinään.

Hurakkain palaverissa hähätetään kaikelle,
menneen talven ikävät ja harmaat ovat ohi,
edesmenneiden kohtalolle nauretaan julkisesti;
sureminen ei auta - pian synnytetään uutta elämää.

Maailma jatkaa rataansa
ja aika - tuo turhakkeiden turhake,
se pistetään kireistä henkseleistään puunoksaan.
Killukoon siinä aikansa kuluksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SYVÄÄ

SYVÄÄ

Nämä lumet koskettavat syvältä meitä,
hyvänen aika - kaikkia joilla on asiaa tuonne puoleen;
haarukset ei riitä kahlaamiseen,
pätkillä niitä pitäisi olla kahdet - ehot,
muuten tulee kaula-aukosta sisään
ja tuntuu vistolta.

Se vain nyt näyttää siltä ummenkulkijan selästä.

Wemmelsääri ristiturpa kyllä pärjää,
riekkoriepu samoin - räpäyttää siipispankot levälleen
ja lentää jos ei muuten,
siivettömän repolaisen aistiessaan.

Tuliketuilla kyllä on siivet,
muttei ne välitä riekoista eikä jäneksistä,
ne vain tanssii kirjokannella arktista hysteriaa
kuni kyllästyvät
ja haihtuvat pois viimeistään äitinsä kajeessa.

Arjen yltiöpäiset tuittupäät;
haaveilemassa lumiaavan reunalla kaahailusta
koskemattoman neitseellisellä hangella.

Kaikki on tikissään,
koneet, laitteet ja vermeet,
vain uhkarohkeus puuttuu - muuten kyllä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

SiELUNHOiTAJA

SiELUNHOiTAJA

On valmistauduttava hyvin,
lukemattomat pienet riitit - vähäpätöisiltä vaikuttavat,
jotenkin joutavan oloiset,
mutta omassa loogisessa järjestyksessään;
naksahtavat sijoilleen yhteneväksi tapahtumaketjuksi
eilisehtoon saunomisen jälkeen.

Sekin muuten osa kokonaisuutta - kylpy.
Puhdistus - sankariteot lavitsalla hurmassa wällyn alla,
aamunkoissa puhtaiden elinvaatteiden
päällensä kiskominen;
se on oleellinen osa matkajärjestelyjä.

Parasta on hiljaisuuden retriitti,
kaikki mikä on tehtävä,
ei siihen puhetta tarvita;
asiat vain loksahtavat paikoilleen tismalleen silloin
kun niiden pitääkin
ja hyvissä ajoin ennen valkenemista on valmista.

Enää sivakoiden asentaminen koipiin,
rauhallinen sujuttelu aavaa, haarakäyntiä vaaran päälle.
Ja siinä se on äkin edessä - sielun maisema,
viipyilevä auringon kultaus aihkien rungoilla,
lakkapäitä hyväillen.

Pakko tänne oli tulla - oli varattu aika sielun hoitajalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

URBANiSTAN

URBANiSTAN

Neljännen jälkeen vasta uskoin,
olin muinoin palaamassa kaukaa taivaitten taitse,
linnnuntietä linnunrataa pitkin takaisin Urbanistaniin,
piipahtamaan ajatuksen nopeudella,
muka jonkun tähellisen asian takia.

Ei sitä kyllä jälkikäteen voisi uskoa,
mutta niin vain olin höynähtänyt heikkona hetkenäni.
Saa ihmisessä sellainen vika olla - kaikin mokomin,
uskoohan se sellaistakin jota ei näe
ja €uro-uskovainen vaikka näkee.

Mutta asiasta yhdeksänteen;
nääs kesken kaiken karhu alkoi ankaran tanssin
siitä näen unta vielä nytkin - usein aamuöisin.

Ehtoonpuolen uni menee päivällisiä setviessä
kun asiat pitää olla sellaisessa oortingissa,
että vaikka kesken syvimmän pitäisi ponkaista
harppomaan permantoa,
niin ei tarvitse vältellä, ei peljätä epäjärjestystä.

Ja se tanssi,
se kesti loputtomiin,
niin kauan kuin määrättömän sfäärit kantoivat,
eikä sitä koskaan uusita,
sillä ihan loppunut se ei ole näköjään vieläkään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiTOVAiKEUKSiA

PiTOVAiKEUKSiA

Tuuli on lenseä, kaakosta käy,
aurinko harjoittelee erilaisilla sävyillä väritystä,
aina kulloisenkin pilvenlongan takaa kurkottaen.
Kulppoja alkaa olla jokahisen
auringon puolen räystään alla.

Koneen jälki kantapään alla on petollinen,
opetuttaa uutta kävelyä,
haaristelua,
ikään kuin olisi luirahtanut housuun valmiiksi
jotain karhun peloketta.

Vaikkei karhuja juuri nykyään tiellä näy;
kallista on karhuta - siinä syy
ja pysyvät samalla kuskit hereillä
kun jatkuvasti juilii tai huljauttelee raiteilla.

Vaan astua pitää tarkoin,
kovin harkituin askelin - ja näyttää muista kummalta,
että ennättää heittäytyä selkäpiilleen
ennen kuin lentää persiilleen.

Nämä ensimmäiset merkit,
ne jotenkin saavat lauhkeaksi mielen;
yllyttävät sielun sukimaan ja oikomaan siipispankojaan.

Kyynikolla on hymyn kanssa pitovaikeuksia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TYHJÄN HYÖTY

TYHJÄN HYÖTY

Zenittää yhä;
viimeisten kohven siemausten viipyellessä
vielä makunystyröissä,
sielu laukkaa jo vallattoman mielikuvituksen selässä
tuimaa kyytiä kohti haihattelun huimaa totuutta.

Se jota jotkut järkirievuksi kutsuvat,
joka jäi jäljelle kun sielu äsken huimeni;
se pohtii hiipuvan nuotion äärellä,
läpikuultavan kankaan alla,
kokoluokkaa isompia asioita.

Miten se on, onko kodan kehälle asetetut ruoteet,
ynnä niiden päälle levitetty kangas mitä;
siis muuta kuin kehys - viritelmä jollekkin muulle,
vaiko jotakin muuta lopullista varten?

No tuleehan se sieltä - kaukaa hoi kotvasen päästä.
Sittemmin kun tarkemmin ajattelee,
hoksaa oitis että tämä tyhjyys - tyhjä tila,
sehän tässä kyhäelmässä hyödyllinen on.
Tämä tyhjä ei mikään.

Tyhjyyden keskelle voi laittaa tulen lämmittämään,
tyhjä tila antaa suojan,
ruoteet ja kangas ovat vain kerros hyödyllisen
ja hyödyttömän välillä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ZEN JA iNTiiMi SiSÄPiiRi

ZEN JA iNTiiMi SiSÄPiiRi

Kodan salkojen muodostama taikapiirin sisä,
mystinen tapa nauttia kaikenlaisesta sellaisesta
joka kiihottaa mieltä äärimmäiseen lihanhimoon;
tyyten käsinkosketeltavaan muotoon.
Unelmat ovatkin äkin haukattavia,
taivaalliselta maistuvia tosia.

Maagisen ympyrän atmosfääri - savun pinttynyt ilme,
siellä täällä yhä leijaileva savustuvan kuhpakin vihje;
mokoma saa kihoamaan suun täyden mettä,
saa - vaikka aromi lienee peräisin viime syksyltä.

Sytyttämisen riitti,
kiehiskalikoiden valinta ja vuolaisu,
suupielten huomaaton nuolaisu jo siinä vaikeessa
kun kiihottunut ilma on vasta täynnäns' tulibasilleja,
mutta valmiina äkeinä syöksähtämään
tulusten kipunasta ilmiliekkiin.
Se on se himon yltiöpäinen kimmoke.

Sitten oitis makkaran kaivaminen riipin syövereistä,
asian asettaminen tikun nokkaan
ja hätäisen ensimmäisen haaleaksi lämmäyttämistä
ennen ahmimista hirvittävään nälkään.

Zen on rämpiä sohjoisessa hyhmässä pohjoisessa.
Ainakin siihen suuntaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OUDOSSA MAASSA

OUDOSSA MAASSA

Huominen on runsaasti lähempänä,
se on tänään,
puhtaalle koskemattomalle hangelle piirretty
hengellinen kartta lepää etuviistoon silmien alla.

Kaunista - sanoinkuvaamattoman kaunista;
pysähtyneisyyden äänetön sonaatti,
laulu arktiselle hysterialle,
tulee esiin jokaisessa katseen kääntämässä.

Kaikki näkemä on tarpeellista - kohdallaan,
ei mitään liikaa,
ei edes vyötäisen yli ulottuva lumi,
jos loikkaa vaivaiskoivuisella jängällä astinlaudalta.

Horisontissa siintävä ankara hahmo,
ujo vilkaisu siihen suuntaankin;
jo vain saa mokoma veren rutakasti kiertämään.

Elinvaatteet kostuvat oudosti sisältä käsin,
kieli lipsahtaa nuolaisemaan suupieliä,
aamuinen - hopulla kiskaistu kahvi maistuu kielessä;
aivan selvästi erottaa aromin,
tuohen tuoksuisen savun kun panee silmät kiinni.

Tässä oudossa maassa kuulimet kuulevat
tulen ritinänkin poronkusemain päästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JÄTTiAHVENiA

JÄTTiAHVENiA

Yksi lysti,
tyhjän saa pyytämättä;
onpahan kuitenkin koitettu,
väännetty reikää jängän sydämen sysimustaan.

Aikuisten uroitten puuhastelua
hullunkiilto silmissä mieltymyksestä kalaan.

Jättiahvenia - kaikkien assujen pullakoita äitejä;
veljen kummin kaiman naiman kertomaan mukaan
saatu sellaisia körmyniskoja,
että piti reikää suurentaa ja hevoisella jäälle kiskoa
jos mieli saada ne leivän päälle ehtoolla.

Nyt vaan ei kuulu ketään,
hikisiä tippoja litimärästä päästä,
roiskuneet kulpoiksi;
ne ylimääräiset jotka eivät mahdu selkäpiitä pitkin.

Sitten isku joka on viedä käden,
rissa pärähtää ja lakkaa pitämästä;
kertakiskaisulla lennähtää syöveristä väkevä harri,
puolentoista kilon vonkale - silmä ehtii punnita.

Ja lisää ja lisää ja lisää - parvi,
ankaraa paneutumista metallin palaan - sitten tyssää.
Ei yhtään jättiassua, sintistä puhumattakaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ATHÁNATOS

ATHÁNATOS

Niin koitti päivä,
koiton armelias kaje kaikkine valon vajeineen
ja muutti yön mustaan liukenevaksi wanhaksi möröksi.

Höyhensaari haihtui siniseen usvaan unineen;
ajatuksia kukkuripäinään olevat venhot
rantautuvat tälle rannalle,
loikkivat jälkiä jättämättä sannalle
ja kapusivat kevyen lempeän tuulen selkään
osuakseen haihattelevien ihmisten haavipäihin.

Ilo syntyy ja riehaantuu luvattomien ajatusten
suurpiirteisestä käsittelystä sellaisessa myllyssä
joka ei erottele vaan jauhaa kaiken;
normit, moraalit, sivistyksen,
lait, pykälät, asetukset, kiellot, määräykset,
tavat ja tottumukset, kirjoittamattomat säännöt.

Ajattelemisen ihanan sietämätön vapaus;
mihin täyspäinen lakeja tarvitsee,
itsensä tyhmentääkseenkö,
mielen kahlehtimiseksi tiettyyn vormuun?
Sielun mitätöinti on Kulttuurissa pahe.

Ajattelu on kuolematon - ainutlaatuinen ikuinen;
tosin tuosta lystistä ihmiskunta joutuu kantamaan
inhimillisyyden raskasta iestä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NiPiSTELEE

NiPiSTELEE

Tähtitaivaan alla,
vahtaamassa tuliketun laukan jälkiä
pistämättömän hurmaavassa hiljaisuudessa;
koko maailma on kiertynyt,
pysähtynyt navan ympärille.

Tämän teatterin esirippu jää repeämättä,
pilkkuinen syvänsininen kirjokansi lepää ennallaan,
äärettömyyteen saakka tilaa tehden.
Vain sfäärien kosminen mykkälaulu ulottuu kuuloluihin.

Oivallisestipa mahtuisivat tuolle estraadille
riehaantuneet tuliketut hännillään huiskimaan,
jos tarvetta olisi - vaan ei.
Ei näy ei kuulu,
edes maallisestakaan havaintoa viime päiviltä.

Pakkanen nipistelee varpaita,
hiipii salakavalasti maanmyötä anturoihin,
hivuttautuu kinttuja pitkin yläkertaa kohden
ja pian ensimmäiset väristykset hytisyttävät kehoa.
Lähdön hetki.

Äänettömyys ympäröi tummaa hämärää,
tuoksuu talven raikkaalle,
valju tähtien valo jaksaa juuri ja juuri piirtää
edes suurimpien möhkäleiden varjot hangelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

iLMAN HÄLiNÄÄ

iLMAN HÄLiNÄÄ

Vuorovesi on ollut huipussaan yöllä,
muutamia piiperryksiä siloisessa sannassa vesirajan liki.
Tähän aikaan vuodesta ei tungosta;
levän kappaleita ja muita aarteitakin harvakseltaan.

Kuljeksin hitaasti vermistellen,
kamera kourassa,
tuuli orastaa - intoutuu,
napakoituu puhaltamaan mereltä,
merisavu tuntuu kosteana kasvoilla,
anturoista jää kiemurteleva ura kosteaan hiekkaan.

Ei mitään kuvaamisen kannalta ratkaisevaa,
katkeamatonta meren laulua,
koko kokonaisuus on arktinen runo puuttomassa;
rannan tuntumassa yksinäinen hiljainen talo,
ilman hälinää;
nuutumassa omaan arkiseen harmauteensa.

Jos siitä sitten jotain saisi,
vaikkei se historiaa kerro muuten kuin päällisin puolin,
ei ala juoruamaan sisäpiirin seinien sisällä
ties millaisesta harrastetusta elämästä.

Elääkseen ovat tehneet tuntemattomat sitä;
samaa mitä muut omien kattojensa alla.
Lisääntyäkseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PAVLOViN KOiRAT

PAVLOViN KOiRAT

Matkalla, nooh - eipä juuri minnekkään,
etupäässä hötkyilyä hiljaisuuden äärellä;
sanojen muistimeren rannalla,
tuijottamassa äärettömään.
Kalastamassa uusia sanoja humeetin syövereistä.

On sitä siinäkin.
Että on tähän saakka asti päässyt,
miltei lähes melkein perille - liki näköetäisyydelle,
mutta jotta rannan sannalle sentään jo.

Kun niin monet sentään vielä rämpivät
omassa sankassa sanakorvessaan vailla mitään halua,
vailla suuntaa yhtikäs mihinkään.
Matkasauvoina samat tutut kulahtaneet sanat;
satoi eli paistoi.

Ovat tyytyneet jäämään leikkimään
lapsuutensa  sanahiekkalaatikkoon
päivähoidon aidatulle pihalle.

Se valmiiksi ajateltujen asioiden soppa,
jota aivopesulassa kaadettiin puolustuskyvyttömän
nälkäiseen suuhun on tehnyt tehtävänsä.

Se karamellilta maistuva iljetys josta muka sai
ammennettua kaiken elämässä tarvittavan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

AiKA

AiKA

Aika tuntuu pitkältä - tenää,
ihminen yksinkertaisuudessaan penää mokomaa,
tonkii harmissaan ankarasti nenää - kuvatus,
vaikka se on vain täsmäämätön tuokio janalla
jolle kukaan ei voi itse määrätä alkua ei loppua;
aika vain on.

Se on luonnon keino estää kaikkea tapahtumasta heti.
Elämä on aika itse.
Tunturin päältä etelään katsoen se on aurinko;
tulee aamulla, menee iltaan - piileksii yön Hesperiassa,
tuo esi-isäin terveiset taas huomenna.

Terveiset vain - osan aikaa, murusen,
sillä ennen ensimmäistä havaintoakin on ollut valo.
Vielä kauan havainnon tekijän jälkeenkin on valo,
vaikka se sentään on vain ennustus - arvailua.

Tunturista johonkin katsoen menneisyys - historia,
on edessä, etupuolella;
sen näkee halutessaan jos jonkin sortin vempeleillä,
oman valikoivan muistinsa lisäksi.

Tulevaisuus sen sijaan on takana, vastakohta kun on,
sitä ei näe, ei parhaimmatkaan - tarkkanäköisimmät,
vaikka kuin sihtaisivat.
Joutuvat odottamaan anhittomammatkin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TÄYTTÄ HÖYRYÄ

TÄYTTÄ HÖYRYÄ

Sata yötä yöttömään,
se sujunee kelvon helposti kevään herkissä merkeissä,
hankikantoa malttamattomana odotellen.

Aamu ja ilta - hämärän hempeän lempeät henget
erkanevat hopulla toisistaan
ja nuoskaiset pyryt satavat wanhoille surmiksi.

Auringon ensilapset - jääpuraat,
niiden jälleensyntyminen räystäälle,
kunkin alle kinokseen oma omituinen kulppo;
ensimerkit varmasta keväästä.

Oikein tyvenellä,
huikeine keväthaihatuksineen porstuan rappusilla,
erottaa herkistyneillä kuulimilla niiden: tip... tip, tip...
sikäli mikäli kevään sirkuttajilta antaa myöten.

Lemmentyössään täyttä höyryä ovat somat tirpuset,
hätäisimpien vokottelu-tirskutus alkaa ennen kajoa,
suden hetkellä;
kestäen lähes pikkuyöhön saakka.

Ennen aikaista - sanoo naapurin jörö pessimisti,
lunta on aivan hirvittävästi liikaa,
karhutkin kulkevat vallantietä
tuittupäisinä äreinä äristen - polannetta kuopien.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HYVÄNEN AiKA

HYVÄNEN AiKA

Yksin olemisen tunne valtavalla alavalla;
suosittelen - kerrassaan kokemisen arvoinen.

Yleensä ensimmäisillä kerroilla ei saa tuta
sitä ympäröivää suuruutta;
hiljaisuuden taivaanpiiriltä toiselle ulottuvaa mittaa
kun aika menee aristelussa,
hienoisessa epävarmuudessa ympäriinsä pälyillen.

Monennen yrityksen jälkeen vasta äkkää;
oivallus tulee kirkaalta taivaalta äkisti.
Yhen äkin kaikki vaan on selvää,
loksahtaa paikalleen
ja sitä katsoo maailmaa koko lailla eri vinkkelistä.

Miten pieni - miten mitätön kusiainen
se ihminen onkaan loppujen lopuksi;
alla jääkannella pituutta nelisenkymmentä kilometriä,
leveyttäkin jokunen - painoa miljoonia tonneja.

Valtavalla valkoisella lumiketulla surkea kärpäsenpaska,
joku hät'hätää seitkytviiskiloinen rääpäle,
arvuuttelemassa omaa suuruuttaan.
Voi hyvänen aika.

Sen verta tuimasti ja tasaiseen puhaltaa,
että kelpo helpotuksen antaa kotimatkalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!