iLMAN HÄLiNÄÄ

iLMAN HÄLiNÄÄ

Vuorovesi on ollut huipussaan yöllä,
muutamia piiperryksiä siloisessa sannassa vesirajan liki.
Tähän aikaan vuodesta ei tungosta;
levän kappaleita ja muita aarteitakin harvakseltaan.

Kuljeksin hitaasti vermistellen,
kamera kourassa,
tuuli orastaa - intoutuu,
napakoituu puhaltamaan mereltä,
merisavu tuntuu kosteana kasvoilla,
anturoista jää kiemurteleva ura kosteaan hiekkaan.

Ei mitään kuvaamisen kannalta ratkaisevaa,
katkeamatonta meren laulua,
koko kokonaisuus on arktinen runo puuttomassa;
rannan tuntumassa yksinäinen hiljainen talo,
ilman hälinää;
nuutumassa omaan arkiseen harmauteensa.

Jos siitä sitten jotain saisi,
vaikkei se historiaa kerro muuten kuin päällisin puolin,
ei ala juoruamaan sisäpiirin seinien sisällä
ties millaisesta harrastetusta elämästä.

Elääkseen ovat tehneet tuntemattomat sitä;
samaa mitä muut omien kattojensa alla.
Lisääntyäkseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!