perjantai 6. huhtikuuta 2012

KUiSTA JULMiN


KUiSTA JULMiN

Hävitön tuuli riuhtoo hupun,
tarttuu kuulimista - se tahtoo korvani ja karvani,
meri tuoksuu jalkain alta nousevasta ilmavirrasta.

Ei usko lempohinen epuutani,
tarraa kiusalla hiuksiin, säkkäröittää latvat,
sekoittaa koko koreuden,
pieksää leteillä kasvojen ryppyistä, ahavaista hipiää.
Se ei tykkää vastaanpanijoista.

Kalliopahtaan reunalla pari sataa vuotta wanhat
kyyristyneet käkkärät kertovat omaa tarinaansa:
Jos ei ole taipunut tahdon tieltä
lähes maata myöten suikertelevaksi nöyräksi,
on tempaistu juuriltaan;
repäisty väkivalloin irti maaemon voimasta.
Vain ahavan kuivaama jaarikka jäljellä
kertomassa vastaanpanijasta.

Sellainen on merenrantaan pysähtynyt tovi,
ote alkukevään raa'asta hetkestä;
satunnaisia leijailevia siipiniekkoja siellä täällä,
kailottavia mustia valkeita.

Heleä vihreä on kaukana viime kesän muistoissa,
lumilaikkujen sekä kellertävän,
tuiverruksen rypistämän rannan sannan alla.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 5. huhtikuuta 2012

pääsiäinen


PUUTTUU SE


PUUTTUU SE

Pääsiäinen vie niin kovin helposti
keski-iän laitimmaiselle reunalle ehättäneet
entiset nuoret aikamatkalle wanhan ajan keväisiin.

Ja mikä hauskinta - poikkeuksellisesti,
pidemmälle kuin "miesmuistiin" tai "-nais";
sinne loitolle oman elämänsä onnenhetkiin.

Riittää kun nostaa lankalauantain aamuvarhaalla
anturansa kinoksen päälle,
aikomuksena lähteä oijustamaan suoraan
tietyille varmoille saantipaikoille.

Ei - eihän siitä mitään tule.
Ei pääse ilman sivakoita tahi lumikenkiä.
Ajatus vilahtaa oitis ensimmäiselle vuosikymmenelle.
Puuttuu se mikä tuolloin oli ihan tavallista;
normaalinen jokakeväinen hankikanto!

Mitä lieneekään niillä yltiöpäisillä hurjapäillä
humeetissaan liikkunut,
jotka pelkoa, älyä ja huolta lain tuntematta,
rynnistivät suunapäänä pyörien, mopojen,
jopa harmaiden ferkkujensa selässä
kivikoville kantaville hangille pääsiäisen tienoilla?

Ukko Ylijumala tietää - pitää sen omanaan.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

ViHKiTOiMiTUS


ViHKiTOiMiTUS

Silmät viiruina sirrillään hivelen
auringon kylvettämää tunturijonoa;
jatkuvalla käsikontaktilla vavan hereää kärkeä.

Odottavan aika on pitkä,
jokainen nykäisy saa syömmen hypähtämään
ylimääräisen lyönnin;
ei sentään kurkkuun saakka nouse mokomasta.

Mukavan ruiskauksen myrkkyä kuitenkin
lykkää nykkyepisodi lihaksiin;
kuluu makoisa tuokio sen liuetessa pois,
ikään kuin huomaamatta - hieman samaan tapaan
kun päivän liukeneminen ehtooseen ehättää.

Yhä uudelleen tuo tapahtuma toistuu;
siitä juopuu,
se saa täyspäisenkin kykkimään nilkkojaan myöten
sohjoisella jääkannella avopäin,
avokäsin oikuttelevissa tuulten leuhahduksissa.

Pilkkiminen ei ole harrastus,
se on elämäntapa - pikemmin pyyteetön kaiho,
kuin saalisriippuvuus hullunkiilto silmissä;
se on vihkitoimitus kevään sisään.

Pilkkireissulla saa aina.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 3. huhtikuuta 2012

SAARi


SAARi

Yhen äkin lipuu harmaa kuuro,
läpikuultava taivaanpiirin peittävä esirippu.
Vuotavan taivaan autereisen sateen läpi
siintää harhautunut autio saari.

Siinä korkeimmalla kohden,
yksinäinen kuostopuu - vaiveutunut;
tältä matkalta ei näy mitä lajia,
haapa ehken tahi petäjä?
Tuuli tuivertanut hennoimmat oksat ja ritvat.

Kauniin ylpeänä jämäkkänä
se kuitenkin vastavaloon katsottuna
yhä sinnii juurillaan,
vaikkakin kallistuneena valtatuulen alle.

Kerrassaan upea näky
kun mereltä tullut sikeä purku menee ohi
ja murku kiinnittyy huurteeksi oksien varjon puoliin;
välkkyy kristalliaurana seestyneessä valossa.

Ohikulkija hieraisee puun sivuuttaessaan
ihastuksissaan silmiään,
nähdessään sen kahdet eri kasvot:
Toinen puoli hohtavan häikäisevän valkoinen,
toinen - valon puoli,
sulaneen rännän kostuttama matta musta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 2. huhtikuuta 2012

TiRPANAN PYRÄHDYS


TiRPANAN PYRÄHDYS

Herkkyys,
omituinen vika raavaassa miehenraadossa;
sattumako - wanhempiensa juuri siihen aikaan
päähän pälkähtänyt lisääntymisen vietti,
joka sai perimät yhdistymään tarkalleen sillä tapaa,
että tuloksena on suolaista vettä tursuva itkupilli.

Wanha äijän örvelö,
tirauttelee tuon tuostaan kirpeitä helmiä valumaan
poskipäidensä yli,
kasvoinsa uurtuneita kuruja myöten leuan kärkeen
ja siitä maahan saakka;
tämä hereä kuvatus.

Ei sentään ääneen ulaja,
niiskuttaa - keskittyy syvältä sielun syövereistä
kumpuaviin onnen huokauksiin;
nöyrtyy niinkin pienen kauneuden kuin lapintiaisen
kursailemattomista lähestymisistä,
että kuvittelee muka kaikenalaista
joutavan hempeää mielessään.

Nooh - kaunistahan se on - toki,
pienen olemattoman tirpanan pyrähdys
hiljaisuuden auvoisassa huomassa - tititys,
poissa kaikesta ihmisliikenteen melusta;
hiipuvan nuotion viimeisillä haiuilla.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

NYKY LYLYT


NYKY LYLYT

Kipakan yöpakkasen yösyömmellä äkäiseen sutaisema
talvinen kevätmaisema pysäyttää niille sijoilleen;
tyyssija kimmeltää miljardin kiteen miniatyyripeilinä,
pakottaa noutamaan nokilasit haistimelle.

Sielu ottaa näkemästään vauhtia,
ehdottaa renttu hui-haijuomaa;
sytyttämään tulet - keskittymään olennaiseen.

Hohtava kenttä houkuttaa sivakoimaan,
toppuuttelen kahden käsin;
liian kauan edellisestä kevätsonaatista jäälle.

Ei tyssää - haihatus saa ylipuhuttua
ja tovin aatos harhailee wanhojen
metsäkalhujen mäystimissä ja päläissä;
toteaa ne kuitenkin aavan kannelle sopimattomiksi
ja päätyy lopulta kahteen nykyaikaiseen lylyyn.

Niillä se vasta mukava lykkiä,
maalissa oitis ovat kaikki kuvatukset,
jotka hokaa ne jalkaansa lukita.
Loppusuoralla ennen kuin ehättävät edes lähteä.

Toisella rannalla toinen samoissa aatoksissa,
kohtaamme autiuden puolivälissä vaiti.
Toisistaan erkanevat sivakat sihisevät karstanteessa.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 31. maaliskuuta 2012

KAiKELLE ALTiS


KAiKELLE ALTiS

Olevaisuuden keskellä,
auvoisana ottamaan vastaan tyhjän hyödyllisyyden;
itseasiassa tismalleen sen keskipisteessä - navalla,
kohdassa johon henkilökohtaisesti panostaen
kairasin wimmalla reiän.
Puuskutin ja pursusin otsani märäksi.

Kun ensin olin kulkenut neljänneksen ajan matkasta
pitkin aavaa järven selkää löytääkseni väljyyden,
kilometrien aution tyhjyyden ympärilläni
tajutakseni lopullisesti sen hyödyn.

Minun Zenini.
Roikun nyt sietämättömän ihanassa todellisuudessa
lähes seitinohuen langan toisessa,
jäänpäällisessä päässä;
odotan vastakaikua toisesta.

Kertakaikkiseen suoranainen ihme,
jos mitään ei pian tapahdu - nimittäin pitäisi;
siiman molemmissa päissä killuu kaikelle altis,
houkuttelevan avoin syötti.

Olen, elän, ahdistun ja eltaannun,
parun ja lataannun - varustaudun siihen,
että kaikki se ymmärrettävä joka minun täytyy,
on tämän ohuen seitin varassa keskellä autiutta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 30. maaliskuuta 2012

BiEGGÁ-LiEĐĐi


BiEGGÁ-LiEĐĐi

Ahku uinuu aihkin juurakossa loitolla,
pienet jalat somasti taitettuna peskin alle;
on piipahtamassa ouvossa maassa.

Tuli sisältä käsky
kun enne lensi selkosesta hakkaamaan nokalla
rantteen ainutta keloa.
Musta kieras - valkeiden lintujen aikaan.

Ei ole pölkäämistä öksymisestä palkisessa wanhalla,
jos meinaa, lähtee vain pois - takaisin siljolle.
Siinä kaikki - tuosta kahden tunturin välistä;
Räkkäpään ja Keronaivin.

Kiehiset ja sylys kelopilkettä valmiina odottamassa
kuni matkalta palaa ynnä liki puhki poltettu kippura;
päällimmäisenä pyhänä keikkuu musta pannu,
auringon säteen pistämä pisara nokassa.

Maaliskuunlopun kirkkaan heleä päivä
on kaatumassa sijoilleen,
pieniä havahduksia oksistossa muodon vuoksi,
muutoin hiljaista lempeää.

Muorin viipyilevä tuhina,
unessa kävelijän säpikkäiden kahina peskin alla;
somasti se erottaa äänettömyyden hiljaisuudesta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 29. maaliskuuta 2012

punainen


PUNAiNEN


PUNAiNEN

Rinta paistaa ylpeänä petäjän latvassa;
ensimmäisissä sarastuksissa,
huomenen jo kiiruhtaessa tuota pikaa kajeeksi.
Sitten valon taittaessa hämärän tiehensä
ja äänimaailman purkautuessa vapauteen.

Kymmenkunnan koiraan kilpalaulu tienoolla
saa liverryksen kuulostamaan ymmärtämättömästä
hälisevältä teinilaumalta,
joka hölisee tyttöin huomion saadakseen.

Ja siitäpä kyse onkin tietty,
pulleista rinnoista kumpuava ehtymätön viserrys
koko hämärien välin - lennossakin;
kun kuolpunan korkeimpaa paikkaa tavoitellaan
siipispankoilla toisiaan paiskoen.

Kyse tuoksinassa ei suinkaan ole
vain kaverien tuttavallisesta olalle taputtelusta;
ei sinne päinkään.
Itseasiassa kovasta pelistä pohjolan keväässä.

Kamppailua siitä ken pääsee saatille yökylään,
aitan pehmeille pahnoille jatkamaan sukua
ja sittemmin hoitamaan jälkikasvun elämäntaipaleelle.

Sitä uhkuu kiihkeä punainen rinta.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

HYVÄN SÄÄN AiKANA


HYVÄN SÄÄN AiKANA

Hetken auvoisen kevään pilkahduksen jälkeen
Lannamaasta tunkee tukkoinen purku,
mutta ei sitten päälle päästyään tiedä
alkaako vaiko lopettaako.

Härrää auringon edessä haikeahkona,
surullisen harmaana massana puolen päivää;
on muka ripottelevinaan lunta
joka kuitenkin viime hetkellä perääntyy
ja päättää haihtua hiiteen wanhan päälle laskematta.

Noin siinä tapauksessa,
että istun porstuan rappusilla vahtaamassa tekosia.
Kun nousen lopulta tympääntyneenä mokoman
umpuilman päättämättömyyteen;
käännän selkäni ja suljen uksen,
niin wiimeistään silloin kun ovi kamanaan kumahtaa,
rantteella sataa jo kahta sataa.

Keväinen päivä on kuin vikuroiva kermikkä
tai taamottavaksi tuotu pailakka;
jokaista näennäisen järkevää edesottamusta
seuraa heti ällistyttävän hupsu päähänpisto.

Useimmiten se tarkoittaa sitä;
on älyttävä lähteä hyvän sään aikana kotiin,
ennen kuin äityy kestämättömäksi.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 27. maaliskuuta 2012

RYYSTÄMiSTÄ


RYYSTÄMiSTÄ

Sukkasillaan on kipaistava rantteelle,
hernerokkaa valuva kapusta pivossa tököttäen;
juuri kuuratun permannon yli.

Tuuletusakkunasta kuulimeen erottuva ryystäminen
saa nääs keväässä askaroivan humeetin sekaisin,
höperehtimään kuin nuoren rakastuneen hupsun.

Heti porstuan rappusilta voi,
raikkaan virin huuhtoessa päänuppia,
oitis todeta ryystäjän viherpeipoksi pihamännyssä;
eikä suinkaan jiernakaiseksi,
vaikka sielu jo soisi sen näin vapaasti haihattelevana
tähän maaliskuun loppuun.

Täytynee vielä rypistää otsa takaisin talviasentoon,
kiristää kasvojen nahka piukealle,
vääntää suupielet vänkyrälleen,
ynnä tyytyä samaan järjestykseen luonnon suhteen
kulmakarvat rytyssä;
kuin muutkin kuolevaiset inehmot.

Vartottava nöyrästi ensin pulmusten vilkkuvat parvet,
sitten vasta - kurjen huudon jälkeen,
on odotettavissa jiernakaisten kihinä ja ryystö
aamun varhaudessa kuolpunan petäjissä;
hangesta pistäväin talventörröttäjäin äärellä.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 26. maaliskuuta 2012

ÄÄNETTÖMYYDEN OiVALLUS


ÄÄNETTÖMYYDEN OiVALLUS

Hetki kuin Satusaarten runo,
liikkumaton hiljaisuus ajan herkässä saarekkeessa;
toisella rannalla auringon paljastama tunturimassa,
tulosuunnassa rannaton aapa - haparoiva ura,
sille sijoilleen pysähtynyt tila jota on tavoiteltu.
Huohottavat rinnat.

On huhkittu puuterissa tunturikoivikoiden haalimien
valkohehkuisten jättiläisaaltojen yli,
tarvottu kainaloita myöten hidastetussa elokuvassa
seitsemänä samuraina;
kolistu jängän kivikoissa.
Miesten ja vaimojen väkevä joukko Onnenmaassa.

Kaikki kypsiä - selkäpiit märkinä vuolaista virroista,
mutta maksaa vaivan saada itsensä sellaiseen tolaan;
päästä tulen ääreen,
kiihdyttämään itseään tervaksen tuoksulla.
Helottavan auringon alla kaikki täyttyy.

Se tunne mikä sekoittaa lopullisen pakan;
hiiskumattoman äänettömyyden oivallus,
yksinäisen kipinän erehtynyt ripsahdus,
harhautuneen lumikokkareen sihahdus liekin sylissä.
Esi-isäin alkukantaisen tulen aromin aistiminen.

Se on elämänmittainen sietämätön autuus.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

SEKOPÄiNEN LEMMENLURiTUS


SEKOPÄiNEN LEMMENLURiTUS

Herkkä maisema avartuu kajeen alla,
taivaanpiiri raottuu,
kultainen viiru laajenee jakamaan sinen horisontissa,
valmistaa sijan valolle tulla.

Ensimmäiset säteet pilkistävät lakkapäiden lomasta,
keloutuvat aihkit tummuvat,
muuttuvat mustiksi vastavaloon nähden,
kasvavat uudestaan juuristaan katsojaan saakka
auringon tullessa esiin.

Kokonainen metsä on tyyten vaiti,
kuiskaustakaan ei erotu höristäviin ulokkeisiin,
ei rakastuneiden kelojen narisevia rakkauden sanoja.
Maailma on lähes valmis.

Ensimmäinen uuteen maailmaan syntyvä ääni;
tikka päräyttää konkelon onsia kuvetta,
sekopäinen lemmenluritus,
joka päätyy vertahyytävään kiljaisuun.

Se on kuin lupa - muutkin ryhdistäytyvät;
meteliä tekemään käy punatulkku-uros kirahdellen,
taviokuurna-tenori livertää latvasta aarian.

Tintti kimittää pökkelöstä:
"Ti-ti-pä-pä hyvinnii-pä-pä tyy-pä-pä!"


Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 24. maaliskuuta 2012

RiETAS ViESTi


RiETAS ViESTi

Liekit hyväilevät tervaista jaarikkaa,
väliin paljon palvelleen,
kolhiintuneen ja kuhmuisen mustan kanan kylkeä:
keskipäivän seisahtanut tuokio palkisessa,
tuuleton, pilvetön,
auvoisen kevään leppeässä.

Tervaksen aromi kiihottaa hetken herkimmilleen,
pyhä toimitus liikuttaa,
saa nielaisemaan;
hiljaisuuden täyttämät uneliaat jängän perukat
erottaa toisistaan vain
hiiltyvän puun rapsahdukset täällä,
määrätön äänettömyys tuolla.

Voisi vaikka uinahtaa syväksi toviksi,
ellei särysopan houkutteleva tuoksu kiertäisi
kuin kurilla haistimeen,
kutittamaan makuhermojen juuria,
töytyyttämään rietasta viestiä mahalaukkuosastolle,
joka puolestaan anoo humeettia heti paikalla
antamaan syömämääräyksen.

Malttamaton koura sukeltaa reppuun myyrän lailla,
kaivaa lautasen ja lusikan,
toisessa pivossa kapusta kukkurillaan,
valmiina kippaamaan tuoksuvaa lihasoppaa atriaksi.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 23. maaliskuuta 2012

OiKEA PAiKKA


OiKEA PAiKKA

Unehtumaton elämys,
elämän suuri juhlallinen tuokio tulee usein tilaamatta,
ennalta-arvaamatta tyyten.

Ja siihenhän sen viehätys,
sen mieleenjäävyyys perustuukin;
äkilliseen myönteiseen yllätykseen,
joskus satunnaisesti,
toisinaan ikään kuin vaiston varoittamana,
aavistukseen.

Voiko suurempaa olla;
paarustat umpisessa pilkkivermeiden kera,
puuskuttain, toivorikkaana, odotuksilla ladattuna,
silmällisiin havaintoihin perustuvin johtopäätöksin
sille oikealle paikalle.
Sille josta saa.

Väännät oikein uhalla vastaanpanevaa kairaa
uppiniskaiseen, hangoittelevaan jäähän:
"Menet perkele - kerran tähän päätin!"

Ja sitten se humeetin sumeaksi saava tunne;
sohjon kauhaisun ja pilkin laskemisen jälkeen,
ensimmäinen harri lähes repäisee ongen hyppysistä,
on viedä vavan Ahtolaan - singahtaa kuitenkin
vastavedossa sätkimään valkoiselle kuolinvuoteelleen.


Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 22. maaliskuuta 2012

ulos silmäilyä


POiSSAOLEMiSEN HAiKEUS


POiSSAOLEMiSEN HAiKEUS

Niinpäniin,
jotkut meistä - useimmat itseasiassa.
käyskentelevät maaliskuun harmaissa huoneissa,
kalvakkaina - näennäisesti työntouhussa,
vaikka sielu henkisen ruumiinsa kera on ihan muuaalla.

Tätä suurta joka keväistä näytelmää
näyttelee suunnaton määrä kasvottomia tzombeja;
haamuja istumassa virastojen kopperoissa katkerina,
kiukuttelemassa tietä kysyville,
vaikka kyse on heidän omista vääristä valinnoistaan.

Tilannetta pahentaa seuraava porras,
joka esimiehisyyttään osoittaakseen piiloutuu
suljetun oven taa näpyttelemään tyhjänpäiväisyyksiä
ja saa siitä hyvästä suorittaa kuukausittaisen
suoneniskun yhteisön ehtyviin varoihin.

Jossakin kolmannen kerroksen kulmahuoneen
akkunan edessä seisoo inehmo,
mies tahi nainen - sillä ei tässä menossa väliä;
tuijottaa ulos ulkoisesti tyynenä,
sisänsä väkevästi tulvivaa hyökyä pidätellen.

Äkkinäinen sanoisi:
"Poissaolevana; tuijottamassa liikkumatonta kohoa
wanhan onkimiehen tapaan huomenen tyvenessä."


Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

PUUTERiSSA


PUUTERiSSA

Ne ihanat kultaiset niitut;
syvälle sieluun syöpyneet kauneutensa tähden,
ne jotka ruskan aikaan hohtivat auringon matalissa,
syyspäiväntasauksen jälkeisissä säteissä,
osuvat nyt silmiin hopeisina aavoina aavojen päissä
mustien lasien takaa.

Hankikanto on par'aikaa muodostumassa,
mutta ei ihan vielä - pakkanen panee hanttiin;
jaksaa sinnitellä liki puoleen päivään
ja pinta ei ehdi sohjoutua iltapäivän porotuksesta.
Ei niin väkevästi, että muuttuisi yöpakkasen toimesta
miehen kestäväksi karstanteeksi.

Kaukana ei olla enää ilosta,
parahultaisesti siinä ja siinä,
jossakin jo kestää - hyvällä lykyllä.

Pian järvien autiot ulapat ovat mustanaan
lylyillä lykkiviä äijänkäppänöitä;
huojuvaa menoa tikuilla pukkien.
Ähkivät toisilleen viirullisissa trikoissa.
Välttelevät ajamasta toisiaan pahki.

Ei pohjoisen puolen tunturikoivikossa,
siellä puuterissa kanto kestää lentävän riekon,
kävelevän epelin jalka uppoaa siipispankkoon saakka.


Oh-show-tah hoi-ne-ne