KAKITAAN SITÄ VATIKAANISSAKIN

KAKITAAN SITÄ VATIKAANISSAKIN

Rasismikeskustelu riehuu netissä valtoimenaan. En usko että kukaan pystyy sitä valvomaan ja onko tarpeenkaan. En puutu, vellokoon niiden päissä joita muukalaiset vaivaa tai ei vaivaa. Ovatpahan poissa jaloista.
Sitä paitsi sananvapaus on demokratiaa. Saa sanoa vapaasti ja vääristä sanoista tuomitaan sitten leivättömän pöydän ääressä.

Se on oikeus siinä kuin syöminenkin tai kuten kansalla ius suffragii - äänioikeus, puolueuskollisilla ius honorum - oikeus elakehallintovirkoihin, pankeilla ius census - omistusoikeus sinun kontuusi kunnes olet maksanut velkasi, politikoilla ius provocationis - oikeus vedota kansaan ja Matti Vanhasella ius regis - kuninkaan oikeus.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lienee syytä vain jatkaa sananvapauden harjoittamista sen aikaa kun se vielä tässä sosiopaattien demokratiassa on mahdollista. Minusta on hyvä että länsimainen demokraattinen lääketiede tunnustaa sosiopatian mielisairaudeksi jo nykyään jos se ei koske sitä itseään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Demokratiaa on siis vain harjoitettava, vaikka puolueet ovat vallan kaapanneetkin nomenklatuuran opastuksella ja ohjauksessa. Jaksamisessa auttaa jostakin tarttunut hieno kansankielinen filosofinen ajatus:

"Demokratian ydin on henkirikoksen mahdollisuudessa. Niin kauan kun herroja vastaan voidaan valmistella henkirikoksia, heillä on motiivi leikkiä demokratiaa.

Demokratian kulmakivi ei ole mikään inimisen pyrkimys hyvään, vaan kustannustehokkuus. Jos valvonnan kustannukset painuvat alle äänestys kustannusten, niin äänestys saa mennä.

Sen vuoksi, niin kauan kuin siihen on mahdollisuus, meidän olisi pidettävä valvonnan riskejä ja kustannuksia mahdollisimman korkeina.

Siispä henkirikoksen valmistelua ei sovi kieltää, ei laissa eikä muussa vaan sitä olisi jopa opetettava koulussa. Varmistaaksemme demokratiamme. Siis äänioikeutemme, ius suffragii'n sekä ius census'n - omistusoikeuden älylliseen ajatteluun."

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Seuraava demokratian rakonen avautuu nousutiistaina kun Kävelevä Kataistrofi asettautuu estraadille kertomaan mitä rupusakin nahkasta on vielä nyljettävä.
Siis vielä näiden miljardien ja miljardien jälkeen, jotka jo on pantu syntymättömienkin jälkeläisten niskaan verojen förskottina - etuottona.

Siilinjärveläiset tietävät ja muistavat kyllä oikein mainiosti miten näppärä allekirjoittamaan ”aitoja” papereita on tämä kaikkien Suomessa asuvien oppurtunistien äiti. Miksi ei siis velkapapereitakin. Toisten piikkiin.

Taisin jo syksyllä mainita, että tulemme huomaamaan ja todistamaan itsellemme keväällä miten IHMEiDENTEKiJÄT istuvat tuliselle hellalle meidän persiellämme - itse siitä lankaan kipua tuntematta.
Se hetki ei ole enää kaukana.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lämpötila putosi rajusti, kahdessa tunnissa 12 astetta. Se on paljon. Tuulta kävin mittaamassa porstuan rappusella 4-7m/s aamunkoin suunnalta. Ei tarkene yhden koon sukahousuissa. Täytyy laittaa kahdet ja sammalta väliin.
Pissivissiitti hoidettiin jo warhan. Pian lähden koirua ja hurttaa kakattamaan.

Kakitaan sitä Vatikaanissakin.

Pukkaa demokratia-juttu turhautuneille
........

draama

Draamassa vuoropuhelun muodossa sekä nykyajassa liikkuvana,
esitetään varpusten luonteita ja näistä luonteista johtuvaa,
erityiseen päämäärään tähtäävää tahdonilmausta.

Saattaa siinä olla myös eepillisiä ja lyyrillisiä aineksia.

ENSiMMÄiNEN NÄYTÖS

ENSiMMÄiNEN NÄYTÖS

Kaikki haluavat katsoa draamaa,
sangen harva osallistua siihen.

Vain jokunen ehkä - poikkeus. Vastakarva.
Syrjäytynyt vastarannankiiski. Narkissos. Minä-minä.

Tekee itsestään itsellään kohtauksesta tragedian,

Komedian, joskus parodian.
Ja muilla on hauskaa,
no - paitsi klovnilla joka ei pyrkinyt osaan vaan joutui.

Se sattumanvarainen, intohimoton, itsekäs ele.
Narri.

Lievä, mieto, pieni, riittämätön, vähäpätöinen liike.
Kujeilija.

Sekava, selittämätön, ristiriitainen erehdys.
Ilveilijä.

Synkeä tolkuttoman synkkä ja sumea,
suorastaan ongelmallinen, tutkimaton valkea lehti,
vaikeatajuinen, arvoituksenomainen.
Harlekiini.

Esirippu repeää.
Mitä siten? Pelle mikä pelle.
Ha-ha-haaaa!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

HALLA PANEE

HALLA PANEE

Pakkasta on,
riittävästi, kyllin muille jakaa - aivan yllin,
yli kolmekymmentä.
Ei pikkupykälistä väliä, ne ei lämmitä.

Karu kuiva kylmyys näkyy akkunasta,
koko ajan tukkimassa sisälle.
On kylmä, vilulla karauttaa kun ajatteleekin;
kananlihalle, mutta mentävä on.

Ahne armoton pakkanen,
hyinen egoistinen halla; vaatii asiallisen pukeutumisen.
Ei sinne rievuissa tormata, riekaleissa repaleissa;
ryöteissä niinkin - ryysyissä, räsyissä, räteissä.
Lainahöyhenissä; kynitty otus pankolla padassa.

Saattaa tosin joku kalanverinen, kalsea hyyhmäke
siellä jonkun aikaa häilyä - hengissä säilyä,
jos osaa seisoa vaatteittensa keskellä niin
ettei ne osu hipiään.

Semmoinen paatunut, puiseva, sydämetön, tunteeton,
niin kuin virallinen viranomainen.
Turta, tyly, välinpitämätön.
Värisyttävän viileän kitsas jos siltä pyytää vaatetta,
kolkon sään takia.
Joka ojentaa vain velton kätensä ja ottaa osaa,
neuvoo olemaan kovanahkainen - indolentti,
tässä koleassa kovassa maailmassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

HELMiKUUN SiNiNEN

HELMiKUUN SiNiNEN

Palaan vielä tuokioksi hämärään.
Otan heiveröisen otteen heikkovaloisesta,
arvoituksellisesta, epäselvästä valjusta.

Se on kaunis, viehättävä - suorastaan kiihottava,
sillä on arvattava mitä se pitää sisällään.
Ei siihen voi nähdä, vain aavistaa
ja se tuntemus on hieno, huono, kalpea, kyvytön.

Jotenkin epämääräinen, epäselvä, käsittämätön.

Pysähdyt hämyn himmeään syliin ja mitä tahansa voi
lentää, rynnätä, ryöpsähtää sinuun:
Pelko, mörkö, kummitus, aave, leyhähtävä haamu.
Tai aamu kun varistat hiekat ja katsot tarkemmin.

Kajo siellä - kajastus, niukka, ponneton, vaisu.
Aamunkoin kehno, laiha ja laimea hohde,
kohde johon pitää matkata nähdäkseen huomenen.

Nähdäkseen päivän koittavan ja voittavan yön.

Voitettuasi koittaa ehtoo, ensin vieno, vähäinen sini,
sitten katve, pimento, puolipimeä. Ilta.
Lopulta tumma ja salaperäinen - samea sekava siimes.
Tutkimaton, usvainen varjo. Yön helma ja itse YÖ.
Ja uusi epäselvä, epätietoinen hämäryys ja sini.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

KUOVKASAT

Pala SULAOJAN kaltiota, syksyltä 2008.

KUOVKASAT

Jokunen aika sitten oli radiossa tarinaa Taivaan valkeista sekä siitä että ne tänä talvena ovat silmin nähden, erityisen harvoin tukkineet silmiin. Se on kyllä totta, vaikken niitä olekkaan alwariinsa taivaalta tiiraillut. Kerran taisi mustan syksyn aikaan kunniallisesti linnunrataa pitkin värit hulmuta. Sittemmin talven päälle muutamia hailakoita häivähdyksiä. Siellä sun täällä.

Syynä on Kultaisen kehrän vähäpätöinen toiminta, muidenkin kuin Pyykkituvan UUTiSTEN mukaan - kuulemma. Auringonpilkkukuume on asettunut ja siitä syystä aurinkotuuli ei sitten puhalla kosmisia hiukkasia meidän perälle. Mikä on kyllä ymmärrettävääkin. Kun vertaa vaikka inimisiin. Kyllähän iniminenkin kovassa kuumessaan puhaltelee, no sikäli mikäli kynnet enää kykenee siihen, mutta kuitenkin.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sodankylän Revontuliosaajien pääpomo Turunen oli katsellut toimittajan pyynnöstä papereitaan ja tiesi kertoa niiltä osin, että nyt on n. sataan vuoteen hiljaisin kausi meneillään. Tämän hässäkän suhteen. Lisäsipä vielä että noin 11-12 vuoden välein on huomattavissa tietynlainen wäkevämpi sykli, mutta sekin on epäsäännöllisen epäsäännöllinen.


Kansanperinne on sen sijaan paljon kiehtovampi.

Tunturi-Lapissa suurin ja piirtein lähes kaikki tietävät, porotkin ja mikseipä muuallakin jo, onhan aikain saatossa inimiset liikuskelleet eeskahtaalle, toiset etelään, toiset päinvastaiseen, että kerran... Muinaisessa maailmassa...

Kaukaisimmassa pohjoisessa, Ultima Thulessa. Aikaa sitten, silloin kun ihmiset vielä elivät levollisina, kiireettä, kylpien ja virkistyen niiden seutujen raikkaissa vesissä...
Siellä niin, minne maailma päättyy ja taivas yhtyy maahan. Etään perillä.

Siellä olivat ihmiset satoja ja taas satoja, tuhansia ja tuhansia vuosia jo katselleet ja ihailleet taivaan mystisiä Revontulia, Taivaan valkioita.

Se on pohjoisen taivaan mahtavin esitys. Arktisen seudun alkuasukkaat tiesivät ja tietävät yhäti, että Taivaan valkiat syntyvät kun tulikettu (Vulpes firefox) juoksee yöllä taivaanpiiriä pitkin ja sen häntä viipottaa ja pyyhkii taivaankantta singoten kipinöitä jotka saavat avaruuden hehkumaan kaikissa sateenkaaren väreissä yölläkin. Muuttaen yön päiväksi.

Tarkkakorvaisimmat kuulevat jopa kipinöiden ritinän, saakutti soikoon, mutta länsimaisissa tiedemiespiireissä heihin katsotaan hitaasti - oikein hitaasti.
TUTTUA-TUTTUA!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ikivanha taru kertoo, että kun mies yhtyy naiseen tuolloin, Revontulien loimutessa yllä, tuloksena on aina poikalapsi. Sitten wiimesen päälle.

Niin kummalliselta kuin se tuntuukin, niin lähes maapallon toisella puolella Japanissa on samanlainen käsitys poikalapsen alustavasta tekotavasta.
Luulenpa, en tiedä, että siellä perinne juontaa ikivanhan Ainu-kansan perinteestä, joilla on hieman samaa sukupohjaa kuin täkäläisillä.


Tunturi-Lapissa onkin aika paljon vuosittain, talvisaikaan japanilaisia nuoria pareja ihan sillä töin. Lapsen teossa. Taivaan valkioitten alla. Mukavaa hommaa lienee muuten ja erityisesti naisenpuolille suotavaa, pitäähän siinä puuhasteluun valmistuessaan osata saattaa kumppali kuumaksi, ei sitä muutoin pakkasella tarkene astua silkan taivaankannen alla.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Näillä, samaisilla lumotuilla seuduilla on myös valtava lähde, Sulaoja joka kumpuaa korkeiden harjujen sylistä kristallinkirkasta vettä ja pysyy supisulana koko arktisen talven. Koko arktisen hysterian ajan. Vesi on niin lämmintä maan alta tursutessaan, että lähteestä purkava puro (oja) on myös sula läpi talven.

Sulaojaa pidetään Sáivona, saamen kansan pyhänä lähteenä ja se on ollut tiedossa jo ikimuistoisista ajoista lähtien. Ilman kännyköitä ja sähköposteja ovat heimot ja suvut tienneet seidat ja pyhät paikat, ilman kaikenmaailman Soneroiden ja Telioiden liittymäsopimuksia.

Sáivo on kaksikerroksinen, -pohjainen kaltio, lompolo tai javvri. jossa sijaitsee alinen- ja ylinen maailma.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Joku aika sitten kuulin tästä pyhästä uhrilähteestä uuden version. Sen tarinan mukaan ovat naiset hakeneet lähteestä työn ja ulkoilmaelämän uuvuttamille kehoilleen toivoa, jaksamista ja virkistäytymistä kastautumalla siinä alastomana.
Jotenkin sitä kuitenkin toivoo, ettei siitä enää muodostuisi mikään ylikansallinen turistien pyrstönhuuhtomispaikka.

Miehen puolet ovat puolestaan pesseet lähteestä noudetulla vedellä itsensä ulkona, lumessa ja viimassa, vahvistaakseen miehen kuntoaan.

Samaa on harrastettu ehtojen supisuomalaistenkin taholta, kai jo iät ja ajat, saunomisen yhteydessä, mutta pyhän lähteen veden on tainnut pääosin korvata sittemmin Alkon omima pullotettu elämän vesi.

Aina siitä saakka ja siitä lähtien kun ALKO 543210 perustettiin ja avattiin, on kai juuri tästä syystä miehen kunnosta ainakin vaimoilla ollut epäilyksiä jopa hienoista valittamistakin, aika ajoin.

Hetsetseha he'kotoo epeva'e ešeeva ehova.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

HÄMÄRÄ

HÄMÄRÄ

Repaleinen aamunkoi.
Hämyinen, hiljainen sininen hetki hiipii.

Tullessaan salaperäisiä lumisia riekkoja,
tulisia kiekkoja, miekkoja, yön unisia hiekkoja,
raskaista luomista riipii.

Uneliaista silmistä raottuu pilvistä huomista,
kuivuneet huulet kaipaavat juomista.
Yhä piinaavat unien kiihkeät tuulet.

Ylös puiden latvuksiin kajastus kiipii,
viipyilee tovin - pienen hetken, tuokion,
tekee sieltä retken mieleen,
valaa hoippuvat sanat toipuvaan kieleen.
Sytyttää sanojen nuotion.

Kaunistaa tienoota kovin.
Värjää kevyin hennoin sävyin rusoon taivaanpiirin.

Puolikas korppipari liihottaa perukan halki palkiseen,
matkalla kopan reunalle einespassiin.
Paskoja vahtaamaan.

Antaa merkin tuulelle.
Kiihottaa aamuisen virin auttamaan liikkeeseen
uupuneen tuuliviirin,
joka roikkuu ruostuneen saranan varassa,
sarastavassa huomenessa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

FAABELi ULTiMA THULESTA

FAABELi ULTiMA THULESTA

Wanha hirvas, vöyräästi kuin ison talon isäntä,
astelee verkkaisaan töyrästä.
Karva täydessä terässä.
Muutama vaadin nöyrästi perässä.

Vähäväkinen koiranrakki vongertaa nietoksessa,
volisee kun ei kerkeä haukkumaan innoltaan.
Tuittupää kun luonteeltaan on.

Utukkaa vihmoo, lennättelee sinne tänne.

Leikkisä viri nappaa hyppysellisen vitiä,
pöläyttää piskin silmille.
Tuhma tenää ja haukkaa ilmaa.

Porot kääntävät päänsä, päästävät röhönaurun
ja valuvat töyryn päältä kuolpunaan wanhaa jotosta.

Jostain Tuurukuoškân vuolteen päältä valuva terhen
vyöryy omaa tasaista kyytiään suvantoon,
leviää harmaaksi säkenöiväksi hunnuksi - hennoksi,
jäätyneen laakion ylle
ja haihtuu paikalleen tulevan tieltä.

Ylijäämä varisee hileinä hauhdoksi hangelle.
Muuntuvat vesirotan loikkimat
varjoiksi varjojen joukkoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

nelonen

Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu täällä Bloggerissa.
Nämä tapit ovat Vaccinium myrtilluksen huurtuneita varpuja.
Kuuluvat Ericaceae sukuun ja tuottavat syötäviä, suun värjääviä marjoja.

LiSSUBONiN SOPiMUS

LiSSUBONiN SOPiMUS

Oudoksuttaa valtamedian uutisointi kun eivät uutisoi isommin Lissabonin sopimuksen romuttumisen uhasta vaikka €U-vaalit on kesällä painamassa päälle ja äänestysprosentti painumassa ilahduttavan alas. Se todistaa vain sen, että manipuloimalla saatu €U-naitos 90-luvulla oli nomenklatuuran virhe joka on käymistilassa ja turpoaa kuin taikina. Rupusakille ei ylipäätään kerrota €U:n ongelmista mitään. Pääosin tiedon jakaminen on rupusakin omassa aktiivisuudessa ja netin mahdollisuuksissa.

Aivan poikkeuksellisen kummallinen yhteensattuma tuli eteeni menneenä tiistaina 10.2. Normaaliseen tapaan kuuntelin Radio Suomen 14:03 AJANTASAA ja korvaan sattui YLEn toimittajan kolumni Lissabonin sopimuksen yhä vaan kivikkoisemmasta tiestä.

Koska en hoksannut nauhoittaa sitä, aloin hakemaan sitä AREENAsta, mutta eipä näkynyt, eikä alkanut kuuluakaan. Soitin YLEn palveluun, mutta siellä otettiin ilmoitus vain kohteliaasti tiedoksi, ei osattu sanoa miksi se ei ole saatavilla. Kummastelin, hämmästelin.

11.2.2009 10:13 Pistin sähköpostia areena.info@yle.fi ja tiedustelin:
"Miksi? Miksi? Miksi? Miksi? Miksi?
Eilinen 10.2. AJANTASA klo 14:03 ei ole vieläkään kuunneltavissa Areenassa?"

Vastaus tuli: 11.2.2009 19:25
"Hei! Kiitos viestistäsi.
Ajantasan lähetysten nettijulkaisu 10.2. ja 11.2. klo 14.03 YLE Areenalle ja Radiouutisten www-sivuille on epäonnistunut teknisistä syistä. Virhetilannetta tutkitaan. Pahoittelemme häiriötä.
Terveisin Rita Landström, YLE Areena"

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

RED BUTTON - OLKAA HYVÄ!

Koska muistin suurin tai piirtein mistä oli kysymys ja miksi olin siitä kiinnostunut, aloin hakemaan uutista netistä. Kysymys oli tästä STT:n uutisesta:

"Saksan korkein tuomioistuin syynää EU:n perussopimusta (10.02.2009)
EU:n uuden perussopimuksen kivikkoisen tien yksi sivupolku johti tiistaina Saksan korkeimpaan oikeusasteeseen. Karlsruhessa sijaitseva perustuslakituomioistuin otti käsiteltäväkseen kanteen, jonka mukaan Lissabonin sopimuksena tunnettu hanke on Saksan perustuslain vastainen.
Kanteen pääasiallinen puuhamies on kansanedustaja Peter Gauweiler, jonka mukaan EU:n perussopimus vaarantaa demokratian koska se nakertaa Saksan parlamentin, liittopäivien, asemaa lainsäätäjänä.
Gauweilerin perusteluissa esittämässä esimerkissä Saksan ympäristöministeri ei saa hehkulamput kieltävää lakia hyväksytyksi liittopäivillä, mutta EU:ssa hanketta kannatetaan ja komissio laatii siitä direktiivin.
–Näin ollen direktiivi täytyy sisällyttää lakiin myös Saksassa, vaikka maan parlamentti on se aiemmin torjunut, Gauweiler järkeilee.

Saksa, Tshekki, Puola...

Perustuslakituomioistuin käsittelee kannetta kaksi päivää, mitä on pidetty merkkinä asian ottamisesta vakavasti. Samasta kielii se, että Saksan hallitus on lähettänyt oikeuteen sekä ulko- että sisäministerinsä puolustamaan Lissabonin sopimusta.
Tuomioistuimen päätös saattaa vierähtää kahden tai kolmenkin kuukauden päähän. EU:n perussopimuksen kohtalo on siis vielä pitkään avoin.

Saksan parlamentti on tosin sopimuksen jo hyväksynyt ja liittopresidentti on sen allekirjoittanutkin. Hyväksymisen viimeinen sinetti – ratifiointiasiakirjojen luovuttaminen – on kuitenkin jäissä oikeuden päätöstä odotellessa.

Eikä Saksan ole ainoa kanto kaskessa. EU-puheenjohtajuutta hoitavan Tshekin parlamentti on lykännyt äänestystä Lissabonin sopimuksesta ensi viikkoon ja presidentti Vaclav Klaus aikoo viivytellä allekirjoittamisen kanssa mahdollisimman pitkään.

Puolan presidentti Lech Kaczynski ei puolestaan aio vahvistaa sopimusta allekirjoituksellaan ennen kuin sopimuksen jo kertaalleen kaatanut Irlanti saa pidettyä asiasta uuden kansanäänestyksen joskus myöhemmin tänä vuonna.
Jotta sopimus tulisi voimaan, unionin kaikkien 27 jäsenvaltion täytyy se ratifioida."

Uutislähde siis: STT

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Jo ULKOASIAINMINISTERIÖn EUPJ-aamukooste 1.11.2006 tiesi kertoa että on tulossa takaisku Merkelin ponnistuksille pelastaa EU:n perustuslaki
(Die Welt, uutinen, Anshar Graw, Thorsten Jungholt, 1.11.)

Saksan liittokansleri Merkel, liittohallitus ja liittopäivät kärsivät takaiskun Karlsruhessa EU:n perustuslain suhteen. EU-perustuslakia ei mahdollisesti ratifioida ollenkaan Saksassa. CSU:n liittopäiväedustaja Peter Gauweiler oli valittanut sopimuksesta Saksan perustuslakituomioistuimeen. Perustuslakituomioistuimen tuomari Broß oli jo kolme vuotta sitten viitannut puutteisiin perustuslakisopimuksessa.

Mikäli Saksa tekee EU-pj. kaudellaan suunnitelman perustuslain etenemisestä, ja jos perustuslakitekstiin tehdään lisäyksiä tai muutoksia voi Gauweiler valittaa uudestaan perustuslakituomioistuimeen.

Perustuslain voimaantulo nykyisessä muodossaan ei myöskään ole mahdollista, koska liittopresidentti Horst Köhler sanoi 2005, että hän ei ratifioi perustuslakisopimusta ilman perustuslakituomioistuimen päätöstä sopimuksen perustuslainmukaisuudesta.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tällainen mediatoiminta on omiaan herättämään epäilyksiä siitä, missä oikein €U:n suhteen mennään ylipäänsä? Mitä jätetään tavalliselle rupusakille kertomatta?

Kutkuttavalta tuntuu ajatella, että YLEllä toimittaja teki etiikkansa ja moraalinsa mukaisesti jutun Lissabonin sopimuksen mahdollisesta kaatumisesta, ei irkkujen vaan Saksan toimesta ja kun sen sattui kuulemaan joku nomenklatuuran €U-harhautunut, niin soitto YLEn Hyvä Veli-palveluun ja juttua ei voi enää uusintana kuulla ettei se herätä epäilytä epäilyksiä €U:n erinomaisuudesta.

Tarkistin hetki sitten: http://areena.yle.fi/hae?keyword=ajantasa
Tiistain 10.2. klo 14:03 juttua vain ei kuulu!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Joihinkin mieltä syvästi askarruttaviin €U-kysymyksiin antaa hyviä vastauksia SELKOTEKSTI-blogi jota kirjoittaa Merja Renvall.
Kannattaa käydä vilkaisemasssa mitä €U:ssa aikuisten oikeesti puuhastellaan.
http://www.selkoteksti.vuodatus.net/

Pukkaa Lissubon-juttu €U-harhautuneille
........

helmikuu on helmi

Palanen Syysjokea. Helmikuussa.
Kalavaleen, Suomalaisen kulttuurin ynnä Onnin päivänä.

HELMiKUU

HELMiKUU

Pieni lempeä,
hempeän purkuinen tuulen viri.

Kuin vihjaus suuresta salaisuudesta,
uudesta - joka paljastuu jok'ikinen talvi.

Hämärän loppukiri,
jos jaksaa odottaa,
suomut silmiltä pudottaa ja kokea ihanan valon tulon;
sulon mi karkoittaa alakulon,
kohentaa olon nolon onean
ja lämmittää tunteen rinnassa kolean.

Siinä synkän mielensä tyystin kadottaa,
kun ikävän valoon upottaa
ja murheet hankeen hukuttaa.

Kuiskaus lounaan puolesta,
jos sitä ei ole kokonaan syöty - päästää huolesta,
saa ritvaoksat helisemään
selkeässä helmikuussa, koivupuussa.
Elämä valjastuu.

Leppeä viittaus tuulen - luulen moisen,
innoittaa hymyyn huulen jos toisen.

Kuulen kun pukee kevään hehkeään taikaan ja aikaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

WAPAUDEN EETOSTA

WAPAUDEN EETOSTA

Yksinäinen huiskahäntä juosta jolkkaa,
jotain outakairan kolkkaa - hukan polkkaa.

Suunta vakaa, tuuli takaa,
kuono pitää itään, edessä ei mitään.

Vain laakea alava maa. Loputon - hoputon.
Valkeaa valoisaa palkista,
nietosta, kinosta, kantavaa hankea,
sitä jo juoksee silkasta ilosta.
Mielessä wapauden huikeaa eetosta.

Vaan kun tuoksu kumma, oudon ihanainen osuu vainuun,
laantuu juoksu, taantuu vauhti.

Heti kyyryyn selkä painuu, kaartuu kylkimyyryyn,
helminauha vääntyy, kääntyy huomaan katajan
ja vana jälkein siihen päättyy.

Ens'töikseen wahva aromi tuo hiukan hukan mieleen.
Kirvoittavi veden kieleen - huuma lemun,
lähes tajun vie - kun äkkää otus haaskan hajun suunnan.

Oitis keksii tuuman:
On tässä kylliks' juostu, nälkää kärsimään en suostu.
Alan vaikka raatoo järsimään
jos kaatoo heti onnistu en saamaan, vedän sitä naamaan.
Niin kuin siltä kovin näyttää vielä tovin käyvän.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

HiLJAiSUUDEN ÄÄNi

HiLJAiSUUDEN ÄÄNi

Valkoinen hahtuvainen vitihuopa peittää tienoon.
Tintin tirskahdus vajoaa huokoiseen pintaan
ennen kuin se ehtii kuultavaksi.

Saappaan narahduksen lunta vasten näkee,
mutta ääntäkään ei kuulu.

Ei lapion ääni,
kinokseen sujahtaessaan se vie äänen lumen uumeniin.

Utukka imee kaiken - pidättää.

Ehkä se kevällä, lopulta,
kultaisen kehrän edesssä taipuessaan,
wiimein puroksi muuttuessaan
vapauttaa omimansa äänet solinoiksi?

Kaiken sen sihinän,
jonka siukaleet, hahtuvat ja hiutaleet saavat aikaan
alas vajotessaan.
Toisiaan hipaistessaan.

Hiljaisuutta voi leikata, siivuttaa,
pakata siisteihin lahjapakkauksiin.
Lähettää sitten humussa ja sumussa rämpivien
kiire- ja metelihelvettiin maistiaisiksi.

Vaikka eihän ne sitä kuule.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

kakskytviis

Yykaakoonee-kuvakotkotus jatkuu täällä Bloggerissa.
Näköjään sitten kun muisti lakkaa pätkimästä
tai jos tähelliset on saatu tehtyä.

Kukkanen on Uuvana, (Dianpensia lapponica), ties monennettako
kertaa jo näissä kuva-aiheissa. Tämä on tätä.

Uuvana on muuten pohjoissaameksi lieđđedaŋas.

Tässä lisää uuvanoita.

PORON REiSi

PORON REiSi

Pölkkytuli roihusi. Merkillisen näköinen kyhäelmä, jotakin laavun ja kammin väliltä, oli paksuista keloista kasattu suojaksi ja lepopaikaksi. Monen sortin tarvekaluja roikkui hirsiin isketyissä vaarnoissa.

Laavusta muistutti katos jonka alla tuli roihusi ja jonka alla kaikki askareet suoritettiin. Kammista puolestaan rakennelman perällä oleva pieni posio jossa oli riippumatto sekä peltikamina ynnä ulkoilmasta, pakkasesta ja wiimasta erottamassa porontaljoista kursittu tiiviisti suljettava esirippu.

Kolmijalassa tulen yllä roikkui pata johon paikan isäntä oli juuri lisäämässä naisen nyrkin kokoisia lihakimpaleita. Pyyhki sitten niibin saappaan varteen ja loksautti tuppeen. Kääntyi ja kurotti suola-astian, kouraisi hyppysellisen tai pari karkeaa suolaa ja ropsautti lihojen sekaan ja hämmensi vankalla kapustalla keitoksen.

Pysähtyi kesken liikkeen. Käänsi varovasti, käsi hapuillen honkapölkkykasaan nojaavaa asetta. Sai siitä otteen, muttei kiskaissut. Riitti että tuntuma oli tiivis ja yhteys selvä. Vasta sitten tarkensi katsettaan siihen suuntaan mistä tunsi tuijotettavan ja joka sai niskakarvat pörhölleen.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Sen verta oli hämyisää ettei kunnolla erottanut yksityiskohtia. Aivan lähistöllä ei kuitenkaan mitään erityistä havaittavaa ollut ja mies kohautti harteitaan, hellitti otteen aseesta ja istahti paksulle taljan päällystämälle pölkylle. Kurkotti loimussa varimassa olleen mustakylkisen kanan ja valutti nokasta höyryävää kahvia kuksaansa.

Kuksa kourassaan nojasi pölkkykasaan silmät suljettuna, näytti kuin purjehtisi toisenlaisilla selkosilla pian koko mies. Pihkaoksat napsahtelivat omaan tahtiinsa, verkkaisaan, kukin vuorollaan, välillä saattoi kulua minuuttikin vain pelkkää loimujen huminaa kuunnellen. Metsä oli aivan tyven, pienikin risaus sieltä kuului hyvin leiriin ja valmentautuneisiin kuuloluihin.

Kasvot kauhtuneen huopahatun alla vääntyivät väliin hymyyn, kuin omistaja olisi ollut välillä unen- ja valveen rajatilassa taikka muuten vain jossakin muissa maailmoissa.

Silmät raottuivat kun konnun liki olevasta kopasta kuului koparoiden naksuntaa ja kellon kalahtelua epämääräiseen tahtiin. Nämä hajanaiset hälyt viestittivät että kaikki on kunnossa suurinpiirtein.

Nosti kuksan ja hörppäsi varinutta mustaa kahvia, muikisti huuliaan kuin nauttiakseen viipyilevästä jälkimausta. Kaivoi toisella kädellään povelta massin ja mustan käyrävartisen korsteenin. Latasi tottuneesti yhdellä kädellä pesän, toppasi keskisormella sopivan tiiviiksi ja sovitteli hampaidensa väliin.

Yhä kuksastaan pidelleen taiteili, kyyristyi ja nappasi tulen liepeiltä kekäleen hyppysiinsä, asetti sen tupakin päälle ja imaisi vetoa varren kautta. Paineli etusormella tupakin tiiviiksi sekä nakkasi kekäleen takaisin sijalleen.

Kun asettui uudelleen kenolleen, kohotti kuksan taas, hörppäsi lopun ja pisti raksista pinon säippään roikkumaan. Nosti jalan toisen polven päälle, lumpsautti läskipalat silmien suojaksi ja alkoi kiskomaan nautinnollisia savuja sisäänsä.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Auringon säde pilkisti katon raosta, osui suoraan hatun reuhkaan, muutaman tovin kuluttua toinen perässä - kasvoihin. Täysosuma, napakymppi. Piippu kirposi huulilta ja vieri rintamusta pitkin - lopulta maahan saakka. Nuotio alkoi hiipumaan hiljalleen, keitto kyllä porisi ja leyhäytteli herkullista kypsyvän lihan tuoksua lähiympäristöön.

Elämä jatkoi verkkaista rataansa kiireettömässä maailmassa niin kuin se oli vuosikausia jo tehnyt. Kiire mellasti toisenlaisilla selkosilla, markkinatalouden hulluudessa, tavarataivaissa, tehden huomaamaatonta tihutyötään inimisyhteisön henkisten voimavarojen tappioksi. Ja rappioksi.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Lienee ollut joku vieras ääni ja asettuvan tulen yhteinen aikaansaannos, yht'äkkiä silmät rävähtivät auki, muun kehon ollessa liikkumatta. Vain silmät suorittivat tarkistuksen. Ympäristöön, aseeseen, koppaan ja poroihin. Takaisin ympäristöön, pysähtyivät hetkeksi tievan kulmaan. Hymy karehti ja väänsi vasemmasta suupielestä.

Rauhallisesti nousi, valitsisi pinosta muutaman puun, asetteli ne tulen nieltäväksi ja istahti takaisin sijoilleen.

Hamusi kättään istumapölkyn kupeelta, tavoitti siitä maahan nakkaamansa poronreiden josta enimmät lihat oli pataan päästänyt. Tarkoituksella huonosti, niin että syötävää ja kaluttavaa oli vielä reilusti.

Huiskautti istuultaan käsin reiden reippaassa kaaressa tievan suuntaan. Kului pieni tovi. Sitten petäjän taimien seasta ilmaantui harmaa hahmo, varovasti, valppaana hännän asennosta päätellen, mutta kuitenkin nälän rohkaisemana.

Hivuttautui kokonaan näkösälle isokokoinen hukka. Saavutti poron reiden, nappasi sen kitaansa ja lähti astelemaan takaisin varjojen siimekseen. Kääntyi katsomaan hetkeksi asumusta ja miestä. Näytti ihan siltä kuin se olisi huiskauttanut häntäänsä kiitokseksi.

Mies pyyhkäisi kalvosimellaan silmäkulmaansa - sitä on vielä nykyisinkin kaikenlaista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

WAHVA HAHMO RAUTiON

WAHVA HAHMO RAUTiON

Suuren joen suun,
suuren veden suuren taivaan alla.

Autiolla rannalla, pajanrauniolla, alla sankan puun,
siinä päällä vankan juuren poutasäällä,
joutavana kökötän.
Yksinäni täällä.

Mökötän. Ei kuulu noutajani, soutajani.
Sitä odotan ja sisälläni manaan.

Pian aatos kääntyy,
vääntyy sielu rauta-aikaan, menneisyyden taikaan.
Sen kosketuksen tunnen hipaisuna poskeen.

Nään suuren valon yli kiertyvän ma rannan,
takaa taivaanrannan vakaana,
mataen, jakaen tienoon vienoon valoon kahteen.
Lahteen toinen ulottuu,
toinen metsän reunaan kymin ahteen.

Ja kuin wahva hahmo raution ois' seisomassa siimeksessä,
kouras' toises' wäkevässä pihti.
Silmäns' kiinni, toises' sihti,
päänsä päällä uhkaavana varressansa musta toska,
koska lyödä meinaa lietsottua, hehkuvaista rautaa.

Päätä puistan, muistan:
Päällä vankan juuren poutasäällä,
joutavana kökötän.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

TUMMA HiLJAiSUUS

TUMMA HiLJAiSUUS

Hämärän suomassa huomassa,
tievojen varjoissa, huojuvien puiden katveessa,
tiheän oksiston luona synkeä pimento.

Siimeksessä,
hämyn viehkeässä syleilyssä piilemässä osma,
räjähtämään jännittynyt.
Äärimmilleen virittynyt asento.

Puuttuu vain hermoratoja pitkin kiitävä komento.
Kyseessä on elanto.

Edessä juoksulumen kuorruttama kesanto.
Syrjemmällä ränstynyt asunto,
repsottava uksi, pönkänä katkennut suksi.
Puhki astuttu permanto, katossa leivätön korento.

Katsoo - puuduttava hypnoottinen poljento,
kun tanssii juosseiden nietosten yllä lahea olento,
liikkeiltään vento ja hento. Häilyvä hiljainen aave.
Tunturipöllö kuin haave.

Sisällä sielussaan aatoksen ento,
siivissä rytmikäs, kiihkeä... viaton into.
Yhdessä kehossa lento ja onnen tunto,
uhrinsa anteeksi anto ja äänetön kuolema.

Näkyä hätkähtää kätkä ja kääntyy pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

URKiNTAA

URKiNTAA

Mitä pitemmälle tätä vuosituhatta eletään, sitä suurempi osa kansasta pääsee vuorovaikuttamaan sähköisen verkon kautta. Tavalla tai toisella, sisällöstä riippumatta. Olemaan interaktiivinen.
Utopistiselta tuntuu tietenkin sellainen ajatus, jopa absurdilta, että jossakin olisi konehuone missä verkossa tunnistetun inimisen tiedot yhdistetään niin, että alushousun värikään ei jää salaisuudeksi jos sen on tarve jonkun tietää.

Tai jopa niin että tunnistetun inimisen taipumukset, mieltymykset, poliittisuus, aktiivisuus jne. ovat selvitettävissä. Vihjaan siihen että Orwellilainen yhteiskunta, pikemminkin valtio on kehittymässä, halusimmepa tai emme. Tietoa kerätään niin valtavia määriä inimisestä, että sitä ei tavallinen kuolevainen enää käsitä.

Määrät ylittävät keskiverron numeerisen ajattelun ainakin nuoremman sukupolven osalta joilla ontuu jo ruokakaupassa käynti, jos setelirahalla pitää ostaa viikonlopun eineet.

Nyt jotenkin alkaa vaikuttaa siltä että rupusakin nettiaktiivisuus on yllättänyt nomenklatuuran tyystin housut kintuissa, vaikka sillä itsellään on ollut kaiken aikaa nokan edessä nähtävillä mihin aidosti vapaa tiedonkulku johtaa. Metsää vain ei ole nähty puilta.
Ähäkutti! Ähä-ähä!

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Nyt kun asiaan on siis vihdoin havahduttu vallankammareissa, ollaan sitten, pienin, lähes olemattomin nytkäyksin kiristämässä vapaan tiedon kulkua. Perusteluna on jälkikäteen helppo käyttää jo aiemmin hyväksyttyjä "demokraattisia" toimintatapoja.

Nämä demokraattiset toimintavat on nähtäväti kopiotu
suoraan €uroopan Unioni:n "Salaisista kansioista"
”Euroopan kansakuntia pitäisi ohjata kohden supervaltaa ilman, että niiden ihmiset ymmärtävät mistä on kysymys. Tämä voidaan saavuttaa toinen toistaan seuraavilla askelilla, joista jokainen on puettu taloudellisen päämäärän muotoon mutta jotka väistämättä ja peruuttamattomasti johtavat liittovaltioon.”
Totesi Jean Omer Marie Gabriel Monnet (eräs €U:n perustajista)

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Tietoverkkojen kontrollia ollaan siis ajamassa näennäisesti äänestäjien tuella, hyväksynnällä ja valvonnassa.

Siinä vaiheessa kun tavallisten inimisten tiedonkulku, erityisesti sen nopeus todisti, että mitä tahansa sontaa, mitä nomenklatuura suitsitun "vapaan" median kautta suoltaakin, ei enää toimikkaan niin että sillä vaikutetaan yleiseen mielipiteeseen ja sen suuntautumiseen, tapahtui ´toimintatapojen muutos. Käännekohta, ainakin eräs oli lapsipornon esille nostaminen.

Kukkahattutädit saatiin yllytettyä kirkumaan lasten ja moraalin ja ties minkä puolesta lapsipornosta. Sikäli niin että asiahan on todella aktuelli ja tosi, ollut jo pitkään, mutta vasta nyt sitä käytettiin askelmana lakeihin ja asetuksiin jotka rajoittavat, antavat oikeuden tarkkailla tietoliikennettä.

Kalikka kalahtikin heti kohta, Nikki & Co. pisti argumentteja esiin sensuurin mielettömyydestä, koska varsinainen asia, se lapsiporno, ei noilla toimilla esty.
Asia unohtuu inimisten mielissä mutta jää olemaan, elämään.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Nyt seuravana askeleena on "LEX Nokia - urkintalaki". "Kaikille vaaraton, oikeuksia tukeva" laki joka antaa muillekkin kuin vain yhteiskunnalle oikeuden valvoa viestiliikennettä. Askel siis tämäkin. Nomenklatuura juoksee kilpajuoksua kansalaisten kanssa siitä kuka ehtii nopeammin reagoimaan ja selittämään sen parhain päin.

Seuraavana lähitulevaisuudessa odottaa vuoroaan RED BUTTON-nappi jonka jokainen REHELLINEN sivuston pitäjä laittaa sivulleen, että lukija voi mielensä pahoitettuaan ilmiantaa lukemansa viranomaiselle. Siispä - OLKAA HYVÄ:
Tuntuuko tutulta? SNTL:n aikaan kaikki vakoilivat ja ilmiantoivat toisiaan, kuten myös DDR:ssä ym. kaltaisissaan maissa.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Ehkä kuvaavin esimerkki netin toimimisesta suurten joukkojen tietojen ja mielipiteen välittäjänä, ihan kuriositeettina, vaikka useimmat sen jo noteerasivat syksyllä, on se, että Vanhanen ja Katainen tekivät itsensä naurunalaisiksi vakuuttamalla, ettei lama tai taantuma vai mikä sen nimi jo nykyisin lieneekään, koske meitä suomalaisia.

Ja kaikki nettilukutaitoiset alkoivat ounastella jo Juhannukselta viimeistään että pian ollaan kuusessa. Monet paljon paljon aikaisemmin jo. Syksyllä asia oli sitten viimeisillekin selvää pässinlihaa, paitsi näille neropateille jotka jankuttivat viikkokausia yhtä ja samaa.

Pikkuhiljaa jopa nomenklatuuralle on alkanut valkenemaan netissä näkyvissä piileskelevän nopean tiedonvälityksen voima ja toimet sen suitsimiseksi ovat työn alla.

Kyllä nyt olisi tavallisella rupusakilla enemmän kuin etsikkoaika ajatella ketä meinaa tällä vuosituhannella äänestää ja minne. Ja miten rajoituksiin reagoi.

Arsenikki on vahva mauste, joka voi helposti pilata koko päivällisen. Mutta wäkevästi suosittelen.

Sairastamme tuhoisan vaarallista afluenssaa. Tartunnan saaneet haluavat pitää kiinni saavutetuista edusta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

KAKSiN AUTiOLLA SAARELLA

Elegian kuva-aiheessa sannikkaat, kesäsellaiset ovat sään armoilla,
jossakin kiven tai betonimöhkäleen päällä.
Pakastimesta raastetulla hileellä kuorrutettuna.

Ehkä näidenkin nokkiin olisi sopinut pursotetut
kerma- tai partavaahto nokareet
muistuttamaan pohjoisesta pallonpuoliskosta.

ELEGiA

ELEGiA

Korot ovat laskeneet, askeleet vaimenneet,
tunteet hetkeksi laimenneet, lientyneet;
parit toisistaan irti kiertyneet.

Viimeinen taika Paratiisissa.
Naarmuinen vaalea autio parketti. Warhaisaamuinen.
Tiskillä tuhkainen lasinen asetti.
Joku viskillä huuhdottu nuokkuva äänetön kurkku.

Pöydässä tyyntynyt kuohuva parmas.
On taantunut sumea haaveinen katse,
laantunut lepoon viehkeä sääri.
Vaipunut laskoksiin upea vilkkuva reisi

Kulunut tovi jo viimeisen kiihkeän tanssin jälkeen,
aika on juossut. Etäinen, hätäinen katse. Nyökkäys.

Ulkona räntäinen sää, huiviin kiedottu pää,
vieläkin huumasta pyörällä.
Saapikkaat tilsaavat sohjoista reittiä;
tuuli on koleaa pohjoista, talojen nurkissa pyörii,
polvissa hyörii, hipaisee paljasta lämmintä reittä.

Helman alta,
ilman lupaa,
kuin ilkikurinen yövieras.
Toisessa kädessä korkokengät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

PYHÄ KYHÄELMÄ

PYHÄ KYHÄELMÄ

Huuruiset kuuraiset tunturikoivun ritvat
varistavat kimmeltäviä kristalleja leijuvana pölynä
ahavan paahtamille kasvoille vastavaloon.

Hiutaleet lävistyvät karkeaan sänkeen,
eivät ennätä hankeen, kinostuvat leualle nietoksiksi.
Siksi kohotan reuhkaa, laavaan kintaalla naamaa.
Maailman kiireille hohotan.

Puuskutan ylös kallasta, metsän rajassa,
aamun varhaassa, parhaassa ajassa,
tunturinlakea kohti pohtien.

Mielessä yhä pyhä kyhäelmä hukkien willeistä häistä
näystä jonka unessa muinoin näin.
Niinpä ehdoin tahdoin rinkan täyteen ahdoin.
Minkä mahdoin?
Eilen vihdoin lähdin, tänne saakka ehdin.
Ja nyt kintut, onnettomat ketarat jo tekee tenää,
vaikka matkaa enää muutama onneton mitta.

Jatkan samaa auvoista kaavaa - kapuan,
apua sauvoista otan jos on tarpeen.
Kiirunaparveen osun ja hosun.
Kun koura kameran lakkarista nappaa,
ne hatkat ottaa ja jatkaa jo matkaa.

Wiimeiset piinaisat metrit kipuan - ei edes sutta,
koko vaiva aivan hukkaan.
Käännän sivakat, sauvoilla vauhtia pukkaan.
Nautin kyydit livakat ja palaan alas Kaamasmukkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

ÄLÄ HAAVOJASi NUOLE - VÄiSTÄ

ÄLÄ HAAVOJASi NUOLE - VÄiSTÄ

Kyllä juttu selvä on jo nyt.
Korppi, yks' tuttu.
Ääni perin käheä, lopen eheä, mut' herkullisen mehevä.
Ja ronkkuu!
Hämyssä, koin sinisessä sävyssä.

Kevät, se siitä tulee.
Väittää, aikoo viettää pian itse häitään.

On musta, hieno juhlapuku, su'ittu,
viikattu ja liipattu,
valmiina jo hällä yllä.
Sen huomaan huomenkävelyllä.

Korppi, ensi airut ainut
kun luonto vielä kuollut - lähes.

Vain muudan ujo jänes, arka parka,
jok' lihoistansa kiinni pitää; utukassa liikkuu,
kettu kintereellä.
Laatii paluuperän - voittaa tämän erän.
Henkee palkinnoksi vaatii.

Ilma natturasta sakea, polku kapea,
hanki rapea on kovin revon tassuun,
siit' mieli hieman apea,
mut' saalis makea kun siirtyy massuun.

Ja jahti jatkuu, on sama elon tahti.
Älä haavojasi nuole - väistä,
juokse taikka kuole.

Korppi aihkin latvuksessa höpöttää vain
tällä haavaa häistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

KERMiKKÄ

KERMiKKÄ

Tassut liikkuivat, elivät ajon kiihkeässä tuoksinnassa mukana vaikka eineen hankkimisesta oli jo puoli vuorokautta aikaa. Jänes oli muuttunut jo lähes täydellisesti suonissa kiertäväksi energiaksi. Hiljaisia, vaiston vaimentamia kiihkon vinkaisuja karkasi hiljalleen pakkaslunta varisevaan raikkaaseen ilmaan Gurravarren rovassa. Paikassa jonne peltipailakalla ei ollut pääsyä, eikä muullakaan inimisen pelillä. Ainakaan niin, että pääsisi yllättämään.
Niin oli ovelasti ylärinteen kautta kierrellyt ja sieltä laskeutunut jyrkkää kallasta pitkin lepopaikalleen.

Vähitellen huiskahäntä palaili iänikuisilta metsästysretkiltään helmikuulle, tähän elettävänä olevaan aikaan. Ei kuitenkaan vielä kavahtunut hereille saakka vaikka korvat kyllä automaattisesti haravoivat lähitienoon rapsahdukset ja analysoivat ne vaarattomien kategoriaan.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kuono oli hännän tyvessä, sitä ei haitanneet sisuskalujen tuottamat kaasut, jotka inimisiä niin joskus kiusaavat. Luonnossa kaikki on niin luonnollista ettei siihen oikeastaan kiinnitä edes huomiota.

Kuitenkin sen, näennäisesti, ulkopuolisen vinkkelistä tyystin levollisen kehon sisällä oltiin kyllä herkässä tilassa. Valmiina räjähtävään energian purskahdukseen lihaksiin ja niiden kiidättämänä vaiston määräämään suuntaan jos suinkin vain olisi tarve.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Siinäpä se pähkäili päivän mittaan mahdollisesti eteen tulevia suoritteita, aloitti ensimmäiset uniset verryttelyt. Kyljellään suori itsensä.
Käpersi selkänsä sitten mutkalle, vastavuoroisesti, niin että etutassut ylsivät hännän tyveen. Nuolaisi samalla muniaan kun kerran ne sopivasti tarjosalle siihen sattuivat.

Ja siitäpä heti muistuikin mieleen, että pikku hiljaa tässä olisi valmistauduttava luonnon määräämiin tehtäviin. Morsion perään olisi wielä suoriuduttava, vaikka ikää jo on. Pian polttaa anhiton kiima verisuonissa ja panee juoksentelemaan pitkin selkosia ja kairoja. Kuseksimaan jokaisen pajun varteen ja korrenkin jos sattuu silmään vain pistämään. Ei sille kertakaikkiaan mitään mahda.

Kahmalotolkulla sitä on sitten lunta kauhottava kuumottavaan kitaansa janonsa sammuttamiseksi taikka lompolo tahi kaltio tyhjäksi latkittava.
No joskus äytsin silmäkin sen asian ajaa.

Ja sitä tuoksua, sitä ihanaa, huumaavaa, pyörryttävää tuoksua, sitä on koko ajan tuivertavasta ilmasta haettava, niitä muutamia satunnaisia feromonin hiukkasia, molekyylejä - sanovat tiedemiehet, niitä jotka nokan limakalvolle osuessaan pistävät sellaisen wimman ja sinnin päälle, ettei kahta puhetta - Lempo soikoon.

Että osaakin sitten naaras tuoksua niin syötävän hyvälle. Hienosti on luoja aikanaan asian järjestellyt, ei se turhan päiten tuota ole mietittäväksi ja pähkäiltäväksi saattanut. On sille tarkoituksen laittanut. Astumishommin se johtaa. Sehän selvä se. Selväpä hyvinkin on.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Havahtuu siitä makoilultaan muistelultaan ja ottaa aamupäivän työlistan taas esille. Einestä on ensin mietittävä, se asia on pantava korjuulle.

Mihinkä suuntaan sitä oikein tänään lähtisi. Poadsujeäggiin vaiko välillä ihan toiseen ilmansuuntaan?

Kapsahtaa sitten pystyyn, jaloilleen, päätös on tehty ja se pitää. Tapan Piettiö-Uulalta kermikän, syön napani täyteen, huilailen täällä vielä jonkusen päivän ja lähden sitten kaartelemaan jänkiä pitkin outametsiin. Saattaa se hyvinkin olla että jostakin sakeammasta korvesta nokkaan tujahtaa jonkun siveellisen typykän kiiman kutkuttava tuoksu ja kun sen luokse sitten kenties osaudun, niin aikani ensin leikkiä lasken, kiertelen ja kaartelen, hulluja puhun ja lupaan.
Sitten kun alkaa kihertäämään ja peräänsä esittämään, nousen selkään ja astun sieluni kyllyyteen. Puren sitä niskasta niin kuin meillä tapana on ja murisen sille rakastettavaan sävyyn mukavia ajatuksia.

Heittäytyy etutassujensa ja hartioittensa varaan ja venyttää takajalkojen reisilihakset äärimmilleen. Sitten takajalkojen varaan, peräsin pystyssä sama temppu etutassuille.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Kaikki tuo edellä mainittu ilman kuukausikorttia ja maksullista ohjausta. - semmoselta naaraalta joka alvariinsa ylläpitää aluhousujansa sukkahousujen päällä hassusti ja tulee neuvomaan: "Venytä-venytä!"

Se joka katselee ääneti ja kääntelee päätään. Kyllä sinä olet vielä lihava, vielä 100 käyntikertaa määrään, että kelpaat itsellesi. No maksaahan se, mutta sinähän tässä lihava olet, minä vain neuvon.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

Eipä jää hukka kuntosalia sen enenpäsään akkiloimaan. Loikkaa myötäleeseen, pujottelee rovassa kepeillä loikilla, maukas, juuri kellistetty kermikkä mielessä niin että vesi jo huulesta hierelle tippuu.

Kiristää tasaiselle päästyään vauhtia, suunta on selvä, porot tiedossa, pieni tiedustelu Piettiö-Uulan suhteen. Jos on wiinan pelissä, ei muuta kun atrialle ja viehkeästä, kiimalle tuoksuvasta naaraasta kylläisellä, pinkeällä vatsalla ajattelemaan.

Niine hyvineen katoaa tämä onnellinen huiskahäntä vitelikköön ja jättää kertojan ja lukijan haikailemaan omista rakkauden töistään. Jos niitä sattuu olemaan. Tahi sitten ei.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

HUKAN LYKKY

HUKAN LYKKY

Tänään on oiwa päivä. On on.

Allakan mukaan aurinko nousee näköjään
ja todennäköisesti jokseenkin,
miltei vuorenwarmasti,
mutta on ehken pilvessä - vältyn nokilaseilta tällöin.

Jos vielä sataa, ei edes turhaa huolta metsäpaloista.
Kello näyttää sitkeästi ohikiitävää aikaa
ja radio wiimeistään vakuuttaa että kello ei valehtele.

Ei lottovoittoa yhäkään - onneksi, senkin tarkistin;
harkitsin ja nostin samalla tammukoita sulamaan.

Savustan jahka ennättävi meillä päivä puoleen
ja tallel' nahka poron, kinniraasu tosin, yhä on;
alle pepun sekä repun;
ynnä yhden hepun, wanhan ketun. Joka tulee.

Ei siis syytä herkun suhteen huoleen.

Iltapuhteen tätä tuttuu avustan,
hällä hätä, hiuksii nyhtää, tyhjää nyhjää,
paikkaa nuttuu, on harmi, miettii yhtä juttuu
syystä jonkun pikkuserkun pikkunuhteen.

Pieni vain on huoli, sielun arpi; rikku,
sen luulen - suklaalaastarilla peittää,
jos kahven päälle keittää
ja wanhat murheet roskiin heittää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne