TYVENNYTTYÄ

TYVENNYTTYÄ

Niin kuin vain kauneus voi asettua maan päälle,
niin asettelee hurja tuuli tuomansa valkoisen pölyn
sellaiseen kertakaikkisen unohtumattoman
kohtalokkaan näköiseen hurmaavaan.

Tuo äkeä äkämys
joka vast'ikään ruoski vastaseen mentäessä kasvoja,
voiteli kirveltävää ahavaa pikkiriikkisillä jääneuloilla
muka lohduttaakseen ankaruutensa toimia.

Mutta eihän silläkurin mene;
vasta tyvennyttyä,
kun varikkotakin hupun ja kaulusryöpyn sisältä
paljastuu aistimia ottamaan näytteitä työn jäljistä,
alkaa se leppymisen vaihe - omaksumisen aika.

Kuulimia miellyttää tietenkin se,
että pysähtyneisyydessä kuulee sielunsa mutinan,
eetokset ja entoaikomukset.

Näkimiä taas se,
että aistii mielentilansa kaiken kattavalla hipaisulla
lumen hiutaleille, siukaleille ja ryyneille
myrskyn puhaltamalla asetteleman järjestyksen;
niin sanotun taiteellisen vaikutelman.

Sen joka kantaa koko maisemaa valtavirtana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne