lauantai 18. helmikuuta 2017

MUiNAiSET


MUiNAiSET

Liekehtivä verenkarvas esi-isäin maa
saa synnynnäisten herkimysten eetokset laukkoon;
sitä ei voi opetella - sitä joko on tahi ei.

Ja päin vastoin -,
sellaista edes yritettäessä joutuisi olematon
herkästi noloon asemaan;
saattaisi saattaa itsensä suruvoittoiseen tolaan,
kiikkumaan elämän mittaisen draaman kaarelle.

Sellainen on raskasta kenelle tahansa;
pitkäaikainen jatkuva suruvoitossa kahlaaminen,
ympärillä vain ymmärtämättömiä ymmärtäjiä
jotka taputtavat hartiat aroiksi
silkkaa pelkkää osanottamistaan.

Toki useimmat pitävät draamasta - toki, toki,
mutta loppujen lopuksi on aika pieni joukko se
joka siinä elää haluaa.

Istahtaminen liekehtivän taivaanpiirin tykö
tuo elämisen suuren tunteen liki muinaisiin;
hengen ento on herkässä.

Sielut värisevät yhteyden muodostumisen onnesta,
avaavat siipispankkonsa
ja hetkessä taivas täyttyy lentävistä häkeistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

6 kommenttia:

  1. No voi sun S-tna! Ihmettelinkin jo, mihin runot olivat jääneet ja sitten kun hain nimellä, niin "ei pääsyä sivulle". Mielestäni sivuillasi ei ole ollut mitään bannia aiheuttavaa, joten sen täytyy olla kiusantekoa sananvapautta kohtaan. Onko pitkäkin banni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vajaaälyisen kiusantekoa - epäilen. Kun eivät
      kykene todistamaan typeryyttään kirjoittamalla,
      käyttävät lapsellista keinoa.

      En tiedä fb-osapuolen rangaistuksen pituudesta
      ja omaa tässä harkitsen par'aikaa.

      Aktiivirunonharrastajat osannevat osua tähän
      runoblogiini ilman fb:n apua - oletan niin.

      Paljon on tietenkin kyse kunkin kehtaamisesta,
      viitseliäisyydestä näin klikkaamisen aikana...

      Poista
  2. Eikun lisää tekstiä jan hyvää vointia! totesi antti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä sanojen asettelu ole
      tietenkään naamakirjasta kiinni,
      mutta usean vuosikymmenen aikana
      kertyneiden ystävien yhteystiedot
      olisi tietty tähelliset jossain
      muodossa.

      Poista
  3. Toivotan sivusi tervetulleeksi; runot ja ajatukset. Ilkeitä ihmisiä on ja mahdollisesti sairaita myös, toivon että sivusi palautetaan ennallaan takaisin. Toteaa Ulla-Maija.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi