LAiSKANSUONi

LAiSKANSUONi

Selkävoittoa tavoitteleva valo harppoo väkivahvana,
aamu aamulta yhä varhempana,
tunkee kuolpunan mäntyviidakon läpi siilaantuneena.
nujertaa hämärää ihan sitä tehen.

Jos ei mistä pääse,
puikahtaa sivuun
ja heijastuu eeskahtaalta puuta,
mutta tulee.

Vielä ei huurusta,
selkeää on  - kuulasta - paikoin kuuraista,
laheasta tuppurasta ei havaintoa näillä ajoin,
on vasta orastavan kevään heiniä.

Parahultaisesti kyllä sellainen maku nyt,
heräämisiin on kiinnitettävä väkevää huomiota,
muuten jää pian virkoamatta;
huomenen auvoisasta kelkasta kokonaan pois.

Sillä kurin sitten ihka ensimmäinen titi-tyy kuulematta;
ja sitä mukaa ensimmäinen ti-ti-pä hyvin-niippä tyy...
sehän jää tietenkin vastaamatta.

Ryhdistäytymistä siis penään itselle,
vermistelevä laiskansuoni on napsattava irtipoikki;
vaikka sitten nyhjäämällä se kesäteräleukulla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne