PUUT SATAVAT

PUUT SATAVAT

Lumi kyllä koristaa kauniina hohtavana,
somistaa vähäeleisesti maisemaa,
siloittaa suurpiirteisesti mantua,
ripottelee untuvan kevyttä höykäsen pölähdystä.

Keijut tansivat pähkinöitä särkien Joutsenlampea,
siinä siinä - siinä varisevien siukaleiden lomassa;
pujahtelevat immelmannein toistensa sivu ja läpi.

Hiljaisuus mykistyy,
tekee tenän,
käy sihisemään hiutaleiden hinkatessa toisiinsa;
tiukujen helinä hukkuu mustavalkeaan kohinaan.
On vain.

Puut satavat,
varistavat hopeaa orastavan ensisäteen niskaan
lounatuulen leuhahduksesta.

On tulen oikea hetki,
ponsi tukevasti pivoon,
rasakka isku tervarosoiseen honkapölkkyyn.

Pirstaleet sinkoutuvat kipinöiden pakkaseen,
ovat herkästi tulehtuvaa sorttia;
liekki syttyy sytyttämättä - ankarasta iskusta,
tulipasillien rynnätessä herkuttelemaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne