SiLMÄMATO

SiLMÄMATO

Kauneus lentää vastaan pyörällä pyöriessä,
osuu silmään tömähtäen;
kyhnyttää siipensä irti - eikä lähde pois.

Ravistelua.
APUA!
Silmämato.

Eikä tarvitsekkaan lähteä - saa olla - ei vaivaa,
jos siitä riesa tulee,
pakkosyöttää sille jokusen päivän Urbanistania,
laantuu lempohinen
ja alkaa näkemään kaiken harmaana.

Harmaa on toki kaunis suvella,
sekoittuu kaikkiin väreihin niin hyvin,
että kesäturistilta katoavat tunturit näköpiiristä;
sulavat horisonttiseen.

Mutta että harmaita asfalttipihoja,
-katuja, -toreja, -kulmikkaita seiniä.
Kieltokylttejä peräkanaa,
toinen toisiaan kieltäviä, kaiken kieltäviä.
Kauneus henkitoreissaan jonkun puiston
kuolleeseen kulmaan kätkeytyneenä unikkona.

Sieltä se pinnisti ilmaan ja lähti pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!