PAHA iLMA
Sateen takana häämöttää autereinen maa,
jänkäiset rinteet tunturin kupeilla höyryävät,
aurinko iskee silmää pilvenlongasta.
Kohiseva myräkkä on ohi tohinalla,
loitonnut varpuja ruoskiva sade,
lehvästöä piiskaavat kuurot,
purot puuroutuneet roskaisiksi ränneiksi.
Selvästi sää jännittyy,
kiristyy kirkkaaksi helotukseksi
saa näkimet siristämään räystään alla suojassa.
Poistuva pahailma jättää jälkeensä märkää;
litisevää lätisevää kaikkialla laajalla aavalla,
vain ladon alus jotakuinkin kuivaa.
Sateen pitäjän tolalla vaikeuksia,
haikeuksia tunkee näkymästä mieleen,
osa iskostuu kieleen - takaumia lapsuuden ladoista;
ne kakaistaan äänettömästi vapauteen.
Sanattomia sanoja leijailee niitun syliin.
Palttoo lennähtää heinäkasan rippeille,
romuluinen äijän motlake köllähtää selkäpiilleen,
taittelee kourat päänsä alle.
Uni laskee levolle ja sulkee näkimet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi