SiNiSEN KEPEÄ VARJOTTOMUUS
Ahh - kun muistelee sinisessä udussa liikkumista,
olemista elämistä,
joskus vuosia sitten - uutena,
niin kaipa sitä kokemusta yhä vieläkin kaihoaa.
Ensimmäisiä ankaria havaintoja hiljaisuudesta,
luonnon ylimmäisestä vallasta metsän sylissä;
ilman varjoaan kulkevan jäljet kinoksen halki,
sielu kutvailemassa vapaalla jalalla,
liihottelemassa omin nokkinensa,
poissa päällepäsmäröimästä sitä mitä saa ajatella
ja mitä ei.
Oudolta silloin maistuva tieto makusteltavana.
Ja ymmärrys, että tätä lystiä on vain rajattu aika,
auringon nousuun - reilun kuukauden päästä.
Tuolloin eetos palaa varjojen myötä
Ultima Thulen wanhojen mukaan.
Aattelin - toivottavasti tuttua tomumajaansa kaivaten,
ettei vaan äkkinäisyttään tormaisi jonkun muun
uksia kolkuttamaan höppänä.
Sielun pitkä vapaavuoro on
vähintään yhtä värisyttävä kokemus
kuin että äkin yhtenä aamuna huomaa taas
varjojen seuraavan nöyrinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi