MERiSAVU
Toistakymmentä pykälää parahultaisesti,
vesi kiehuu, puhaltaa navakasti rantaan päin;
muuten silkoa harmaata.
Niin tasaisen, että villalanka ei erotu taustasta,
jos mokoma olisi viritetty kulun poikki
markkeeraamaan hämähäkin seittiä.
Villasukkakaan muutoin - siis erotu moisesta,
kuin lämmittämällä kumpparin sisällä
kun se jättää kumppaninsa kera vuorotahtiin jälkeä
vasta silotetulle sannalle.
Mutta hyvin tuulettuu yksinkertaisen huopakaton
suojassa lymyilevä nuhjaantunut humeetti,
ajatukset kirkastuvat niin häikäiseviksi,
että silmät vetistyvät;
pysähtyminen jättää kaksi noroa meren suuntaan.
Sielua pitää huudella lokkiparven keskeltä,
mokoma on äitynyt niiden vapauden tunteeseen,
oitis ponkaisee sinne lesottamaan
kun silmä ennättää välttämään.
Hileen kilinä vedenrajassa on runoa,
herkillä sormilla soitettu oodi ahneille kuulimille,
jonka otsonin makuinen merisavu maustaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi