LANA
Aivan mahoton myräkkä ehtoolla,
tuprutti pakkasensiementä niin tihiään,
että ahavaa kirveli kun leukaluita tuuletti uksen raosta
ja silmät helisi vuolaina koskina jäätyneitä kyyneleitä
moisessa tuoksinassa.
Arvaa sen jo äkkinäinen vaikka mikä,
millainen meteli siitä syntyy
kun ruoskii pureva koillinen viillellen
ja ryöpyttää sekaan tunturin verran raapivaa lunta.
Reuhtoo metsästä tykyn irti,
tuiskuttaa tielle poikkinietoksiksi siinä missä käy,
missä vähänkin aukean reunaa löytää.
Ei tuollaiseen tuprakkaan hirviä piikawanhuskaan
sikäli mikäli meinaa ehtansa eheänä säilyttää.
Vaan somastipa tuo kaiken pyöristää,
tasaa ja lanaa särmät sekä joutavat töyssyt
laakeiksi hohtaviksi aavoiksi
joita viiltävät tummanpuhuvat metsäsaarekkeet
ja jängän karhakistot.
Vaikka tuiskun aikana vihaksi käy,
niin kylläpä se salskean äkeä mieli laantuu,
taantuu huomeneen urkenevan kauneuden edessä
ja koettaa kyhäillä piiloon myhäilevää hymyään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi