lauantai 4. kesäkuuta 2016

ELÄMÄÄ RANTTEELLA


ELÄMÄÄ RANTTEELLA

Huoh - sää on viilentynyt hyvin;
näkeekin paremmin
kun hikikarpalot lakanneet valumasta otsalle,
herenneet sumentamasta silmiä.

Raekuuro oli hyvä enne - yläkerran lupaus,
oire aiemmista paremmista myöhemmistä ajoista.

Viidentoista asteen yläpuolelle kivunnut helle
alkoi maistua esileikiltä elävältä paistumiseen;
palautti jälleen tolkun pinnalle mielikuvan siitä
millaista on hyväuskoisten helvetin esikartanoissa
maallisen vaelluksen päättymisen jälkeen.

Kyllä sitä mielellään työtä tekee,
astumista vaikka - pitkin lähiseutujen mantuja -,
kunhan vain ei hikeä pukkaa.

Ahnehtiminen nääs sattuu olemaan kuolemansynti
lähes kaikissa uskonnoissa,
jopa siviilirekisterissäkin.

Rantteelle palannut arktinen hysteria on onni,
viimeiset vaaleat kivet asettelussa,
sorakeko latistunut läjäksi erillään olevia hietasia.

On niin ihana ensimmäisen synnittömän olo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 3. kesäkuuta 2016

KESÄiLLAN VALSSi


KESÄiLLAN VALSSi

Onko olemassa parempaa ryhtymistä kesään
kuin pikkiriikkisen peräprutkun säksätys
liki peiliksi tyventyneellä järven ulapalla
sen piirtäessä viivaa siniseen pintaan.

Peräteljolla ukko,
huopainen hatunreuhka hajamielisesti kallellaan,
kahva kourassa - siristellen silmiään kilossa.

Kokan tuhdolla,
kukkamekkoinen nainen sivuttain - missiasennossa -,
jalat yhdessä siviästi, kasvot menosuuntaan.

Kaikki äänet kiirivät pysähtyneen veden yli;
lipumaan asettuneen keulan kohinan lakkaaminen,
soutimien kolahtelu niiden asettuessa hankaimiin:
muutkin verkonlaskun tuoksinasta johtuvat äänet.

Ärräpäät toimittaa vastarannalle
toiselle vastarannalle asettunut kaiku
joka pallottelee niitä aina mykistymiseensä saakka.

Tiiraparin kirkuna pesäkaria lähestyvälle venholle.
ukon sadattelu mokomille hupsuille;
kuikan huuto tämä kaiken soreuden yllä.

Kesäillan valssi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 2. kesäkuuta 2016

SATEEN JÄLKEEN


SATEEN JÄLKEEN

Ukkoskuuron jälkeinen salskea tuoksu,
ajallaan - kesän ensimmäisenä päivänä,
sitä täytyy pysähtyä nuuhkuttelemaan.

Lehvästön aromit purkautuvat väkevinä,
leijuvat näkymättöminä pilvinä,
valtaavat raikastuneen ilman.

Haistimen aukot kiskovat urkenevaa kesää hartaina,
ylähuuli vetäytyy taapäin oriitten tapaan
haaliakseen hajusta paremman otteen.

Paine putkistossa hellittää - kohina vaimenee,
mieliala kohenee entisestään sellaisella hopulla,
että eikö tuo pentele vieköön
kohta ole vaarassa luiskahtaa riettauden synniksi.

Sielu laulaa - vain kumppali puuttuu;
tanssiksi tässä saattaisi äkkiä päätyä panemaan,
jos vain jonkunkaan sorttinen muori eteen osuisi.

Huumaantunut mieli tekee tepposia,
metsän tonttuja vilahtelee siellä sekä tiellä,
keijuja leijuu puiden päällä.

Eikä ilmiöstä ole tulla loppua lain,
vaikka kuuro meni ohi kohisten jo aikaa sitten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

FOLiOSOFiAA


FOLiOSOFiAA

Sanoja tulee niin vinhaa vauhtia.
Ja menee - semmosta "haepakkata" -,
jotta useimmat eivät ennätä niihin ihastua,
eivät vihastua.

Parhaimmista ei saa oikein otetta
ammattimainen harrastelijakaan;
net pitäisi varmaan stanssata - lyödä rautaan -,
ruostumattomaan.

Että kestäisivät ajan saaton
josta veikataan täyspäisten piirissä pitkää -
lähes ikuista -,
huolimatta hätähousujen vouhkaamista.

Televisio on tylsistyttänyt sanamaailman tyyten,
pitkässä juoksussa kaikkei herkullisemmat
ovat painuneet Unholaan,
vaipuneet sen aajeisiin huojumaan virvatulina.

Ellei sitten joku hullukas saa päähänsä
kamuta korkean vuoren kiirelle niitä muistamaan,
tahi loiki hurmospäissään huojuen vaikkapa
meren rannan yksinäisyyteen harppomaan sannan yli
jota vuorovesi huuhtelee.

Wanhoja kertaamaan - uusiin vertaamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 31. toukokuuta 2016

MURKU


MURKU

Yhtenä aamuna,
se oli jotain haaveilun hupsua aikaa;
koko topos pehmeän upeton vallassa,
kultainen kehrä sumeana helottamasa tumannon läpi.

Satumainen tunnelma,
todella velmumainen olo;
pistät kätesi ojennukseen eteen päin
ja osa siitä liukuvärjääntyy pois;
sumu ahmaisee hyppyset - vie koko käden.

Eikä tyydy siihen;
lipuu riettaasti pitkin kyynärää ,
on pian hartiassa kiinni hotkaistakseen uneksijan.

Uskomaton tunne vaikuttaa vain mystiseltä;
ei uhkaavalta lain,
pikemminkin kiihottavalta.
Päätyä nyt usvan sisuksiin.

Parikymmenmetrisen vaipan päällä heleä -
hereän oloinen varhaiskesän auvoinen huomenaamu
tulvillaan upeaa siipiniekkojen konserttia.

Läpinäkymättömän autereen sisällä -
haaveissaan haihatteleva haamu hakee raajojaan
tanssivan terhenen uumenista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 30. toukokuuta 2016

BiLL


BiLL

Puuskutusten, taka-ajatusten
ja manausten lähes luotteiden veroinen ladonta
askeleiden tahtiin saa aikaan rytmin;
se on kaikessa - ihan kaikessa,
sitä vaan ei hevin usko ennen äkkäämistään.

Suuremmoista Bill - sanon perillä tuttavallisesti;
hänen korkeuttaan voi puhutella aina etunimellä
kun ollaan kahden.

Yleensä olemme - taatusti,
sillä kolmella suunnalla rannaton hyinen
ja neljännellä asumaton koskematon ylänkö.

Näkymät sitä luokkaa,
että sieltä näkee ihmisten sielujen sisimpään
vaikkei pieteettisyistä katsoisikaan.

Avaruus - suuret ulottuvuudet aikaan upotettuna
on yhtälö joka jää monelta ratkaisematta
kun on muka "tärkeämpääkin tekemistä"
kuin töllistellä kuollutta kivi- ja vesierämaata.

Niinpä niin - mikä ilon ja riemun päivä -,
etteivät kaikki tuppaa vuorille yht'aikaa;
tulisi leivästä ja kalasta niukka,
vedestä suoraan uupelo.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

SALPiETARi


SALPiETARi

Isokoskeloiden hilunpilttuu jatkuu,
pientä pintakalaa ahmitaan käkättimiin hurmiossa,
monta monta vatsalaukullista surutta;
itarimmat rannaneläjät puhuisivat jo matkalaukuista.

Tilaisuus huipentuu syöminkeihin vesirajassa,
pikkukalat päätyvät lopuksi lannoitteeksi - kallioille -,
vaikkeivät ne salpietarillakaan siitään isonnu enää.

Tämä on Satumaa
vain kivet kasvavat - nekin kutistumalla;
tätä nykyä lähes kaikkialla meren rantamilla
on vesirajassa kertakaikkisen upeita
hiekansynnytyslaitoksia,
nääs kun tällä ihmeellisellä seudulla
kivet olivat ennättäneet kasvaa aivan valtaviin
mittoihinsa aikain saatossa ennen ihmisten tuloa.
Tasoitteesta kehittyi niin sanotusti pula.

Tunnen nykyään itse - henkilökohtaisesti -,
erään virallisen kiven joka näyttelee oivasti pöllöä;
ja toisen - pitkän tien varrelta -,
joka olettaa olevansa jääkarhu pikemmin kuin kivi.

Molemmista on tiededokumentti,
omin käsin ottamani valokuva
joten ei kahtapuhetta - hyvin pitkälti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 28. toukokuuta 2016

HUi-HAi-SETUP


HUi-HAi-SETUP

Palaamassa retkeltä - hetkeltä luontoa -,
sitä parasta - sitä herkintä ankarinta
ja kun minä pääsen rantabulevardille,
siinä rannan sannalla odottaa maakotka -
todennäköisesti Tšukotkan laivaa -
koska hanhipaistit lensivät siihen suuntaan.

Siinä se rannalla rietasteleva wanha koinsyömä
raateli jotain kuollutta raatoa aikansa kuluksi;
sivuilleen vilkuilematta

Moista julkeutta ei ole koskaan nähty.
Että meidän rantaan kuin varkain aamuvarhaalla
tullaan hevostelemaan kotkan muodossa.

Ja niin tietysti moisesta häkellyn - sotken senssit,
tempaan pitkäsilmäisen kameran
ja asetusten tarkistuksista piittaamatta alan kuvata.

Päin persietä;
siitä mitään tullut niillä hui-hai-setupeilla.
Pelkkää moskaa - silkkaa ihtiään -, sellaista soossia,
mitä ilkiä en ihmisten näkimien eteen asetella.

Edes muokattuna mansikanmakuiseksi;
olisi liian yks'yhteen mainosten kera,
siksi vain neitseellinen huomenranta sirreineen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 27. toukokuuta 2016

KUMMAMAA


KUMMAMAA

Meri tyventyy - asettuu aloilleen ominnokkinensa,
tuuli hioo kai kauppoja uudesta suunnasta;
Haavruuan suruvoitto kaikuu ulapan yli jostain -
laulu kymmenientuhansien vuosien takaa ei ehdy.

Kaikki pysähdyksissä - Ahtolan toimet -,
lintujen viettilaulu,
vuoksen kohinakin vaihtui lopsahduksiin.

Horisontti on sees eeskahtaalle näkimiä huilaamalla,
kumma maa - loitolle pitempi matka
kuin kukaan ikuna arvaisi.

Wanha muisti väittää Kippakarilta ulottuvan rähinän
kuuluvan tiiraheimolle;
äityvä karonkka kertoo siellä pidettävän ankaraa
suvunjatkamismissymposeumia.

Redillä kapteeni Ahab odottelee
iänikuista haastajaansa,
mutta on niin hiljaista että Moby Dickiä ei kuulu.

Isokoskelot eivät hellitä,
niiden jahti tuottaa pikkukalojen lahdin,
Ahdin valtakuntaa tyhjennetään.

Oi Arktisen hysterian hyytävän rikkumaton kauneus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 26. toukokuuta 2016

ÄiMiÄ JA NASKALEiTA


ÄiMiÄ JA NASKALEiTA

Jäältä tuulee - jostain hiivatista pohjoisnavan takaa -,
sieltä peijjooni ryy'yttää;
eikä tunnu olevan tolkkua asettua.

Wanhemmuuttaan höperehtyvässä mielessäni
haihattelen ilmassa lentelevän sellaisia
täysin näkymättömiä naskaleita ja äimiä
jotka on jäähdytetty jossain navan pakastimessa.

Niin ätäköiksi että äityvät iholle osuessaan
hakemaan kiinalaisen kansanlääketieteen löytämät
akupunktuuriset vilupisteet.
Rokottavat riettaat sitten täsmäosumilla niitä,
saaden veren hyytämään
ja satunnaiset kiehumiset ryytymään.

Tämä on miesten maa, mutta naisten vuoksi.
On malliksi ähkittävä muka ulkoisesta kuumuudesta,
vaikka sisäisesti sielu värisee - on jäätymäisillään.

Ruipeloilla ei ole tänne asiaa,
sattuvatpa olemaan mitä kokoa tahansa - tuuli vie.

Arktisessa hysteriassa eläminen on
raavaitten miesten raakaa peliä;
ankaraa taistelua luonnonvoimien ylivoimaa vastaan
kaikin käytettävissä olevin leppoisin kepposin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

ZEN-MESTARi


ZEN-MESTARi

Odottaa hän,
niin kuin kärsivällisen täytyykin,
tyyten tyvenenä viilipyttynä,
vaikka kuinka olisi sanalla huomautettavaa,
toivottavaa, ohjaamista.

Pitäen silti hermonsa hallinassa,
hyppysensä kurissa pivoihin kätkettyinä,
kuin peuran metsästäjä saalista odottaessaan,
tahi kuin nainen
joka katsoo akkunasta ulos ja sisään.

Vaatii väkevää itsekuria kuristaa
tahtonsa ankaralla voimalla kurkkuaan;
niin umpisuppuun - niin visusti,
ettei pihahustakaan siellä sisimmäisissä loukoissa -
sielun syövereissä -,
ärjyen kiehuvasta sadattelusta pakene,
purskahda pois -
loittone odottajasta vapautuneena tuulen teille -
osaudu ennen aikojaan varrottavan kuulimiin.

Ja mitä tekee Zen-mestari;
antaa odottaa - siivet supussa -,
olematta mitään erityistä erikoista,
vaikka sielu janoaa valtavien siipien ilman kauhomista
ja lentoon lähtemistä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 24. toukokuuta 2016

LUMO


LUMO

Kun lähtee tavoittamaan toista maata,
kulkeutuu usein outoon paikkaan,
sulkeutuu kuin sattumoisin
sanasepän huoneeseen takomaan sanoja.

Onpa huoneella kokoa;
toinen seinä, jossa puolenmaailman kokoinen akkuna,
sijaitsee tundran alussa.

Vastaseinä - siinä myös aivan valtaisa panoraama,
ulottuu maailmanloppuun asti;
jalkain alla vedenpitävä tumma kallio.

Ja tässä huoneessa pitäisi takoa,
alkovissa jonka katto on avaruuden alareunassa;
siitä mitään tule,
sielu keskittyy ahmimaan aistinten anteja.

Jokapuolla suorastaan hirvittävä elämänhalu,
niin kiihkeä,
että väkeviä tuoksinoita syntyy alvariinsa;
parahultaisesti saattaa kymmeniä otteluita
olla samalla seinällä.

Arktinen hysteria on Lumo - Satumaa -,
ankara ihmemaa, jonka seinät aukeavat vasta
jos saa itsensä haalattua paikalle haaveilun sijaan..

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 23. toukokuuta 2016

"CLOU"


"CLOU"

Olen sallinut itselleni turmeltuneesti ajatella jotta;
lähtökohtaisesti kuivien kalsareiden,
kuten myös varsinaisen päiväasun jostain syystä
ylivertaisen käsittämätön kapillaari-ilmiö
alkaa kiskoa oitis heti kosteutta maasta
kun peräpuolen saa rauhoitettua mättäälle.

Ja että sellainen tieto kyseisestä ilmiöstä
saa naapurin suun vehnäselle toisaalla,
vilpolansa kuivalla tyynypehmusteella istuessaan -
korituolissaan - huomenkupillista nauttiessaan,
ollen pyllyävästä meikäläisestä vähiten huolissaan.

Se on yksi - eräs osa -, kyttäyskeikan
tuomista ihanuuksista joka vain täytyy sietää.
Ei enempäsä kahta puhetta.

Siinäpä sitä otuksia odotellessa kerkiää käydä läpi
useaan otteeseen näitä keikan upeuksia
joko ahterin märkyyden tasosta - ja tai -,
persun käännähdyksen tuomaan litinään perustuen.

Asian yksinkertainen viehättävyys -
sielun ja yksinolon sietämättömän kepeä -,
suorastaan hereä tola kolahtaa tosi syvälle.

Se on hienosti sanottuna ydin - koko asian "clou".

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

PiKKUVÄKi


PiKKUVÄKi

Muinaisuus on läsnä,
se on niin tykö,
että willeimmissä haihatteluissa keho väräjää.

Yrittää hillitä tunneryöppyjen purskausta
mielen suorittaessa kilpajuoksua itsensä kera
kun aarnivalkeat tanssivat kilpaa autereen kanssa
pyhän lähteen pinnan yllä.

Vain henget puuttuvat -
elleivät sitten pelkästään ujostele mierolaisen
huikentelevalle sielulle.

Keijut, tontut ja menninkäiset sentään hokaa;
aika helpostikin totuteltuaan -
siinähän pikkuväki vaeltelee lompolon ahteilla,
ikuisena katkeamattomana jonona oksalta oksalle,
sinirinnan säestyksellä,
keltavästiksen avustaessa parhaansa mukaan.

Pyhäaamun rauhan sietämätön hiplaus -
jo muutenkin tasapainottuneen sielun pintaan -,
se on jotain lähes mystistä,
jotain jota ei mahdu oikein käsittelemään;
ainakaan omissa housuissaan.

Mutta nepä kiskotaankin lahje kerrallaan jalkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 21. toukokuuta 2016

JUMALiNEN KAKOFONiA


JUMALiNEN KAKOFONiA

Nämä pysähtyneet,
hiljaiset emmiskelevän hämärän hetket
ovat lajinsa parhaita.

Polulle pysähtyen kuulee kivien kasvavan,
juuri tismalleen himppua vaille ennen
kuni siipiniekkain väki herkiää aloittamaan metakan;
kainosti sanottuna kuorolaulun,
runollisesti - elämän sinfonian.

Siinä - vaikka se vaikuttaa äkin kakofonialta -
ilman harmonian hipaisuakaan,
on jotain joka imee sielun sisään - siihen tunnelmaan
siihen elämänuskoon
joka on vuosimiljoonien saatossa kirjautunut
siipiväen sisäiseen koodiin.

Sitä ei taka-, väli- tai etutalvet muuksi muuta,
elämänhalun ankaran jumalinen kiihko
saa erilaiset kurkkuäänet raikumaan pitkin kairoja.

Jos jostain syystä olisi pakko valita
näin wanhoilla päivillä joku
aivan erityisen foliosofinen urheilulaji,
niin ilman muuta se olisi pesäpallo;
siitä suloisesta syystä,
että siinä kuollutkin saa juosta!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 20. toukokuuta 2016

BOSSANOVA


BOSSANOVA

Kaikki on nyt tämmingissä,
aurinko paikallaan - yö poissa,
olon voisi paistaa voissa;
ei se siitään kummentuis' - tuskin edes tummentuis'.

Sentään vielä jotain johon voi luottaa;
ihmisen eliniän puitteissa kun ikuisen varmaa on se
että yö poistuu Arktisesta hysteriasta
ihan kelpo toviksi pois -
häsläämästä ihmisten olemista ja elämistä.

Wällyn alla peuhaaminen onnistuu kyllä,
vaikka yön mörkö olisi tilapäisesti pois käytöstä,
tokihan kalastus lohkaisee hieman reilumman palan
arjen viihteestä näinä aikoina,
mutta muuten.

Ulkoilman haistelu uksen raosta osoittaa
siipiniekkojen noteeranneen yöttömän yön
uudelleensyntymisen.

Sielua hyväillen lurittaa laulurastaan huilu,
peippokuoro säestää
ja västäräkki tirskuu pesäkorinsa katolla
onnittelemassa itseään hyvästä valinnasta.

Sade silkkaa lempeää bossanovaa kuulimille.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 19. toukokuuta 2016

PAPPARATZi


PAPPARATZi

Kaikkeen sitä ihmisen lapsi joutuukin
kun vaan viitsii tarpeeksi elää;
toisaalta tirkistelyssä on oma viehätyksensä,
ainakin ajatus kiehtoo - josko saisi vielä otoksen.

Erään kallonporarin mukaan kaikki haluavat sitä,
siis joskus kurkistella - osa ei tohdi,
pitää sitä liian riettaana - sivistymättömänä.

Meikä tohtii - tuli niin kiihottava tieto päivällä;
tuskin maltoin mieleni,
on ihanaa olla sika-sikakerhon jäsen.

Auton tötterö on rullattu tyhjäkäynnillä paikalleen,
ovi avattu ja suljettu hiiskahtamatta,
kantapäät asetettu oikeaoppisesti mantuun
kariketta rapisuttamatta;
kaikkein ankarimpien fundaintiaanien tapaan.

Jo kuuluu lompolosta loiskaus,
sitten perään kumea narahdus,
vastauksena seksikkään käheä korahdus.

Selvä pyy - ei kun ungelo,
uivelopariskunta siellä harrastelee esileikkiä;
nyt hipihiljaa rungolta toiselle kamerantötterön kera
ja ei muuta kuin papparazzeeraamaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

NÄKEMiSiiN!


NÄKEMiSiiN!

Eipä muuta aurinko tällä kertaa,
ehtoo oli kaunis - sää heleä -, immenmakuinen;
sait hereille ensimmäiset huttuset.
Tosin niillä oli vielä roudasta kankeat siipispankot,
joten ei isompaa haittaa mokomista lemmoista.

Vielä pari vaipumista yön syliin
ja sitten jäät kuin nalli kalliolle,
kaikkien tillisteltäväksi.

Huolestuneimpien äimisteltäväksi,
että mikset sinä laske lain,
vaan killität uinuvan silmään keskisellä yölläkin.

Tuttua, tuttua - näinhän se on ollut vuosituhansia,
paikalliset ovat sopeutuneet yöttömään yöhön
sopeutumattomat palanneet takaisin yönsä syliin.

Huomisehtoolla rakennan sinulle oman erikko tulen -
yöttömän tulen -,
vaikka arkitulen laitan jokahinen päivä.
Sinulle kuiten - jäämisesi kunniaksi - sellaisen soman.

Kiehiset wanhuuteen kuolleen aihkin palasta,
iloisesti räiskyvät pilkkeet höylätystä kuusesta,
jälkiruuaksi jo ammoin syrjäytyneen ruokapöydän
sorvatut tammet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 17. toukokuuta 2016

MUUDAN UKULi


MUUDAN UKULi

Jängän reunassa,
poroaidan tolpassa otus,
pöllästyneen oloinen hengästynyt pöllö.

Kököttää ulkoisesti tyynenä,
mutta levittää jotenkin pöyristyneen oloisena,
keltaisten silmien mustat ympärykset hehkuen,
matalaa puuskutusta lähitienooseen.

Sitä se on - keväinen wimma;
tekee toiset sekopäiksi,
saa jotkut yltiöpäiset hurjapäät riettailemaan,
rehkimään kokopäiväisesti yhden asian perässä.

Taitaa vain tälle olla lähin impiö niin loitolla,
tahi kovin nirso - ellei jopa nuivan onea,
siis täkäläisen lemmen suhteen
että saamatta on viimeisimmässä tuoksinassa jäänyt
ja siitä tuo edellä mainittu puuskuminen.

Ihmisen typerin silmin nähtynä,
kuten sitä yksioikoisuudessaan tulee harrastettua;
pöllösellä käy älälle,
vaikka tuskin kuoma tietänee mitä se tarkoittaa.

Länsimainen tiede on nääs hyvin pitkälti eri mieltä
eri otusten tunne-elämästä - etenkin pöllöjen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 16. toukokuuta 2016

AAMUN NOLLA


AAMUN NOLLA

Utuisen aamun kosketus saa herkäksi,
ilman saetessa etummaiset puut erottuvat,
tulevat esiin metsän povesta,
paljastuvat yksilöinä taivaanpiirin hehkua vastaan.

Sellainen esitys laittaa Höyhensaarilta juuri äsken
parahultaisesti palanneet virkistäytyneet aivosolut
pohtimaan hassuja;
toimisiko auer vastavalossa samoin ihmismassoissa.

Se enemmän hereillä oleva puolisko,
se lähettää kurkiaista myöten signaalin uneksijalle:
Haihattelu hiiteen - paluu huomenen rutiineihin,
liian monta asiaa saatettavana päätökseen.
Kauneus saa nyt jäädä usvansa kera kahden.

Tekisi mieli panna kampoihin,
mutta tosiasioiden sukkela listaus ja myöntäminen
palauttaa tolan haihattelun ihanuudesta arkeen.

Varpaat ovat jäähtyneet aamun nollassa,
vilpolan permanto saa jalakset pistelemään,
älli koputtaa otsaluuhun - pyytää siirtymään sisälle
ennen kuni yläkerran lihat muuttuvat linnunlihoiksi.

Kumarran usvalle kolmesti jälleennäkemisen toivossa
ja palaan unimaailman yhä leijuvaan kultapölyyn.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

SATAAKiN


SATAAKiN

Johdatus parhaaseen harmaaseen,
se syntyy kuin itsestään sateen kautta;
väliä ei ole - vesikö vaiko takatalven lumiko,
jotain märähtävää viistotuulessa,
se käy oivallisesti.

Noissa puitteissahan taivaanpiiri näyttäytyy
pääsääntöisesti ensiluokkaisen harmaana,
etupäässä varmistaakseen toivotun vaikutelman;
takapäässä onnellisen lopputuleman.

Oneahko sää menee suoraan sieluun,
osautuu kyllä sisään kaikista mahdollista rei'istä,
mutta yleensä näkimien tai kuulimien kautta
saatava informaatio piisaa.

Vaikutus on taattu,
ellei nyt satu juuri parahultaisesti toivomaan
sadetta sienille, uutuuttaan hehkuvalle ryytimaalle,
tahi naapurin kuiville heinille.

Elo vaikuttaa harmaalta siinä missä olokin;
ainakin sikäli mikäli,
jos oli jotain puuhastusta ulos suunniteltu.

Apeus - olemisen suruvoittoinen sietämätön kapeus;
johdatus karvaaseen harmaaseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 14. toukokuuta 2016

HUKKAREiSSU


HUKKAREiSSU

On anatomisesti oikein löysätä pääpantaa
päästyään tunturin kiirelle -
siis jo ennen kun on lakannut puuskuttamasta
kapuamisensa jälkeen.

Se tuntuu hyvältä;
hieman samaan tapaan
kuin vasaralla peukaloon lyötyään
nostaa heti iskemän jälkeen astalon pois kynneltä.

Toki muutenhan kaikki on hyvin,
laelta näkee kovin miten etelään rynnii jo suvi
arktisen hysterian vasta totutellessa ajatukseen.

Ajatus että nyt olisi hyvä aika lähteä vastamäkeen;
erästä vissiä tunturiukulia tapaamaan -
pikemminkin vahtaamaan,
tuli jostain takavasemmalta.

Ja sinne se näyttää poistuvan,
ei ukulia - minkään sorttista - edes höyhentä,
pölähdyksistä puhumattakaan;
ei kertakaikkiaan ketään näy - hukkareissu,
mutta tulipahan tehtyä.

Lumi ehtymässä - pälvet isoamassa,
on tyydyttävä silmäämään ukulitonta tunturikevättä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 13. toukokuuta 2016

TUULETUS


TUULETUS

Sitä ihan kaikessa rauhassa suorittaa
normaalisia varhaishuomenen puuhia;
orastavaa sopivan päiväasun pohtimista,
oman hoitoalueen asettamia ankaria haasteita,
lähikinkerpiirin tarkkailua ja havainnointia.

Ja kun iso osa on saatu käsiteltyä,
laadittu tärkeysjärjestys,
aikataulu sekä osatavoitteet,
on aika lähteä tuulettamaan yön jäljiltä humeetti.

Kuolpunan tuttu kotoinen polku,
kaikkea sitä sattuukin;
orkkufroua kapaisee kuoston reidenpaksulle haaralle
ja ikään kuin itsetuntonsa huipulla haukkuu
sieltä käsin minut pataluhaksi.

Padan tiedän - luhankin,
sitä en,
miksi otti säksätykselleen silmätikuksi juuri minut;
johtuiko vapaasti kirmaavasta koirusta - luoja tietää.

Ai mistä tiedän että froua;
no siitä kun se sattui olemaan kaksikerroksisen
orkkuyhdistelmän alimmainen osapuoli.

Akat nyt ovat semmosia.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 12. toukokuuta 2016

ÄKÄTTYÄ


ÄKÄTTYÄ

On hiljaista,
metsässä ei liikahda kivikään - mykkyys niin ylevää,
että saakohan meteliä aikaiseksi edes kello kaulassa?

Toki tieura on sonnalla;
tulevaisuus kaahannut mönkijöillä sivuryöppyä
tällä mutkaisella metsäpalaksella.
Länsimaista hapatusta.

Koiru tallustelee edessä tyyten sivuille vilkaisematta;
porot seisovat syrjässä neljällä jalalla -
hölmistyneet naamat pitkiksi venähtäneitä - vaiti,
yrittävät kaikin konstein vaikuttaa neroilta.

Vihdoin joku urakka keksi hämmennyksissään
heittää takajalat haralleen
ja käy näyttävästi kusta lorottamaan.
Siinä kaikki vaarallinen ja jännä tällä eräretkellä.

On väkevästi pähkäiltävä,
näin on nähtävä tämä tehtävä,
sillä suurimmat ajatukset - ne pilviä riipivät -,
ne syntyvät tulien myötä,
virvatulien, kiirastulien, revontulien tai nuotiotulien.

Äkättyäni tuon jatkan tallustelua;
hymyilen ankarasti moneen suuntaan yhtä aikaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

KUOVi


KUOVi

Wanha tie rapisee anturoissa,
rapistunut hoidonpuutteessa,
kuoppainen - lätäköitynytkin,
vaan kyllä sitä myöten astuu joutilas mieluummin
kuin tien varren louhikoissa.

Ja kaipa se täytyy sillä kurin
kunnioitus ja hatunosto antaa sen aikaisille tekijöille,
sen verran haasteellista on ollut uranteko;
tosiaan - haasteellista -, nykykielellä.

Tien ja meren välissä muinaisia vuorovesilampareita,
emo on ne jo iän aikaa sitten hylännyt,
sade huuhtonut suolat,
kasvusto vallannut ne;
ovat hiljalleen soistumassa.

Eräällä semmoisella kummallinen kuovi - höperehtii -,
varoittelee heikoista jäistä,
vaikkei mokomia tuossa sulassa Jäämeressä
ole koskaan osunut näihin näkimiin,
ellei sitten joku kippari ole kipannut purrestaan
kuluneempia hileitä pois.

Järvissä jäätä toki vielä lienee
ja hyvinkin rannalta heikkoa,
kestäneekö edes kuovin sille laskea.

Oh-show-tah hoi-ne-ne