KUMMAMAA

KUMMAMAA

Meri tyventyy - asettuu aloilleen ominnokkinensa,
tuuli hioo kai kauppoja uudesta suunnasta;
Haavruuan suruvoitto kaikuu ulapan yli jostain -
laulu kymmenientuhansien vuosien takaa ei ehdy.

Kaikki pysähdyksissä - Ahtolan toimet -,
lintujen viettilaulu,
vuoksen kohinakin vaihtui lopsahduksiin.

Horisontti on sees eeskahtaalle näkimiä huilaamalla,
kumma maa - loitolle pitempi matka
kuin kukaan ikuna arvaisi.

Wanha muisti väittää Kippakarilta ulottuvan rähinän
kuuluvan tiiraheimolle;
äityvä karonkka kertoo siellä pidettävän ankaraa
suvunjatkamismissymposeumia.

Redillä kapteeni Ahab odottelee
iänikuista haastajaansa,
mutta on niin hiljaista että Moby Dickiä ei kuulu.

Isokoskelot eivät hellitä,
niiden jahti tuottaa pikkukalojen lahdin,
Ahdin valtakuntaa tyhjennetään.

Oi Arktisen hysterian hyytävän rikkumaton kauneus.

Oh-show-tah hoi-ne-ne