JUMALiNEN KAKOFONiA
Nämä pysähtyneet,
hiljaiset emmiskelevän hämärän hetket
ovat lajinsa parhaita.
Polulle pysähtyen kuulee kivien kasvavan,
juuri tismalleen himppua vaille ennen
kuni siipiniekkain väki herkiää aloittamaan metakan;
kainosti sanottuna kuorolaulun,
runollisesti - elämän sinfonian.
Siinä - vaikka se vaikuttaa äkin kakofonialta -
ilman harmonian hipaisuakaan,
on jotain joka imee sielun sisään - siihen tunnelmaan
siihen elämänuskoon
joka on vuosimiljoonien saatossa kirjautunut
siipiväen sisäiseen koodiin.
Sitä ei taka-, väli- tai etutalvet muuksi muuta,
elämänhalun ankaran jumalinen kiihko
saa erilaiset kurkkuäänet raikumaan pitkin kairoja.
Jos jostain syystä olisi pakko valita
näin wanhoilla päivillä joku
aivan erityisen foliosofinen urheilulaji,
niin ilman muuta se olisi pesäpallo;
siitä suloisesta syystä,
että siinä kuollutkin saa juosta!
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi