ÄKÄTTYÄ

ÄKÄTTYÄ

On hiljaista,
metsässä ei liikahda kivikään - mykkyys niin ylevää,
että saakohan meteliä aikaiseksi edes kello kaulassa?

Toki tieura on sonnalla;
tulevaisuus kaahannut mönkijöillä sivuryöppyä
tällä mutkaisella metsäpalaksella.
Länsimaista hapatusta.

Koiru tallustelee edessä tyyten sivuille vilkaisematta;
porot seisovat syrjässä neljällä jalalla -
hölmistyneet naamat pitkiksi venähtäneitä - vaiti,
yrittävät kaikin konstein vaikuttaa neroilta.

Vihdoin joku urakka keksi hämmennyksissään
heittää takajalat haralleen
ja käy näyttävästi kusta lorottamaan.
Siinä kaikki vaarallinen ja jännä tällä eräretkellä.

On väkevästi pähkäiltävä,
näin on nähtävä tämä tehtävä,
sillä suurimmat ajatukset - ne pilviä riipivät -,
ne syntyvät tulien myötä,
virvatulien, kiirastulien, revontulien tai nuotiotulien.

Äkättyäni tuon jatkan tallustelua;
hymyilen ankarasti moneen suuntaan yhtä aikaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne