perjantai 15. huhtikuuta 2016

PUOLiTUS


PUOLiTUS

Tänään on se päivä kuin kuista julmin puolittuu;
siksi aie kavuta vuorelle aamunkoissa,
sarastuksen jälkeen tulipuuriippi viilekkeissä selässä.

Sillä tuli on nyt laadittava rannan santaa ylemmäksi;
kiireltä näkee kauemmas taapäin.
Siinä on sen syy.

Palantír on laella,
jos vain raaskii katsoa - mutta nokilasit täytyy olla,
muuten näkykivi on hyödytön.

Eipä sen kummempaa outoa,
astelen lounaan puolta - ummempaa,
koillinen juoksuttanut siihen laen lumet.

Upeita uhkeita palteita joiden kupeita aurinko syö,
jyrkimpien kohtien alla kulppoparvia
niin somissa epämääräisissä järjestyksissä että.

Jo eetos matkasta herkistää,
puhumattakaan siitä kun askellus käy henkeen,
saa puuskuttamaan joka viidennellä.

Taakka painaa - taskuun tungetut niestat,
huoli ehtimisestä,
mutta minä menen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 14. huhtikuuta 2016

SiVUKORVALLA


SiVUKORVALLA

Meri laulaa,
hankkiutuminen tyveneen soppeen on työlästä,
mutta maksaa vaivan.

Onneksi pahtakallioita piisaa rannan tuntumassa,
niissä sopivia kolosia täynnä herran rauhaa,
joihin sujahtaa syrjään;
silloin kun on tarvetta diskudeerata itsensä kera.

Taikka setviä eetoksiaan,
sikäli mikäli ne ovat alkaneet vaikuttaa kummilta,
tai vähintäänkin dissidenttimäisiltä.

Samalla sitä tulee kuunnelleeksi sivukorvalla merta,
sen huokailua ja hengitystä,
aivan kuin se olisi alkamassa jollekkin.

Ainakin parahultaisesti vaikuttaa pieksävän lähikaria,
tai pikemminkin jään silottamaa kallioniemekettä;
se ulottuu pitkäkyntisenä syvyyden reunalle.

Suurin piirtein noin joka seitsemäs aalto lyö,
välimmäiset voitelee - esittävät pahoittelunsa
ja sitten taas sama räimä -, sitä vuorokausikaupalla.

Luulisi jo uskovan vähemmällä - karin nokan -,
ehei, siinä se jurottaa paikallaan ilman milläsikkää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

PiRUNPÖNTTÖ Runo № 2700


PiRUNPÖNTTÖ Runo № 2700

Niin haikeaa,
kevättä siirretty jokusella päivällä,
tuuli on yön sylissä kääntynyt vestapohjaseen.

Puhaltaa boforia tai paria,
koukkaa sekaan tuiskulunta - näköjään uuttakin:
tuprakkaa se kehittelee,
hyville ihmisille sekä pahoille
ja kaikille siitä väliltä.

Meri on kalvennut akkunassa,
poissa on suloisen hempeä vihersini,
vihuri takertuu aallonharjoihin,
ryöpyttää märkää vettä pienessä pakkasessa.

Kuloheinän peittää tunturista lennätetty huntu,
tie kaljamalla vaikka enstalveen vielä hyvä tovi,
on sellainen epävarma olo jotenkin.

Aivan kuin tulen vaatisi nyt sielu laitettavaksi -
ilmiliekin perustettavaksi viissatasen Trollan arinalle;
semmoinen tulisielu.

Hytisyttää pelkkä ajatus helvetinkoneesta,
lämpöä uhkuva pirunpönttö - vähäläntä ukonraato,
siinä tykö lampaantaljoissa kuksa hyppysissä,
frouan virkoamista vartoomassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 12. huhtikuuta 2016

iLMASTOiTU RAHi


iLMASTOiTU RAHi

Poroeloa siirretään tunturin kuvetta,
epäilen että vasomisalueiden suuntaan,
syrjäsilmällä on vahdattava vavan kärkeä;
josko sattuisi rautu nakertamaan lieroa.

Eipä sitä hevillä osaa kuvata niitä tuntemuksia
joita syntyy vuorenpäällisjärvellä
länsituulen pitäessä huolen ilmastoinnista.

Haihattelua tapahtuu - lähes holtitonta -,
sielu rimpuilee irrotakseen ohuesta riekaleesta
jolla kiinni ihmisen sisimpään.

Mukaan tahtoo tuulen selkään;
pelkäänpä sen ankarasti vastaan hangoittelevan
kun sitä käy takaisin huutelemaan.

En uskalla riskeerata,
sitaisen sen kaulaliinalla polvitaipeeseen
ja nostan varmuuden vuoksi toisen toisen päälle.
Riekkukoon siinä.

Hankale pilkkiä, mutta onnistuu joten kuten ähkien.
Muutoin kyllä raikas pää tuulen ansiosta.

Maailma on lähes valmis pyhä -
toki vielä kuksallinen juomatta yhä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 11. huhtikuuta 2016

MUSTA VATSALAiKKU


MUSTA VATSALAiKKU

Vaikuttavia kohtaamisia,
sitä vaan säpsähtää perinpohjaisesti
ihan perimmäisiä munaskuitaan myöten.

Eikä mitenkään anna äkkinäkemänsä
aivan normaaliseen tapaan sulautua ymmärrykseksi,
vaan hytkäyttää koko kehoa.

Sellaisessa on tehoa,
panee jälkikäteen aattelemaan;
saattelemaan asiaa sielun liepeille nöyränä,
olettain jotta nyt kysymys jostain suuresta.

Eikä se olekaan - hetken pähkäilyn jälkeen -,
päin vastoin,
luonnollista luonnollisempaa,
sitä varsinaista itseään,
sitä mitä arktisesta hysteriasta tullaan hakemaan.

Suosirrihän se siinä - jaa-ah,
itse asiassa kolme velikultaa -,
kaikilla aistilliset pakaasit muassaan,
musta vatsalaikku varmistamassa lajituntomerkin

Eivät net aivan aikataulussa ole,
eivät kyllä hirveesti hunningollakaan;
paljon vähemmän kuin muudan wanha nainen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

ALLiNAARAS


ALLiNAARAS

Kovin romanttinen arktisen huhtikuun hetki -
siinä omassa sisimmässä -,
kaikkien lempeiden eetosten tyyssijassa;
heti kohta, jos sellainen suinkin vain osuu näkimiin.
Hyvin pitkälti.

Pieni hytisevä allinaaras kivellä vilkuilee siveästi,
mutta sikälikin sillä silmällä riettaasti,
että mistä tulenee tämän kevään parahin tarjous.

Kokonainen linnun elämä yhtä toivioretkeä,
kaikki tyynni.

Tuo lämpöisen herkkä ajatus tuntuu hyvältä,
värisyttää - aivan kuin yksittäinen kohtalo ja onni
koskisi koko siipiniekkojen luomakuntaa.

Mikä ettei,
ellei sattumalla olisi elämän ja kuoleman lakiin
sangen musertava ote.

Hui-hai - se täytyy vain hyväksyä,
pitää osata olla piittaamatta ihmillisyyden kirouksen
ikävistä puolista.

Olla edes jonain
vaikka sanoisi riinpiissi mitä pyhää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 9. huhtikuuta 2016

TAVALLiSTA


TAVALLiSTA

Houkuttaa ulos,
sarastus - vaikkakin ilman auringon iloa,
koukuttaa,
niin väkevä on taivaanpiirin valo horisontin yllä.

Lokkiparven mekkala murtajan suunnalla,
satamassa on joku isojako käynnissä,
välillä koko seurakunta pelmahtaa
kirkuvana valkoisena pilvenä taivaalle.

Tämän aamun kahvirukous ei ehdi alkaa;
ensimmäinen kippari puksuttaa jo ulos,
kaartaa loivasti idän suuntaan,
liukuu autereeseen ja on poissa palatakseen.

Valo tasoittuu kaiken kattavaksi huomeneksi,
ottaa otteen elämästä,
käy järjestelemään sitä muina miehinä
ikään kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä.

Niin kuin onkin.
muttei sitä aina huomaa eikä välttämättä kaikki;
se on niin tavallista,
niin yksinkertaista monimutkaiselle humeetille.

Havahtumiseen vaaditaan oikeita olosuhteita,
oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 8. huhtikuuta 2016

ETUPAiNOTTEiSESTi


ETUPAiNOTTEiSESTi

Minkä sille osaa,
hinku on suuri - keväisen kiiman tavoin -,
etten sanoisi suorastaan oestrus arcticus.

Tuuli,
se hurmuri laulaa etupainotteisesti - ennakkoon,
vaikka vasta eetos ehättänyt niille main,
jonne toiviomatkalaiset suunnistavat koht'siltään;
huomenessa.

Vuorovesi kohisee - ihmekös tuo -,
kaikki parahultaisesti kohdillaan,
kuulla ja auringolla jotain vispilänkauppaa par'aikaa;
parhaimmillaan märkä ulottuu huuhtelemaan
rantakauran juuria tien poskessa meren puolella.

Aivan vaistomaisesti kasvot valmistautuvat
kohtamaan suunnattoman jättiläisen hyväilyn;
aistit hereytyvät,
haistin herkistyy ottamaan vastaan meren tuoksun,
kuulimet kohinan -
poimimaan ehken Haavruuan laulun,
näkimet aaltojen jyleän leikin
ja tunto kohtamaan kaiken edellä mainitun melskan.

Värisyttää jo - ei suinkaan kylmästä,
vaan ilmapiirin järisyttävästä kosketuksesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 7. huhtikuuta 2016

LEMMENPARi


LEMMENPARi

Lakkapäinen käkkärä jängän laidassa,
kuostoksi alkanut niin hyvissä ajoin,
ettei lemmosta aihkia kehity koskaan,
mutta hyvin valokuvauksellinen.

Kovin valokuvauksellinen.

Etenkin - ja hyvin pitkälti -
kun sen kivertyneiden oksien latva-labyrintissä
puikkelehtii somasti kuukkelipariskunta;
väliin kakskerroksinen,
sitten toisiaan takaa-ajava lemmenpari.

Tsirkuttaa ja kihertää,
tihisee, sihisee, kihisee
ilman muuta keväisen auringon pöhähdyksessä.

Pysähdyn.
Meikäläinen yrittää napsua ja vitskuttaa,
jopa viheltää vienosti jotain hienoa klassista;
ei vaikutusta.

Tässä kisassa tulee takuuvarmasti häviö,
kyseessä on mahtavammat voimat;
ei niille ihmisrääpäle mitään mahda:
"Maasta sinä olet tullut,
maaksi pitää sinun jälleen tuleman."

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

ANTTiLA


ANTTiLA

Räntäsateinen aamu valkenee apeana,
taivaanpiiri kiilottaa kapeana rakona,
mieli on oneana ikään kuin pirtissäkin sataisi vettä.

Koirun ilma - sellainen visto,
johon hyvä emäntä ei raaskisi Sesseään päästää;
tuskinpa katalakaan alhaista aatosta harkitsisi.

Heleiden kevätpäivien aikaansaamat pihasulat
ovat akkunan takana piiloutumassa takatalveen
wanhan lumen surman peittäminä.

Jos oikein hyvin kuvittelee,
saattaa pilvien lomasta keksiä haaleamman läikän
ja antaa keksinnölleen nimeksi vaikka auringon;
siis jos vain itse haluaa.

Muuten näsdyykin kokoisina palasina leijuvaa
räntälettä kyllä piisaa näköjään koko päiväksi,
ehkäpä lujassa uskossa vielä huomiseksikin.

Vaan onko se ihmisen lapsen aina oltava nössö -
ei muuta kuin kumikasta siitä survomaan koipiin,
veden pitävää hurstia päivärääsyjen ylle
ja tanssimaan sateeseen Anttilana.

Takatalveton kevät olisi huijausta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 5. huhtikuuta 2016

SATUTiLA


SATUTiLA

Elämää suuremmat,
niinhän sitä useasti sanotaan - tunteista -,
silloin kun ne pursuvat silmäkulmaa nykien;
kastellen poskipäät vuolaina,
virkayskään pakottaen.

Toisen liikuttuneen tilan katsominen herkistää itseä,
humeettia kaivelee lempeä epäily;
ettei lempohinen vaan ole jokin pasilli
joka leviää salaperäisenä tartuntana
ja saa itse kunkin nieleksimään,
keksimään jotain aivan höpö-höpö puuhaa
tai sanottavaa.

Kuinka usein onkaan tunnelma sitä luokkaa -
niin ylimaallinen -,
jotta se saa tuiki tavallisenkin körilään
puhumaan akvarellia,
tuota suloisista suloisinta kielten kieltä.

Jo pelkkä yllä kuvatun tapahtuman
kokonaisuuden kuvaus on laveerausta;
liukumista väkevistä tuokioista ympäristön -
kenties olosuhteiden -,
ihanaan viidakkoon.

Elämää suuremmat tunteet ovat ihana satutila.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 4. huhtikuuta 2016

SELKOSEN REUNALLA


SELKOSEN REUNALLA

Huaaaaaa - Taivaallisen rauhan aukion liki
on mellevä tulistelupaikka;
kaikki viimeisen päälle kohdillaan.
Tulipuutkin.

Historiallis-Lappiromanttisesti pinossa;
koivun jullikkaa ja punervan sävyistä honkaa,
sekä pölkkyinä että pilkkeinä.

Joku on kehdannut;
katsonut itsensä kelpo ihmiseksi,
jättänyt seuraaville tulen tarvitsijoille hyvän alun.

Tuollaisesta passaa kyllä nostaa hattua,
tahi mitä tahansa päässä sattuukaan olemaan.

Kallion nokka on tulipaikkana wanha,
siitä kertoo ympäristön puun otot - pieteetillä,
järeimmät pölkyt - yli puolimetriset tyvilierikät
toimittavat tarjoilupöydän virkaa.

Jo vain tässä kelpaa niestansa nauttia,
kohveensa hörpätä
ja paneutua silmät kiinni selkosen hiljaisuuteen.

Toki jätkänlintujen kosintamenot saavat
satunnaisesti silmäluomet raottumaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

SiSÄPiiRiN SiSÄLLÄ


SiSÄPiiRiN SiSÄLLÄ

On suuren pysähtymisen aika,
tuuli nolla,
aurinko räköttää kahta sataa.

Varma paikka täydellisesti valmiiksi rei'itettynä,
muista saalistajista typötyhjä,
ei sen ensimmäistäkään onnenonkijaa lähimain,
joku friikki kauempana tulomatkan varrella
nykii muodollisesti jäänalaista saalistaan vastaan.

Pienikin ääni kiirii jään pintaa myötäillen,
havahduttaa satojen metrien päässä
reiällään hurmoksessaan nuokkuvan pilkkijän.

Tulivekottimen kannen kolahdus lupaa hyvää;
pientä järjestelyä,
vähäistä häsläämistä asioiden tolalle saattamiseksi
ja pian odottaa tuohikiehiset kipenettä,
haistin ensimmäistä pöllähdystä.

Nirsoilematta ahmaisee sykkyrä tarjotun tulen,
savu nousee pystysuoraan,
myöntyy viidessätoista metrissä etelän suuntaan.

Sisäpiirin keskuudessa toiveikkaita kasvoja,
huulen lipaisuja - nielaisuja viattomina maneereina.
Elämä on kevät.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 2. huhtikuuta 2016

RYKELMÄ


RYKELMÄ

Aivan eetosten tapaan - saman kaltaisia siltoja
muodostavat nyt aamuiset kantohanget;
oudoimpienkin, epäilyttävimpienkin paikkojen yli
pääsee tuosta vaan sen kummemmin epäröimättä.

Liikkuminen on haihattelua,
mielenkiintoiset asiat suorastaan kiskovat puolensa;
tuolla valtavista kivistä koostuva keko tasamaalla,
toisaalla käkkäräpetäjän latvuston tihenemä
joka ensin sykähdyttää pesävaikutelmalla.

Uusia piirteitä muka tutussa maisemassa.

Osansa ihailusta saa myös nimen nokkaan
jostakin syystä isänmaan parturoijilta unehtunut
aihkimäntyjen rykelmä.

Puolenkymmentä upean mahtavaa,
ankaraan kilpikaarnaan sonnustautunutta nestoria;
tuulen muovaamine huuruisine lakkapäineen -
päällisin puolin terveen näköisiä,
asuttaa jyleinä,
periksi antamattomina järvenrantamantuaan.

Aika pysähtyy siihen hiljaisuuden kohdatessaan
ja tekee hyvin;
selkä nojaa wankkaan runkoon - aurinko hyväilee.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 1. huhtikuuta 2016

KUViOiTA KASVOiLLA


KUViOiTA KASVOiLLA

Eilen ehtoolla,
Löyly-nimisen hengen hyväilyjen jälkeen;
istuimma raukeina lampaan vällyillä.

Jäämeren rannasta puhuttiin hiukset kosteina,
molemmat tuntuivat olevan asiasta samaa mieltä,
on lähdettävä piakkoin sinne.

Takkatulen leimu saa aikaan kuvioita kasvoille;
kuin kuussa varjoja - ne tulevat,
ovat hetken ja sitten häviävät -
mutta kyllä toisillakin tavoin.

Ja siinä tolassa - unen- ja valveen rajamailla -,
täkäläisittäin ádjagas,
olat rentoutuneina nojaamassa toisiin moisiin,
koko tähänastinen kokema -
aktisen hysterian ankara ja hehkeä kosketus -,
tuottaa sielun väristyksiä molemmissa.

Tundran ja meren rajapinnalla on jotain kiihottavaa;
rynnivä kevät kiihkeinä ryöppyinä
tuikitiheään ryntäilevien takatalvien väleissä.

Lintuparvien wimmaiset ylilentokailotukset,
yksittäisten siipiniekkojen riettaat kukkoilut.
Sanathan tässä loppuvat...

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 31. maaliskuuta 2016

HOLOTNA


HOLOTNA

Jääkentän päällä puhaltaa,
sen tiesi kyllä jo lähtiessä,
muttei sitä osannut mitenkään aavistaa,
kuinka paljon se käy luihin ja ytimiin.

Tämä rietas,
joka käy röyhkeästi - hallituksen lailla -,
heikomman aineksen kimppuun,
tulee manattua oitis syvimpään ryssän helvettiin.

Jo ensimmäinen kairaus maistuu jään sijasta puulta,
paleltaa,
vaikka miten yrittäisi veiviä kieputtaa.

Miten sitä asettuu pilkkimään
kun ei pysty asettumaan niin keskelle asusteita,
etteikö joku vinkan viilentämä osa osuisi ihoon?

Ei mitenkään,
tulee niin levoton olo,
pikaista tulta vaatii värisevä sielu
yhtä jalkaa tärisevän kehon kera.

Pöristin käyntiin,
tuulen suojaan ranta-ahteen suuntaan,
tynnöriin tuli - musta kana liekkien nuoleskeltavaksi,
kuksasta haistimeen tunkeva aromi hiukotuttaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

HANKiKANTO


HANKiKANTO

Aamurapea hanki houkuttaa,
vaikka olisi tässä muka tähellisempääkin tehtävää
kuin haihattelumainen hortoilu pystymetsässä
sarastuksen kultaamassa vastavalossa.

Otan riskin.

Siipiniekoilla on ollut jo herätys,
erinäisiä sirkutuksia kuuluu sieltä ja täältä,
tinttien heimolla on ilmiselvästi kosinnat käynnissä
ja suuret lupaukset yhdessäolon ihanuudesta.

Variskansalla on myös levotonta;
asiantuntemattomuuteni ei saa selvää,
jatistaanko heikäläisillä
pelkästään kevään arktisesta wimmasta,
vai onko seutuvilla lapinpöllö veroasioissa.

Tokihan se ketä tahansa kiinnostaa
saada kavereilta vinkkejä siinä missä varoituksiakin
kun kyseeseen saattaa tulla henkirievun säilyttäminen.

Joka tapauksessa;
kerrankin metsässä voi kulkea suurin piirtein
sieltä mistä huvittaa - väistelee vain puunrungot,
hanki kyllä kantaa ainakin siihen saakka
kuni aurinko ennättää latvuston ylle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 29. maaliskuuta 2016

SiRiSTELYÄ


SiRiSTELYÄ

Maalishelteet ovat sörsselöittäneet lumen pinnan,
ummenkulkijat muuttuneet pinnalla kulkeviksi,
lumi tilsaantuu telan alla tiiviiksi kantavaksi.

Kauas on nyt lyhyt matka,
jokaisen mutkan voi suoristaa,
painaa siitä mistä pystypuita vältellen sopii.

Tämä on kelkkakuskin onni - ilon ja riemun päivä.
Lapsenlapsi kaartelee järven jäällä yksikseen;
oppia saamassa kokemuksen kautta,
itseluottamusta tankkaamassa,
vaikkei jaksakaan vielä kiskaista pöristintä käyntiin.

Upea keli panee siristämään,
on niin kirkasta - näkee aurinkoon saakka;
tarvinneeko heikomman aineksen loitomma nähdä,
onhan tuonne jo ihan tolkun matka.

Avaran kannen alla ja päällä - jäällä -,
on mukavan mellevä tunne;
vain muutama tuikitavallinen lähipiirin tuttu,
ei ensimmäistäkään ainoaa oikeassa olijaa,
ei hyvyydessä keulille kyynärpäätaktiikalla rynnivää.

Vain onean kolea tuuli kaikille tasapuolisesti,
kullensakin ylleen haalimansa vaatetuksen mukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 28. maaliskuuta 2016

EiLiNEN


EiLiNEN

Eilispäivän ankara suojasää sai aikaan ensitahdit,
ylihuikea viiden asteen kevät laittoi
viherpeippokuoron tsirkutukset koetukselle.

Ääntä niiden piti korottaa hyvinkin aivan
parhaiden juopottelukekkereiden tapaan -
sanottavansa oli saatava esille muiden tirpusten
kevättä julistavan sanoman yli.

Samaa hyvää ilmaisivat myös tintit, varpuset,
taviokuurnat sekä pari kuukkelia;
eikä osattomiksi jääneet varekset, hurakat
ja kylän tienoilla liihotellut kaarnepari.

Siinä rantteella viimeisimpiä lumihöytyväisiä
hätistellessä ja puita tulen poveen lisäillessä
joutui koko ajan korvat höröllään odottelemaan
joutsenten trumpettien ylilentofanfaaria.

Toistaiseksi ei osunut kuulottimiin,
mutta saattoihan muu puuhastelu tuottaa meteliä
siinä tuoksinassa sen verta,
että kaukaisimmat tervetulotoitotukset eivät ehken
ylettyneet kuuloluille saakka.

Sanomattakin on selvää,
että joukaiset olivat jo sulavesiin ehättäneet.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

LOiTOLLA PYSYMiSEN TAiTO


LOiTOLLA PYSYMiSEN TAiTO

Vielä avautuu yön parmas mustana,
lupausta kultaisesta viirusta on,
enteenä ruskot molemmin puolin.

Sielu rauhoittuu,
talven selkä on taittumassa huolimatta siitä,
että järjeltään lajinsa viimeiset - täyspäiset -,
saadaan värkkäämään ajan siirtelyn kera,
joidenkin idioottien synkeän pimeän puolen takia.

Jo muinaiset jumalat varoittivat:
Älä lähesty sonnia edestä, hevoista takaa
ja varsinkaan idioottia mistään suunnasta;
elä elämääsi etukäteen jälkiviisaana.

Typeryyksistä loitolla pysymisen taito
kattaa myös typeryksistä loitolla pysymisen;
se on suorastaan zen.

Aina illan oranssista aamun heleimpään ruusunpunaan;
unen- ja valveen rajatila sielun haihatuksineen
on sanain - niiden järjestelyn
ja runojen kypsymisen aikaa.

Kuin aamunkoin mystistä taikaa,
jossa runot syntyvät sen sijaan,
että ne valmistettaisiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 26. maaliskuuta 2016

AMMATTiLAiSiA


AMMATTiLAiSiA

Näkymättömiä viivoja piirtyy taivaalle tämän tästä,
latvoissa soi sirisevä laulu,
karmiininpunaisia ja kellanvihreitä säntäilee
näennäisen epäjohdonmukaisesti ilmojen halki,
mutta kuitenkin tolkkua liikkeissään,
jos pysähtyy toviksi seuramaan.

Wanhan kansan hakolintuja ovat - taviokuurnia,
veikeitä otuksia jotka liikehtiessään
muistuttavat tietyiltä osin aivan toisia siipiniekkoja;
etenkin papukaijamaisia eleitä on tuhkatiheään.

Viehkeää katseltavaa kertakaikkiaan,
suorastaan sisäistä hyrinää;
ruokintapaikan ympärillä raheilla taas pitkäputkisten
hidasliikkeisten wanhojen ukkojen palaveri.

Tuntikausia vahtausta - tuijottelua -,
sitä ainoaa oikeaa hetkeä hakien,
sitten liipasimella suollettu ryöppy kuvia
muistikortin mustaan aukkoon.

Ammattilaisia - niin vakavalla otteella,
että totinen torvensoittaja on suorastaan
rattopoika tähän sakkiin verrattuna.

Hiacen tiisseli aiheuttaa katkeria katseita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 25. maaliskuuta 2016

PiKKUPOiKA


PiKKUPOiKA

Vastasatanutta tuoksulunta satumetsässä,
ripoteltuna taitavasti kuorrutukseksi oksille,
takertuneena reunavitelikön roikkuviin ritvoihin;
ilmiön väkevä tuoksu tunkeutuu sieluun,
lupaus enenevästä valosta huojuttaa mieltä.

Reunimmaiset päivät maaliskuuta - lupauksen kuuta -,
jokaisella heräämisellä yhtä vähemmän,
joka kerta lähempänä ihmisten kuista julminta;
seitsemän takatalven äksyä huhtikuuta.

Hui-hai!
Pikkupoika vie voiton,
oikeastaan änkyröintiä ei ole,
ei isommin vastaanpanemista;
kujeilusta juoruava veitikka silmäkulmassa.

Kieli ujuttautuu huulien välistä,
kurkottaa oksaan takertunutta lunta - lipaisee,
makustelee aromia silmät kiinni
ja on pian syvällä siinä hetkessä,
kiitämässä eetostensa selässä äärettömään.

Alati mukana seuraava koiru ei juorua - luotto-otus,
oudoksuu kylläkin päätään kallistellen
vuoroin toiseen ja toiseen alfauroksen käytöstä.
Mutta malttaa olla vaiti.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 24. maaliskuuta 2016

JUHLAKALU


JUHLAKALU

Wanhat rungot parahtelevat toisiaan vasten,
lounas puskee päälle,
tavoittaa sisempääkin kuolpunasta lakkapäiset.

Niiden aika alkaa olla jo ohi,
tyngistyneitä oksia - tykkylumen murtamia,
parhaat latvat ovat kärkkäät pesäntekijät
noukkineet aikaa sitten risulinnoihinsa.

Niiden narahtelun kuunteleminen
avaa uksia syvemmälle,
monimutkaisempaan, koukeroisempaan maailmaan
joka on sisältä päin katsottaissa tosi yksinkertainen.

Niin selko,
että huomatessaan olevansa yksin hangen päällä,
alkaa naurattaa vietävästi -
kukaan ei ole kuulemassa kulmiaan kohotellen
sydämen pohjasta kumpuavaa purkamista.

Iskee mahdoton wimma tehdä torkkotuli,
juuri siihen paikkaan - niille sijoille;
tuli on parasta mahdollista rohtoa tähän hetkeen.
Näkimet haravoivat jo maastoa.

Pian kaikuu kairassa mojovat iskut
kun tervaksinen kanto pääsee juhlakaluksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

ONTELO


ONTELO

Verkkaista paarustamista ummenkulkijan jäljellä;
täytyy harjoitella kävelemistä,
raitis ilma maistuu ulolle,
mutta tekee hyvää.

Keuhkot nousevat villiin - tahtovat ahmia -,
kahmia kaiken lähiympäristön hapen
ja kiskoa sen itseensä.

Sellainen ei sovi,
keho reagoi maaliman tavaran haalimisen;
ryityttää,
on pysähdyttävä - lopetettava pappasipsutus.

Sauvat kainalossa huilausta,
pää kiertää kuin pöllöotuksilla,
näkimet pysähtyvät luonnon taideteokseen.

Sellainen hontelo kuosto,
siinä ontelo;
sitä on katsottava uusin silmin.

Otuksen pää ilmaantuu onsilon suulle;
helmipöllö - upeat on kehykset sillä,
tervaroson vaurioittamaa männynkäkkärää.

Siunaan hyllyyn jääneen kameran moniaan kerran.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 22. maaliskuuta 2016

SANOMATTA MiTÄÄN


SANOMATTA MiTÄÄN

Lumi kantaa vaaran poskilla,
oli aivan asiakseen kamuttava kiirelle,
alhaalla tuntui ettei mahdu hengittämään.

Sielu kaipasi avaruutta - sen alkavia ääriä -,
reunaa josta voisi ulottua loputtomiin,
siirtää eetoksensa kosmisiin sfääreihin
vapaasti huilaamaan.

Kurkotus päättymättömän sinisen yli huimaa,
ajatus kiitää niin tuimaan,
että se tupsahtaa naapuri linnunrataan
ennen kuin ennättää kissaa kunnolla sanoa
ja matkaa sentään on melkoinen heilahdus.

Mutta kyllä sitten helpottaakin;
iän kaiken on tämä konsti toiminut
kun aikuisten ihmisten sairaaloinen höperehtiminen
on saanut kyltymispisteen.

On pitänyt päästä pois - ei pakoon,
mutta pois ilman että tarvitsee sanoa mitään
yltiötyperysten tulta lisää lietsovaa.

Itsellinen runoilija ei voi valehdella
sillä totuutensa on omassa päässään.
Vain kuolleet kalat menevät virran mukana.

Oh-show-tah hoi-ne-ne