SÄÄ JA MÄÄ
Viikon oli, toista, puhaltanut jo pohjoisen puolesta, yhtäsoittoon, lähes taukoamatta. Ja hyvin olikin puhaltanut. Komiaksi oli seudun saattanut, nietokset aaltoilivat selkosta pitkin.
Kohosivat dyyniksi saakka satunnaisen kohouman - tievan typpyrän jälkeen, taipumattoman kohdanneena niin, että hiekkainen mäki jatkui kinoksena useammankin mittansa myötäleeseen kovaksi pakkautuneena.
Niin oli siliäksi silottanut tämä Jäämereltä puhaltava lana arktisen seudun, että hyvä siihen oli kaamoksesta kohdakkoin erkanevan auringon alkaa ensin hivelemään, sittemmin kevättä kohden mennessä porottamaan ja vihdoin ja viimein sitten lopulta sulattamaan. Valmistamaan elämälle suotuisaa alustaa.
Tätä ja montaa muutakin hyvin pitkäkestoista ja monimuotoista asiaa pohdiskeli Emmanuel Kantikainen omassa pirtissään puhtaan järjen kritiikillä - kiikkustoolissaan, kuksa kädessä, välillä akkunasta ulos silmäillen, väliin kohveaan hörppien.
Yksiksekseen jutteli, mumisi, puhua pulpatti, väliin muistiin merkitsi mustakantiseen vihkoonsa. Sellaiset oli tavat tällä pinttyneellä miehen puolella joka ei ollut kumppania huolinut itselleen rutiineejaan rikkomaan enää myöhemmällä iällä. Pärskyllään olleessaan, puberteetin jälkitilassa, asia oli luonnollisesti ollut toisin, sen jokaisen luulisi käsittävän.
Tälle päivälle oli kuitenkin käsittelyssä nimenomaan tämä sää.
- Sehän on selvä, puhettahan pitkäkestoinen, yhdestä suunnasta puhaltava tuuli aikaansaa inimisten keskuudessa. Sää on niin tähellinen asia. Sen kohtaa jok'ikinen päivä, kutjailiko sisäpiirissä säännöllisin välein akkunasta ulos kurkistain tahi menikö ulos.
- Se on niin tuttu ja kuitenkin niin arvaamaton ja yllätyksellinen, kaikesta ennekoneistosta huolimatta mikä on aikain saatossa sään eteen ja sille varoin tehty, että tiedettäisiin onko huomenna pouta.
Eikä takuuta anna huomiselle säälle vieläkään kukaan, paitsi Ilmastoinninmuutoksen veljeskunta joka pelkää oman taivaansa putoavan just koht'siltään.
- Ja toisaalta hyvä niin, että laheankin puolensa joskus näyttävä sää jaksaa oikutella. Mitenkäs sitä muuten jäheä ja vähäpuheinen, kaikenlasta hämminkiä kartteleva suomalais-ugrilainen heimo olisi ylipäänsä päässyt lisääntymään, jos ei olisi rimpsalla ollut heittää ensikommenttina tunnustelevaa toteamusta oikukkaasta säästä.
Tuumii Emmanuel kulmakarvojaan hilpeästi kohotellen. Maistaa kahvia ja antaa humeettinsa vääntää täysillä kierroksilla.
- Tykkäämisen tunnustaminen, kauneuden toteaminen, ne ne on olleet kautta aikain vaikeita sanottavia, vaikka ne niin suunmukaisesti suuhun sattuvat silloin kun niitä asioita omassa humettissaan miettii ja oinastelee.
- Kun sitten itse kohde sattuu hehkeänä, saunapuhtaana ja lämpimänä lähietäisyydellä kainalossa kyköttämään, niin meneppä sille siinä kohden mitään pehmeitä sanoja sanomaan.
Kaulaa ahistaa, hikeä pukkaa otsalle ja ääni pakkaa väräjämään jo ennen ulos putkahtamistaan. Elämä vilisee filmiruutuina silmissä. Kaikki variaatiot kaikista mahdollisista vastauksista kaatuvat yhtenä huttunaan päälle ja viime tingassa vastapuolen kauneutta ylistävä lause muuttuu ylistämään kaunista säätä.
- Vaikka saattaa huonolla tuurilla sattua niinkin, että sataa kaatamalla parahultaisesti ja joutuu selittämään pitkän kaavan mukaan vastapuolen kysyessä, omia, erityisiä mieltymyksiään sadesäähän.
- Mutta onneksi kaikesta huolimatta tietyt asiat käynnistyvät ja kääntyvät oikealle uralleen, siirtyvät sitten loppupeleissä sille tolalle, että heimon geeniperintö saa edellyttämänsä siirroksen.
Viimeistään silloin kun ensimmäinen salama valahtaa ja ukkonen jyrähtää.
- Kuinka monta lasta onkaan saatettu alulle sään takia tässä kylmän maassa? On ollut niin kylmää, että yhteistä turvaa on haettu paukkuvaa pakkasta vasten lämpimän lammasvällyn alta.
Sen nyt arvaa, ei kahta puhetta, mihen sellainen yleensä johtaa. Kaksi lempeää, nopeasti lauhtuvaa otusta, kuumahan siinä tulee, pitää vähentää vaatetta ja sen seurauksena tulee sitten jälkikasvua, ainakin muinoin tuli. Sitä varten vällyt oli. Lisääntymistä varten, ei mököttämistä.
- Tai on ollut vastavuoroisesti niin kuumaa, että kepeissä hepenissä on jouduttu vilvoittelemaan johon varjoisaan paikkaan jolloin on alkanut vilustamaan ja on pitänyt tulla toista lähemmäksi ettei ala palelemaan keskellä kesää. No siitä on seurannut tra-la-laa, hm, kaikki tietää sen.
Ja taas on heimo lisääntynyt, aivan, silloin muinaisina aikoina, ennen preservatiivien keksimistä.
Näitä sääasioita pohtii Emmanuel yhä vielä kun tuuli tyyntyy ja käy levolle. No ainakin vaihtaa se suuntaa kyllästyttyään yhdestä ja samasta suunnasta kylliksi puhallettuaan.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
....
....
