PiKKUVÄKi

PiKKUVÄKi

Muinaisuus on läsnä,
se on niin tykö,
että willeimmissä haihatteluissa keho väräjää.

Yrittää hillitä tunneryöppyjen purskausta
mielen suorittaessa kilpajuoksua itsensä kera
kun aarnivalkeat tanssivat kilpaa autereen kanssa
pyhän lähteen pinnan yllä.

Vain henget puuttuvat -
elleivät sitten pelkästään ujostele mierolaisen
huikentelevalle sielulle.

Keijut, tontut ja menninkäiset sentään hokaa;
aika helpostikin totuteltuaan -
siinähän pikkuväki vaeltelee lompolon ahteilla,
ikuisena katkeamattomana jonona oksalta oksalle,
sinirinnan säestyksellä,
keltavästiksen avustaessa parhaansa mukaan.

Pyhäaamun rauhan sietämätön hiplaus -
jo muutenkin tasapainottuneen sielun pintaan -,
se on jotain lähes mystistä,
jotain jota ei mahdu oikein käsittelemään;
ainakaan omissa housuissaan.

Mutta nepä kiskotaankin lahje kerrallaan jalkaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne