SiTÄ ON NYT iLMASSA
Aivan pienistä,
jokseenkin mitättömistä ajatuksen sirpaleista
syntyy ajanoloon kaiho merenrantaan.
Ensin kipene,
sitten jo selvä liekki,
loppupeleissä väkevä palo - meren polttava jano.
Ehkä vuoroveden tasaisessa sykkeessä on jotain
joka yhdistää sen kohtuun - elämän synnyn juurille -,
emän sydämen lyöntien tasaiseen jumputukseen.
Sitä on nyt ilmassa - jokin osa elämää puuttuu,
tunne on selvästi aistittavissa,
lumen ankara ylivoima ei enää hytkäytä;
päätä kääntämällä sitä näkee valtavia massoja.
Valkoinen huopa imee ääntä,
kaiku on lomalla taustakohinan kera
ja siksi äänen elämästä on syrjä pois,
vaikka hiljaisuus onkin riettauksista ihanin.
Sielu kaipaa äreää tuulta meren kohinalla,
lumikuuroja rienaamaan kasvojen ahavaa
rannan pitkien kävelyretkien aikana;
tuiverrusta vasempaan kuulimeen mennessä,
oikeaan palatessa.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi