YÖ iLMAN YÖTÄ

YÖ iLMAN YÖTÄ

Satumaa raottaa verhoaan,
hetken surunharmaa auer leijui lipuen,
haikaili pilvimailman varjossa;
kattoi kauttaaltaan mannun,
kuni ratkesi rakonen rajalla
ja kultainen valo taivaanpiirin kiiri huomeneen.

Taas kerran uudestisyntyneenä nuuskutan tuoksuja,
säteet ovat kuivanneet orastavan kasteen,
se mikä oli tulla,
on haihtunut takaisin pilviemonsa syliin
ja nyt matkalla toisiin kyliin valumaan kuuroina.

Poutapäivä valmistuu auvoisena,
tyhjä vatsa pitää hukkaa liikkeellä,
sika nukkuu yhä pyhä henki sisällään,
kukko - tipunen kummankin siipispankon alla,
katselee eroottisia unia astumisesta.

Vasta rastas puhaltanut huilunsa puhki,
huilustelee koko willin luontonsa voimalla heilalleen;
käki kakistellut kulkkunsa;
odottaa vastakaikua mors'maikultaan.

Yötön yö jatkaa muinamiehinä,
istuu pimeyden peikon päällä kuin tatti.
Satumaa - se raottaa verhoaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!