RUKiiNEN
Elämän kertotaulussa ei lasketa useimmiten lukuja,
siunaillaan vaan kiikkustoolista käsin niitä kertoja
jolloin olisi voinut pysähtyä sijoilleen;
kamuta ehkä itseään ylemmälle piirtämään muistiin
mieltänsä kiehtoneen ihastuksen tauluksi.
Eikä sitten pysähtynyt.
Pentele vieköön;
maalata tuoksinassaan näkymän ja tunteen
itseään suuremmista asioista silloiselta ajalta
kun kokonaisia vuorokausia kestäneet matkat
kestivät aina saman puolituntia kysyttäessä.
Eivätkä loppuneet koskaan.
Vasta hamassa,
loputtomalta tuntuneen iäisyyden päässä odotti
paksu rukiinen viipale - päällään aimo könttä,
sentinkin paksuinen kerros helmeilevää voita,
tukevilla juustomakkaraviipaleilla höystettynä.
Mikä siinä sitten oli ollessa;
vähemmästäkin sitä lapsi saa mielensä laukkomaan;
rakastamaan yksinkertaisten herkkujen
yksinkertaisen kiehtovia makuja suussaan.
Aistimaan häipyvän nälän viimeisiä sinnittelyjä;
hymyssä suin - muikeana huuliaan nuolten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi