RÄNNÄNRAKASTAJA

RÄNNÄNRAKASTAJA

Räntä piristää,
siinä on täpärä toivio - lupaus talvesta,
ihanasta viileästä jotenkin;
vaikka tosiasiat tunnustamalla - heh,
ei pienintäkään mahdollisuutta.

Alakuloistaa toisia;
iteppä kuoppansa kaivaneet,
jumittuneet kesän ihmeitä tekevään unikuvaan.
Mutta sen verta rönsyilyä pitää sallia,
jo sovun takia,
harmaaseen kätkettyä harhaa.

Aistimet tekevät tyhjää työtä,
kaivelevat humeetin sopukoista takaumia,
yrittävät sulauttaa keskikesän myöhäsyksyyn;
kuulaus häivähtelee otetta saamatta.

Eihän sellaisesta mitään tule,
siltä kuunaan synny tilapäisessä tuiskussa,
ei vaikka näkimillään näkee räntäepisodin yks'yhteen.

Laantuu mokoma parahultaisesti,
taantuu ennen kuin rännänrakastaja ehättää asettua,
kiikkustoolin verannalla;
kaivaa jostain pilvenlogasta raon
ja lähettää säteen lohduksi matalille mielillle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!