RiiTYMiÄ

RiiTYMiÄ

Karkea maa korskuu,
rapisee raskaiden anturoiden alla,
jäätynyt heinä kahisee sipaistessaan varsia vasten;
tummempi vana erottuu poluntapaiseksi.

Taivas on yhä sininen,
muutoin värit alkavat olla vähissä,
ruskean sävytkin nuutuneet martaaksi massaksi,
purevan tuulen wimma sekoittanut värikirjon;
vilun hipaisu puistattaa sielua.

Orastavan talven ensimmäisiä merkkejä,
maa jalkain alla koppuraa,
routa aloittanut työnsä helpoimmista,
kosteimmista maista;
riitänyt lätäköt pohjaan saakka
ja nyt matkalla Kiinaan.

Ankaran maan kauhea tuuli käy taukoamatta,
viheltelee nurkissa onnellisena,
kasaa toistaiseksi olemattomia lumikenttiä
näkymättömiksi kinoksiksi hiekkadyynien kupeisiin.
Lumiaidat nojaavat tuuleen toimettomina.

Rastegaisalla ollaan läpeensä tyytyväisiä;
lunta on - hyvin,
ei valittamista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!